Ei ole koskaan ollut mitään kyselyitä eikä urputtamisia mistään. Nyt varsinkin rajanylitys on todella helppoa jopa koira mukanaan. Ei ole edes Suomen päässä ristikuulustelua siitä, mistä koira on ostettu, omistanko sen itse jne jne jne. Kaloja tulee kulkemaan mukanani jatkossakinAquados kirjoitti:Kuinkas muuten Viron puolella tullissa, onko kaikki mennyt ok, kun kaloja olet siitä läpivienyt? Itse on tullut mentyä siitä läpi milloin koiran, milloin kanin kanssa. Siinä on joskus joutunut kovaankin kädenvääntöön tullivirkailijoiden kanssa, niin Suomen kuin Vironkin puolella.
Ei ole enää. Nuo paikat, jotka tuossa aiemin mainitsin, ovat ne mitkä siellä tällä hetkellä toimivat. Muihin en ole vielä tässä vaiheessa törmännyt. Edistystä kalojen ja muidenkin eläinten suhteen on kyllä tapahtunut tämän 2½ vuoden aikana noissa kaupoissa. Kalojen nimet (latinaksi ja niiden osalta eestiksi, joilla eestiläiset nimet ovat), lämpötila + pH suositukset sekä jonkinlainen viite kalan lopullisesta koosta löytyy altaiden reunalta. Esim karppien (hienoja!) kohdalla lukee "ainoastaan hyvin suureen sisäaltaaseen tai ulkolammikkoon" tms. Myös rapuja on ilmestynyt kauppoihin.Aquados kirjoitti:E-kaubamajassakin oli menneinä vuosina yksi kauppa, myivät pääosin lintuja, mutta jokunen akvaariokin siellä oli. Onkohan se vielä pystyssä?
Joskus kun asetun takaisin Suomeen, niin hankin vielä sen konnamonnin. Itselläni muinoin moinen oli ja ihastuin siihen ikihyviksi





