Vakavin hairahdukseni oli kuitenkin eläin.
Kaveri soitti ja kysyi, että enkös mä ollut koiraa vaille. Tokaisin että jep. Kysäisin vain, että syökö se lapsia tai talon kissat, mutta kun ei kuulemma syönyt, niin sanoin että saa tuoda.
Parin tunnin odottelun jälkeen kaarsi pihaan auto jonka takaluukusta pompahti valtava urosdalmis. Oikein huippasi kun katoin millaisen otuksen olen saamassa. En tiennyt niitä noin isoja olevankaan.
No. Dalmis jäi kanssani pihaan. Vein koiruuden sisälle, jossa äitini (asuin silloin vielä kotona...) Säikähti kuollakseen, kun iso lerppahuulinen koirannaama kurkisti yhtäkkiä sängynlaidalla.
Ei heti ottanut uskoakseen, että itsepäisenä ihmisenä ottaisin sen koiran, jonka oli aikaisemmin sanonut joskus ottavani. ![[;)]](./images/smilies/icon_wink.gif "Wink"){kind=icon}
Kyllä nuo vanhemmatkin heltyivärt aikanaan, kun koira niille esitteli vieraskoreasti ensin kaikki hyvät puolensa. Hiukan tuli kiire ostaa sille muonaa ja muita tykötarpeita. Eläinlääkärilaskukin oli nelinumeroinen, jotta saatiin kuvattua sen toinen polvi, tikattua umpeen tulehtunut haava tassussa, jne. Ollut hurtta hiukan arveluttavilla ihmisillä aiemmin...
![[}:)]](./images/smilies/icon_evil.gif "Evil or Very Mad"){kind=icon}
Tuo koira oli minulla yli 10v. ja oli aivan ihana ja yliveto. Olisin pitänyt kauemminkin, mutta sen terveys petti.
Kerran tarttui hihaan miehen kanssa shoppaillessa asuntovaunu. Viimeksi ostettiin tehosekoitin, hiustenkuivaaja, lankarullia, muksulle tavikengät pari lehteä...
Olisi fiksumpaa käydä shoppaamassa hiukan useammin ja ostaa kerralla vähemmän...
Kaapit täynnä kalanruokaa...![[:I]](./images/smilies/icon_redface.gif "Embarrased"){kind=icon}