Kalastopohdintaa (285 l)
Valvoja: Moderaattorit
Kalastopohdintaa (285 l)
On tuo 285 litrainen allas ollut pystyssä jo kesästä asti mutta asukit on edelleen vähän hakusessa. Nyt ottaisinkin mielelläni ehdotuksia vastaan, eihän sitä kaikkea itse keksi.
vesi on neutraalia, melko pehmeätä, dh noin 9, lämpötila 24 astetta.
Altaassa on hyvän kokoinen pohja joka on hyvä koska nyt kiinnostaa kovasti kaikenlaiset pohjan viipottajat ja ne ovatkin toistaiseksi ainoat kalat tuola.
Altaan nykyiset asukit:
5 kuparimonnisen albiinomuotoa
5 selkäuimaria
2 noitamonnia
Olemme lisäksi kaavailleet tuonne taistelukaloja, mutta mitä muuta? Tarkoitus ottaa ainakin pari monnista lisää parveen mutta mietiskelen uskaltaisinko ottaa myös noita black venezueloja. Akvaariossa ei ole ollut levää joten levänsyöjilleekkään ei ole tullut tarvetta ja onhan sielä nuo noitamonnit. Onhan tuo lämpötila toisaalta melko alhainen taistoille, mutta sitä on mahdollista nostaa asteen verran ja on tuola toisessa altaassa taisto elellyt onnellisena samassa lämpötilassa. Kasveja on tällä hetkellä niukahkosti muuton jälkeisen karsinnan takia. kasvavat kuitenki. Lisäksi on useampi pikkukanto ja ne ovatkin kovassa suosiossa selkäuimareiden keskuudessa.
Hyviä ehdotuksia ja mielipiteitä kehiin:)

/\(¨)/\
-
- Senior Member
- Viestit: 769
- Liittynyt: 20:32, 05.12.2005
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Merilappi
Yhdynpä tähän ketjuun, koska tuleva altaani lienee suunnilleen samaa kokoluokkaa, enkä ainakaan toistaiseksi viitsi aloittaa uutta ketjua... Itse olen kovin ihastunut selkäuimareihin, ja jonkinlaista "geotyyppiä" olisi suunnitteilla. Pilkkutimanttiahven, hehkutimanttiahven tai punatimanttiahven olisivat kiinnostavien listalla, mutta olisiko tietoa, minkä kokoisiksi ne kasvavat ja ovatko kovinkin äreitä? Mikä tähän parveksi?
Toinen suunnitelma: Pikkulehtikalaparvi, marmoritapparakalaparvi pintaan ja joku pleko sekä monnisia? Miltäs nämä kuulostavat? Vielä olisi kiva aada joku näyttävä tetraparvi, esim kerri- tai keisaritetra? Ruusutetrakin olisi kaunis... Niin paljon ihania kaloja, ja liian pieni asunto useammalle altaalle

Sitä luulisi kysymysten jossain vaiheessa loppuvan kesken, mutta totta on, että mitä enemmän saa tietää, sitä enemmän osaa kysyä.
-
- Senior Member
- Viestit: 769
- Liittynyt: 20:32, 05.12.2005
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Merilappi
Eipä näytä ideoita satelevan, joten lisään tähän vielä omia ehdotuksiani kun kerran suunnittelun alla on: purjesampimonni näyttäisi mielenkiintoiselta otukselta ja lämpötilan puolesta menisi hienosti eikä kuulota olevan kaikkein vaativimmasta päästä... noitamonnitkin kiinnostavat, mutta käsittääkseni viihtyvät viileämmässä vedessä kuin nuo muut ehdotelmani.
Muoks: noitamonneja sulla jo olikin, miten viihtyvät taistolämmössä?
Muoks: noitamonneja sulla jo olikin, miten viihtyvät taistolämmössä?
Sitä luulisi kysymysten jossain vaiheessa loppuvan kesken, mutta totta on, että mitä enemmän saa tietää, sitä enemmän osaa kysyä.
-
- Senior Member
- Viestit: 769
- Liittynyt: 20:32, 05.12.2005
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Merilappi
Ahaa. Itse suunnittelen lämpötilaa 26-27 asteen kieppeille, joten pyyhin noitamonnit listaltani vaikka ihania ovatkin. Mutta purjesampimonnit ovat nyt vieneet sydämen, ja niiden ympärille alan kasata kalastoa. Kunhan nyt saisin sen altaan...
Joko sinulla alkaa olla kalasto kasassa?
Joko sinulla alkaa olla kalasto kasassa?
Sitä luulisi kysymysten jossain vaiheessa loppuvan kesken, mutta totta on, että mitä enemmän saa tietää, sitä enemmän osaa kysyä.
No yksi noista selkäuimareista kuoli muuton yhteydess joulukuussa, joten niitä on jäljellä tuo viisi kaverusta. Melko vilkkaasti ne menevät pitkin allasta edelleen, mutta olen mietiskellyt josko hankkisin niille vielä pari kaveria lisää.
Mutta mithän muuta sitten keksisin, kalasto ei ole kasassa. On ollut pohdinnan alla kesästä lähtien ja nyt ottaisinkin mielelläni ehdotelmia vastaan...vink vink;)
Mutta mithän muuta sitten keksisin, kalasto ei ole kasassa. On ollut pohdinnan alla kesästä lähtien ja nyt ottaisinkin mielelläni ehdotelmia vastaan...vink vink;)
/\(¨)/\
-
- Senior Member
- Viestit: 769
- Liittynyt: 20:32, 05.12.2005
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Merilappi
Mulla oli myös selkäuimareita kolme kappaletta, mutta kun tubin vuoksi alkoi kaloja tippua, päätin päästää kaikki kalat paremmille vesille. Selkäuimarit on tosi söpöjä, kun niitä vaan joskus näkisikin... Vieraat ei ymmärtäneet mokomia otuksia ollenkaan:)
Oletko ajatellut mitään teemaa minkä mukaan kokoaisit kalastosi? Muuten noita vaihtoehtoja on ihan älyttömästi. Ei nuo yllämainitsemani kiinnosta?
Oletko ajatellut mitään teemaa minkä mukaan kokoaisit kalastosi? Muuten noita vaihtoehtoja on ihan älyttömästi. Ei nuo yllämainitsemani kiinnosta?
Sitä luulisi kysymysten jossain vaiheessa loppuvan kesken, mutta totta on, että mitä enemmän saa tietää, sitä enemmän osaa kysyä.
No pikkulehtikalaa ensin ajattelimme ja siihen sitten kaveriksi jotain tetraa, esim kirsikkatetraa tai timanttitetraa, ehkä sinineontetraa. Ongelmaksi vain muodostui ettei pikkulehtiksiä tunnu taas olevan saatavilla(ainakaan tampereella). Sitten tosiaan mietiskelin että taistoja ja jotain, mutta mitä? Ja uskaltaisinko puhjalle ottaa vielä noiden nykyisten lisäksi niita black venezueloja?
Mitään sellaista teemaa minulla ei ole ollut mielessä, kunhan kalat muuten tulevat toimeen samoissa oloissa ja keskenään. Hmm... Noh, kattellaan.
Mitään sellaista teemaa minulla ei ole ollut mielessä, kunhan kalat muuten tulevat toimeen samoissa oloissa ja keskenään. Hmm... Noh, kattellaan.
/\(¨)/\
-
- Senior Member
- Viestit: 769
- Liittynyt: 20:32, 05.12.2005
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Merilappi
No taistot tuossa elelisivät hulppeasti, kun ajattelee että useimmat hankitaan pienten altaiden valtiaiksi.
Iso parvi jotain pikkukalaa, sinineontetraa tai jotain rasboraa esim. kiilakylkeä siihen menisi ja olisi upea näky.
Minun mielestäni tuo pohja ei ole vielä kovinkaan täynnä, mutta joku muu saa sanoa noista monnisista, jos tietää paremmin.
Pikkulehtisten saatavuus on tosiaan aika heikkoa, siihen minun kalastoni kaatuukin, kun en ole sitä pitkäjänteistä sorttia
Ehkä tyydyn tavislehtiksiin...
Iso parvi jotain pikkukalaa, sinineontetraa tai jotain rasboraa esim. kiilakylkeä siihen menisi ja olisi upea näky.
Minun mielestäni tuo pohja ei ole vielä kovinkaan täynnä, mutta joku muu saa sanoa noista monnisista, jos tietää paremmin.
Pikkulehtisten saatavuus on tosiaan aika heikkoa, siihen minun kalastoni kaatuukin, kun en ole sitä pitkäjänteistä sorttia

Sitä luulisi kysymysten jossain vaiheessa loppuvan kesken, mutta totta on, että mitä enemmän saa tietää, sitä enemmän osaa kysyä.
-
- Senior Member
- Viestit: 769
- Liittynyt: 20:32, 05.12.2005
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Merilappi
Jatkanpa siis tähän; nyt on allas tilattu, RIO240-paketti aloittaa lähipäivinä matkansa Tromssaan. Mitä mieltä seuraavasta suunnitelmasta:
lehtikalapari
purjesampimonneja(mahtuuko ja kuinka monta?)
tapparakaloja 10-15kpl
10 monnista (en ole vielä kartoittanut tarjontaa)
perhoskirjoahvenpariskunta
Pikkukaloista en ole kauhean innostunut, mutta saa ehdottaa kivaa, kilttiä parvea, josko tuota sitten kokeilisi...
Kierteisiä hiekkapohjalle ja joku kanto ja paljon kasveja...
Kaikki kalat eivät ole altaaseen tulossa samalla kertaa, vaan pikkuhiljaa (jos vaan pinnaa riittää
) altaan kypsyessä. Kypsymisen aloittaa suunnitelman mukaan sopivasti kakoittunut pikkualaan suodattimen pesu uudessa altaassa sekä kierteisten mukana siirtyvä hiekkaymppi.
lehtikalapari
purjesampimonneja(mahtuuko ja kuinka monta?)
tapparakaloja 10-15kpl
10 monnista (en ole vielä kartoittanut tarjontaa)
perhoskirjoahvenpariskunta
Pikkukaloista en ole kauhean innostunut, mutta saa ehdottaa kivaa, kilttiä parvea, josko tuota sitten kokeilisi...
Kierteisiä hiekkapohjalle ja joku kanto ja paljon kasveja...
Kaikki kalat eivät ole altaaseen tulossa samalla kertaa, vaan pikkuhiljaa (jos vaan pinnaa riittää

Sitä luulisi kysymysten jossain vaiheessa loppuvan kesken, mutta totta on, että mitä enemmän saa tietää, sitä enemmän osaa kysyä.
-
- Senior Member
- Viestit: 769
- Liittynyt: 20:32, 05.12.2005
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Merilappi
Nostanpa tätä, kun kypsymisen edistyessä alkaa kalastokysymyskin tulla ajankohtaiseksi, eli miltä kuulostaa:
20 ruusutetraa
6 pikkulehtikalaa (jos niitä nyt jostain löytyy)/lehtikalapariskunta
8-10 monnista
4 nokkamonnia/noitamonnia
perhos/töyhtökääpiöahvenpari
10 tapparakalaa
Onko jotain liikaa? Kun tilasin nuo ruusutetrat, alkoi yhtäkkiä tutua, että 20 on älyttömän paljon...
Allas on ylempänä mainittu 240l, vesiarvot rukataan tuolle kalastolle kunhan allas on kypsä. Lämpötila 26-27. Suodatuksena juwelin oma pytty ja lisänä Rena Filstar ll.