Jalostamisesta
Valvoja: Moderaattorit
Jalostamisesta
Miten monta sukupolvea ottaa esim. juuri kiekoilla jonkin ominaisuuden jalostuminen?
Nyt esitit jo vähän tarkemman kysymyksen johon voi jo yrittää vastata. Kaikki lähtee emokaloista, tietysti. Ensimmäiset viljellyt kannat alkoivat kehittyä vissiin joskus 1970-luvulla. Paljon turkooseja päästä pyrstöön ulottuvia raitoja sisältäneitä villejä kaloja kudetettiin ja jälkeläisistä valittiin erityisen paljon turkoosia sisältäneitä kaloja. Tälläisiä eri puolille kehittyneitä viljeltyjä kantoja varmaan risteyteltiin keskenään ja sekaan otettiin luonnosta hienoja yksilöitä. Syntyi punaturkoosit ja turkoosit kiekot. Taisipa pohjana olla Heckel-kiekotkin, joista valittiin vähitellen pois paksu keskiraita. Mutuna heittäisin, että pitää mennä useita sukupolvia ennen kuin saadaan selvästi luonnossakaan harvinaisista yksilöstä poikkeavia kantoja.
Luonnossa on hyvin tasavärisiä punaruskeita tai kellertäviä kaloja, joita käytetään sitten sen väristen kantojen jalostukseen, risteyttäen useiden, jopa 10-20 sukupolven aikana muodostuneiden viljeltyjen kantojen kanssa.
Pidgeon Blood-mutaatio joskus 1990-luvulla on ollut tärkeä pohja uusien värimuunnosten jalostamisessa.
Teoreettisemmin asiaa voisi valaista siten, että miten suurempaa on emojen muuntelu (keskinäiset erot) ja mitä rajummin valitsee, esim. sadasta poikasesta kelpuuttaa vain kaksi, joita risteyttää keskenään ja takaisinristeyttää emojen kanssa, sitä nopeampaa on kehitys. Kauko-Idän lukuisat värimuunnokset ovat hieno esimerkki siitä mihin voidaan päästä, lukuisten sukupolvien jälkeen.
Kaikesta tästä pitäisi joskus tulla perusteellinen kirja, Bleher Discus Vol II.
Jouni

Ahaa, on siis mahdollista risteyttää sisaruksia tai poikanen emonsa kanssa, mutta vain kerranko? Kuinka pian tulee esille oireita samansukuisuudesta? Olen kuullut, että poikueessa voi olla jollain väritys emonemolta, onko näin? Mitkä ominaisuudet kiekoilla ovat peittyviä tai puolestaan vallitsevia? Ihmisellähän sinisilmäisyys on vallitseva.
-
- Elite Member
- Viestit: 6704
- Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Karhula (Kotka)
- Viesti:
OT: Eikös ruskeasilmäisyys ole dominoiva ominaisuus?Lunni kirjoitti:Ihmisellähän sinisilmäisyys on vallitseva.
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
Luulempa, että on vaikea sanoa että monennessako sukupolvessa alkaa oleen jollain tavalla kehitysvammaisia yksilöitä. Taitanee riippua todella monesta tekijästä. Itseasiassa niin monesta, että mahdoton sanoa.
Voithan naittaa poikasia emojensa kanssa niin monta kertaa kuin haluat. Tietysti jos tämän tempun tekee liian monta kertaa niin tuskin enään poikasia syntyy ja selviää sukukypsiski niin paljoa koska perimät ovat liian sekaisin.
Se, että haluammeko entistä heikompia kiekkoja liiallisen sukurutsauksen takia niin vastaus on varmaan suhteellisen selvä.
Se minkäläista jälkeä jalostamisella saadaan tietyssä ajassa esimerkiksi värien suhteen on nähtävissä siitä, että jouniv sanoi kiekkojen jalostuksen alkaneen 70-luvulla. Niin eikös kiekot siinä vuoden ja puolentoistavuoden iässä tule sukukypsiksi. Eli jalostaa olisi keretty noin 20-30 sukupolvea?

Satoja, mutta alalajeja taitaa nykytietämyksen mukaan olla vain kaksi Heckel/ruskea/sininen ovat uskomatonta kyllä geneettisest hyvin lähellä toisiaan, ruskea ja sininen eroavat toisistaa lähinnä sinisen värin mukaan l. vähän sinistä on ruskokiekko enemmän sinistä juovaa omaavaa yksilöä kutsutaan sinikiekoksi ja n. 2/3 osaa sinista juovitusta kantava kiekko on saanut Amazonin tukkukauppiailta nimityksen Semi Royal Blue ja täysin sinisen juovituksen peittämä kiekko on nimetty Royal Blueksi.Lunni kirjoitti:Kuinka useita eri muotoja on luonnosta löydetty? Kyselen näitä nyt uteliaisuudesta, muut jalostakoot.
Ruskokiekkopoikueessa usein muutamat yksilöt ovat väritykseltään lähinnä sinikiekkoja.
Viherkiekko yllättävää kyllä uusien tutkimuksien mukaan poikkeaakin sitten geneettiseti enemmän muista alalajeista.
Vihreästä kiekosta on myös nimetty värikkäimmät yksilöt Royal ja vastaavilla "kaupallisilla" lisä nimityksillä.
Käikki voivat risteytyä keskenään ja usein näin luonnossa tapahtuukin joten variaatioita on lukematon määrä.
Jos saat kauniita sinikiekkoja kutemaan niin jo ensimmäisessä isossa poikueessa voi olla muutama Royal Blue joten aika nopeastikin saa tuloksia aikaan mutta näiden yksilöiden puhtaaksiviljeleminen niin että n.80% poikueesta saataisiin pysyvästi koko keholtaan juovitetuksi Royal Blue versioksi viekin huomattavassti pidemmän ajan.
Yleensä F1 sukupolvi tulee enemmän uroksen väreihin.
Kiekoilla Degenin mukaan voi käyttää ristisiitosta 20 sukupolven ajan ennen kuin haitallista generoitumista havaitaan.
Järkevä jalostus työ vaatii noin 10 000L vesitilat ja reilusti rahaa hoitokuluihin sillä poikaset täytyy kasvattaa vähintään 8KK ikäisiksi jotta nähdään lopullisen värityksen tulokset ja voidaan myydä heikommat yksilöt ja parhaimilla jatkaa puhtaaksi viljellyn kannan luomista.
Alla olevasta linkistä löytyy luonnonkiekkojen klassiset päätyypit ja joitakin niiden tuntomerkkejä.
http://aquariumhobbyist.com/discus/strains/index.html