Minulla on tällä hetkellä 84 litrainen akvaario, joka toimii tilanjakaja-tyyppisesti sohvan ja yläkertaan menevien portaiden välissä, niin että akvaariotason pääty on seinässä kiinni. Kalat eivät ole häiriintyneet vaikka olenkin lukenut jostain, että kalat eivät tästä akvaarimallista niin paljon pidäkään.. Liikettä akvaarion ympärillä ei kuitenkaan juuri ole, koska portaiden ja akvaarion väliin jäävä tila on sen verran pieni. Vedenvaihdot ja putsaukset pystyy hyvin tekemään. Ja toisella puolella tosiaan oli se sohva.
Olen hankkimassa suurempaa akvaariota. 300 litraista olen ajatellut ja se tulisi luonnollisesti samalle paikalle kuin edellinenkin. Tämän pienemmän akvaarion sisustuksen kanssa ei ole ollut suurempia ongelmia, sillä olen pitänyt sen aika yksinkertaisena, vain yhtä lajia runsaasti sekä juurakko ja pari kiveä. Haaveilen kuitenkin monilajisesta kasvipuutarhasta ja koska akvaariota voi sitten katsella kolmelta sivulta tuo se lisähaastetta sisustamiseen.
Siis vinkkejä kaipaisin, miten kannattaa kasvit sijoitella?
