Vielä viime heinäkuussa meillä kotona Lielahdessa oli 4 hienoa akvaariokokonaisuutta pörräämässä. Koko ikäni olen akvaarioita harrastellut ja en päivääkään ole miettinyt niiden hävittämistä, ei olisi koskaan tullut kuuloonkaan.
No, sitten olikin syksyllä muutto edessä pienempiin tiloihin. Asun vielä hetkisen vanhempieni luona, joten heidän kanssaan siis muutin (Poikaystävän kanssa ei päästä vielä omaan, yhteiseen pesään taloudellisista syistä).
Myin 180 litraisen akvaarioni, sillä vanhemmat kehoittivat myymään jonkun akvoista pois seuraavan kämpän koon vuoksi. Tietty jätin isoimmat akvaariot itselleni, niistä en olisi halunnut luopua ja pääosa fisuistakin oli aika mukavan kokoisia. Muutto alkoi, kotona oli vielä 480L, 300L ja 70L karanteeni. Ajattelin siirtää akvat heti seuraavana päivänä. Vanhemmat alkoivat narista suurimmasta akvaariosta, kun se on niin painava, jne jne, kaikki nämä tutut tekosyyt, kuten miten se mahtuu opiskelija-asuntoon, vaikka kyllähän kaksioon vissiin ihan kätevästi olisi mennyt...
No, kannettuamme isän kanssa 300 litrainen talosta pois -8C pakkasessa (En ole sieltä suurimmasta päästä naisihmisiä) huononiveliset sormet jäässä akvaarion reunojen alla aloin hiukan lämmetä ajatukselle, että jos tuo 100kg tyhjänä painava akvaario myytäisiin. Kun pääsimme uuden talon pihaan ja kannoimme akvan sisälle ja asetimme sen paikoilleen, kuvittelin sitten tuota vanhassa kodissa könöttävää n. 100kg akvaa, suostuin sen myyntiin, koska ajattelin vielä toisenkin kerran muuttaa kuluvan vuoden aikana. Luonnollisesti siis kaikki kalatkin siitä piti saada pois. Onneksi sainkin lähes kaikki kalat majoitettua seuraavana päivänä toiselle harrastajalle.
Itselleni siis jäi lopulta vain tuo hitusen yli 300 litrainen ja 70 litrainen karanteeni, joka könöttää yhä varastolla. Enää minulla on vain yksi kala, sitruunakirjoahven, joka sekin varmana ilahtuisi lisätilasta. Jälkeenpäin nyt mietin, että miten tässä oikein näin kävi?
Olen koko syksyn ollut enemmän tai vähemmän masentunut ja elämä on tuntunut toisinaan hyvin hankalalta siihen nähden, että oikeasti mikään ei ole vialla. Olen useasti miettinyt, että varmaankin fisuilun pakkolopetus on vaikuttanut osaltaan moiseen negatiivisteluun ja jatkuvaan pahaan oloon sekä stressin moninkertaistumiseen.
Nyt, kun ollaan hetki lomailtu ja stressiä päästy hiukan laskemaan, asia on aivan selvä. Tunnistan tämän sairauden... se on varmasti usein vaivannut teitäkin. Kyllä, hirmuinen akvaariokuume! Kaduttaa aivan älyttömästi, että mitä on tullut tehtyä. Juuri nyt eniten kaduttaa ehkä sen 180 Juwelin myyminen, koska se sopisi tänne kämppään aivan loistavasti ja nyt himoitsen entistä enemmän aina ihailemiani Julidochromiksia, joita sopisi tuohon purkkiin muutama ihan mukavasti.. Ja miten annoin ilmaiseksi 22 sinineontetraa, rakkaan tähtipartikseni ja 10 punatetraa pois. Ja se isoin akvaario.. Annoin jopa verkkopiikkiplekoni pois veloituksetta. Noo, onneksi tiedän sen olevan hyvässä hoidossa, mutta eniten ikävöin rakasta helmipurjeplekoani!
Olen pitkään pyrkinyt olemaan ajattelematta niitä, lähinnä siksi, että jostain tärkeästä asiasta luopuminen tuntuu pahalta ajatella. Onhan tämä maailman mittakaavassa pieni asia, paljon pahempaakin toki sattuu, mutta kuitenkin sen verran ollut mukana elämässäni, että ilman sitä masentaa. Onhan tuossa nyt tuo Hammas, josta en ikinä luopuisi, mutta kun on kova into päästä kasvattamaan poikasia ja seuraamaan kasviakvaarion tai luolamaiseman vipellystä, niin tuon kanssa se ei oikein onnistu.
Mitä tästä siis opimme, ei kannata myydä pois akvaarioitaan, mikäli on vielä kykeneväinen niiden hoitajaksi!
Ainakaan enempää kuin yhtä.
![[;)]](./images/smilies/icon_wink.gif "Wink"){kind=icon}
Lattialle vai johonkiin telinesysteemiin?
) akvaristeiltä. Suorastaan turhankin houkuttelevasti, nyt on hirveä kuume hankkia pari poikasallasta, kun noita pikkualtaita näyttää olevan tarjolla. 
Onneksi äitin luo ei ole kuin 100m matka kaloja hoitamaan.