Tiikeribarbillani on selkeästi ongelma uimarakon kanssa. Se kulkee evät pystyssä, naama alaspäin ja on levoton sekä "ilmavaivaisen" oloinen. On yksi ahneimmista, eli ei ole eka kerta, kun tuolla tavoin käyttäytyy.. Mutta.. Nyt on ongelma selvästi pahempi. Tuntuu, että kala ei saa millään helpotusta vaivaansa.

Missä vaiheessa on päästettävä kala kärsimyksistään ilman toivoa siitä, että vaiva paraneekin?
Tänään oli kyllä jonkin verran tuolla altaassa kisailuakin, kun partis hääti muutamia tikruja pohjapellettinsä kimpusta ja sen tiimoilta on nyt pari tikrua uiskennellut pää alaspäin, mutta tämä yksi enemmän.. Pitäisikö kala ottaa erikseen, esim. poikaskoriin, vai antaa olla tuolla altaassa ja katsoa miten fisun käy??
Vesiarvoissa ei ole poikkeavaa, eikä ruokinnassa, joten niistä tuskin syy löytyy.. Yhden tikrunhan olen lopettanut, mutta täällä arvioitiin minun toimineen hätiöidysti siinä asiassa. Nyt kysynkin toimintaohjeita.