Allerginen kalojen ruualle

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Viiru_pesonen
Starting Member
Starting Member
Viestit: 44
Liittynyt: 12:20, 31.05.2006

Allerginen kalojen ruualle

Viesti Kirjoittaja Viiru_pesonen »

Tämä on itselleni melko uusi tilanne joten kokemuksia kaipailisin. En ole allerginen tähän mennessä ollut kuin joskus suklaalle. Nyt saan sietämättömiä oireita akvaariokaljen hiutaleista. Silmät kutiavat, nenä menee tukkoon molemmat vuotavat noin 30min. Saako kukaan muu kalanhiutaleista oireita ja miten olette ongelman ratkaisseet.

Aluksi tuntui että sain oireita vain tietystä harmaasta purkista jossa oli joukossa surviaista, mutta oireita tuntuu vähitellen tulevan kaikista hiutaleista. Ongelmaa ei pitkään aikaan ole käytännössä ollut kun akvaario jäi kotiin lähtiessäni opiskelemaan. Nyt aloitin harrastuksen tavallaan uudelleen ja jo unohtamani oireet palasivat parin päivän jälkeen.

Pystyn syöttämään kaloja "jollain uudella hyvällä ruualla" joka on ruskeita pikku papanoita. Kalat ovat kuitenkin tottuneet syömään hiutaleita ja tuntuu etteivät kaikki syö näitä papanoita. Pitääkö lähteä eri hiutalepurkkeja ja merkkejä järjestänsä kokeilemaan ja oireita aiheuttavat yrittää antaa/myydä eteenpäin. Nuo papanat ovan liian isoja miljoonakalojen poikasille, mutta baby pulverista en vielä ainakaan ole oireillut.

Jotain vinkkejä tai ideoita kaipailisin ennen kuin lähden kokeilukappaleita eläinkaupasta hakemaan. Saan siis oireita vaikka en olisi itse kaloja ruokkinut, mutta olen huoneessa ruokinnan aikaan tai pian sen jälkeen. Myös akvaarion vedestä saan hieman iho-oireita, mutta se ei ole vielä ainakaan, ongelma, jos pesen kädet huolella vesijohtovedellä akvaarion puhdistuksen päälle.
7330
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5990
Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 7330 »

Sama vika. :?

Tosin saan kunnon oireita vain pakastesurviaisesta, ja hiutaleista tulee lähinnä aivastelua ja pientä kutinaa. Minulla allergia tuntuu liittyvän nimenomaan surviaiseen, tai muihin toukkiin, ja koska sitä on pakastekuivattuna useimmissakin ruuissa seassa, ne kaikki aiheuttavat allergiaa.

Ongelman saisi varmaan ratkaistua ruokinta-automaatilla, jolloin ruokiin ei tarvitsisi koskea kuin silloin tällöin automaattia täyttäessä, ja silloin voi varautua etukäteen ottamalla allergialääkkeen.

Vaikka kalat saattavatkin ensin suhtautua nirsosti uudenlaisiin ruokiin, ne kyllä alkavat syömään, kun nälkä tulee. [;)] Eivät ne sentään ruuan edessä nälkään kuole. Jos raemuotoisista ruuista ei tule reaktioita, kannattaa siirtyä käyttämään pääasiassa niitä. Itsekin syötän kaloille nykyään enemmän Satekin ja NLS:n raeruokia kuin hiutaletta.
partis<3
Senior Member
Senior Member
Viestit: 673
Liittynyt: 14:08, 24.03.2006
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja partis<3 »

Tietääkö joku, mikä siinä akvaarion vedessä saa aikaan hirvittävän kutinan kynsien alla? Jos vähänkän pidempään käsiä tuolla uittaa, kutina alkaa, mutta loppuu heti kun kädet pesee huolella. Kalojen ruuille en ole herkkä, vain pakastesurvarista on tullut jonkinlaista kutinaa.
40l, 65l, 128l (80x40x40) ja 300l (120x50x50)
Blogi
Mustavaris
Senior Member
Senior Member
Viestit: 546
Liittynyt: 13:33, 02.08.2006
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Mustavaris »

Itse en ole allergiasta kärsinyt, mutta olettaisin, että yksi kokeilemisen arvoinen ruokavaihtoehto olisivat granulaatit. Pieniä ruokapallosia, jotka eivät pölyä varmastikaan yhtä paljon kuin hiutaleet ja vajoavat aika hitaasti pohjalle vaikkakaan eivät kellu. Mun avainkirjoahvenet ainakin tykkää niistä :).
Junttis
Senior Member
Senior Member
Viestit: 771
Liittynyt: 16:05, 31.03.2004
Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Junttis »

7330 kirjoitti:Sama vika. :?

Tosin saan kunnon oireita vain pakastesurviaisesta, ja hiutaleista tulee lähinnä aivastelua ja pientä kutinaa. Minulla allergia tuntuu liittyvän nimenomaan surviaiseen, tai muihin toukkiin, ja koska sitä on pakastekuivattuna useimmissakin ruuissa seassa, ne kaikki aiheuttavat allergiaa.
Noniin! löytyyhän näitä muitakin. Itselläni on tuo sama juttu. Nenä ja silmät muurautuvat umpeen, räkä lentää ja aivastuttaa jos ei heti muista pestä käsiään sen jälkeen kun surviaisiin koskee.

Minä pidin jo itseäni hieman luulosairaana, että mistä tämä johtuu, koska mitään todettua allergiaa ei minulla ole.
7330
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5990
Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 7330 »

Junttis kirjoitti:Minä pidin jo itseäni hieman luulosairaana, että mistä tämä johtuu, koska mitään todettua allergiaa ei minulla ole.
Sairaalat tuskin testaavat surviaisallergiaa. :mrgreen:
Meikäläisellä noita on kyllä muutama todettukin, mutta surviaisallergia on ehdottomasti pahin. Tosin on kyllä ihan totta, että allergialla tuntuu olevan jonkinlainen psykologinenkin ulottuvuus: jos ruokin kalat ajattelematta asiaa sen kummemmin, ei välttämättä tule mitään, mutta jos odottelen koko ajan reaktiota, todennäköisesti aivastelen kohta. :roll: Samoin stressaantuneena tai väsyneenä allergiat vaikuttavat olevan voimakkaampia.

Partis <3,
en tiedä, mikä aine akvaariovedessä sen aiheuttaa, mutta mullekin tulee siitä ihottumaa. :| Ärsyttääköhän nitraatti ihoa?
Adrianna
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6704
Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
Akvaarioseurat: LAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Karhula (Kotka)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Adrianna »

Survari on aina tehnyt kutinaa ja alan hommissa ollessa alkoivat hiutaleruoatkin jo piinaamaan :? . Kun vähensin kosketuskertoja (= käytin suojahanskoja) ei iho reagoinut enää niin herkästi. Mitä useammin altistatitsesi, sitä rajummat ovat reaktiot ja tulevat helpommin.

JBL myy muuten raemaista kalanruokaa kätevissä klik-purkeissa joissa on annostelija, näin ruokapurkkia ei tarvitse avata eikä sapuskaan koskea. Täällä toimii ;). Klik-purkoissa on ainakin viherraetta (2 kokoa rakeessa), väriraetta (2 kokoa) sekä ahvenraetta (2 kokoa..?). Itselläni on tuota hienojakoisempaa väriraetta pikku purkki.
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
esuhonen
Starting Member
Starting Member
Viestit: 35
Liittynyt: 11:21, 15.11.2005
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja esuhonen »

Hei,

Noihin ruoka-asioihin en osaa kommentoida, mutta käsi-ihottumiin kyllä: suosittelen teille oireileville pitkiä kumihansikkaita, esim. www.akvaariotekniikka.fi myy hanskoja, jotka ovat siis kestotavaraa, ei mitään kertakäyttöisiä. Itse olen atoopikko eikä aina vähän auki olevan ihon liottaminen akvaariossa liene viisasta... Joten olen käyttänyt noita pitkiä hanskoja jo pitkään - ja suosittelen muillekin :)
7330
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5990
Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 7330 »

Noiden hanskojen kanssa on kyllä uskomattoman vaikea tehdä mitään akvaariossa. Ostin tuollaiset ihoa suojellakseni, mutta ei ole tullut paljon käytettyä kun tarpeeksi tarkkaa sormiotetta vaikkapa kasvin varren katkaisemiseen on melkein mahdoton saada.

Adrianna,
voihan allergiaa aiheuttavan aineen koskeminen toimia myös siedätyshoitona. Näin ainakin meillä - olen allerginen eläimille ja talossa on nyt ollut koira reilut kaksi vuotta. Surviaisen kohdalla tosin allergia paheni jo parin kokeilukerran jälkeen niihin mittoihin, että nykyään muut saavat hoitaa pakasteruokinnan. :roll:
Maisu
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5470
Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Maisu »

Ei kai nyt sentään kukaan koske kalanruokaan paljain käsin? 8O Kaupastahan saa parilla kolikolla maustemittasarjan joka riittää vaativankin ruokkijan tarpeisiin ja survarille sopii teesihvilä, salaattiottimet tai sokeripihdit. Kalanruuan säilytykseen käytän nykyään lähes pelkästään kunnollisia pakasterasioita.
AsberGekko
Junior Member
Junior Member
Viestit: 56
Liittynyt: 08:41, 21.04.2006
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja AsberGekko »

Täällä myös ihottuma-ongelmainen. Isoimmalla altaalla on syvyyttä 60cm, joten käytän toooosi pitkiä kumihanskoja (peräisin poikaystäväni siskolta, joka on paljolti töissä hevosten parissa :D 8O ) Eipä vain tuokaan auta. Ainoa keino välttää ihottuma on rasvata kädet muutaman kerran päivässä ja uskokaa pois, hermothan siihen menee.
Ihottuma itsessään ei minua haittaa, mutta kun paiskon mallin töitä tässä kaiken muun lisäksi, niin työnantajaa tuntuu haittaavan :|

Olen kyllä ruvennut miettimään noiden kumihanskojen osuutta asiaan, taidan olla niillekin allerginen :)
Peremmälle, sanoi hämähäkki kärpäselle.
Taju
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1225
Liittynyt: 16:42, 20.05.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Taju »

Kuivattu survari on kuulemma erityise allergisoivaa, joten kalanruoka-allergiset, varokaa tuota!

Tuo kalanruoika-allergia on ilmeisesti aika yleistä. Kun aikanaan 90-luvulla mulla diagnosoitiin astma, ja keuhkolääkäri käski luopumaan kaikista lemmikeistä, kysyin terraarioeläimistä ja akvaarioista. Lekuri ilmoitti tylysti, että allergikolla ei saa olla mitään eläimiä. Mulla ei kyllä todettu allergiatesteissä mitään allergioita, vaan kävi ilmi, että astmani johtuu pakkasesta. Ei lähtenyt elikot, ei. [;)]

Nyt vasta hiljattain allergisoiduin rotille, ja nuo kuivatut survarit saavat nenän kutiamaan, mutta ei mitään pahempaa.

Nuo JBL:n granulaattiruoat saa tuollaisissa "kliksautuspurkeissa", jossa on tuollainen annostelusysteemi. Ruoan kanssa ei tarvitse siis olla kovin läheisissä tekemisissä. Suosittelen allergisimpia kokeilemaan nuita, jotta ei käy niin, ettei kohta voi olla samassa huoneessa avonaisen kalanruokapurkin kanssa.
Se mikä ei tapa, traumatisoi.
viivis
Senior Member
Senior Member
Viestit: 774
Liittynyt: 12:04, 16.08.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Sipoo

Viesti Kirjoittaja viivis »

maisu kirjoitti:Ei kai nyt sentään kukaan koske kalanruokaan paljain käsin? 8O
[:I] Ai ei vai...?

Minullekin valkeni nyt, mikä aiheuttaa aivan hirvittävät allergiset kohtaukset: ( aivastuttaa eikä siitä meinaa tulla loppua, nenässä limakalvot turpoaa, kurkkua kutittaa.. ) Kalanruoka ja etenkin nuo pakasteöttiäiset.
Mietinkin, että voisiko joku olla allerginen noille, mutta olin kyllä aika epäileväinen. Eilen illalla juurikin mietittiin päämme puhki, mikä täällä kotona voi allergisoida noin, kun ei ole mitään muuttunut. Olin juuri hetki aikaisemmin antanut ( ..tuota *köhköh* paljain käsin [:I] ) pakasteötökkää kaloille ja sen jälkeen meinasin tukehtua.

Oireet pahentuneet pikku hiljaa, huomaamatta. Siksi en oikein ollut osannut yhdistää heti kalan ruokiin.
Onnelliset ihmiset ovat odottaneet elämältä vähemmän. -Brana Crncevic-
rosalinda
Junior Member
Junior Member
Viestit: 84
Liittynyt: 11:39, 30.07.2004
Paikkakunta: Lapinlahti (Ylä-Savo)

Viesti Kirjoittaja rosalinda »

Äitini sai aina astma kohtauksen kun laitoin akvaan tietynlaista ruokaa. En muista mitä, mutta siinä oli kuivattuja merenpikkuöttiäisiä.
Eräs ystäväni ei voinut laittaa käsiä akvaarioon kun tuli hirveää ihottumaa käsiin.
Maanantaisin tunnen itseni Robinson Crusoeksi saarellaan: odotan perjantaita.
aalha
Junior Member
Junior Member
Viestit: 103
Liittynyt: 13:52, 23.11.2002

Viesti Kirjoittaja aalha »

Itse olen allerginen todella monille asioille. Sen takia pyrinkin välttämään kontaktia mahdollisiin uusiin allergeeneihin. En siis koskaan ole käsitellyt paljain käsin kalanruoka hiutaleita! Käytän aina pinsettejä. Samaten käsittelen aina liskojeni hyönteisiä pinseteillä. Kalan ruoan kanssa olen nyt ollut tekemisissä 15 vuotta, eikä allergia ole vielä puhjennut.
aquasol
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1376
Liittynyt: 21:01, 20.02.2003
Paikkakunta: Kirkkonummi

Viesti Kirjoittaja aquasol »

Kyllä olen allerginen kalanruualle ja etenkin surviaiselle. Meillä ei voi sulattaa surviaisia huoneessa sillä oireeni ovat silloin jo vaarallisen kovia (kerran isäntä unohti pakastesurviaset puoleksi tunniksi akvaarion viereen. En myöskään voi vaihtaa vettä mikäli saman päivän aikana on altaaseen laitettu survaria. Sama ongelma on kuivattujen "öttiäisten" kanssa, mutta tällöin oireet pysyvät siedettävissä rajoissa (nuhaa, kurkun kutinaa).
Viiru_pesonen
Starting Member
Starting Member
Viestit: 44
Liittynyt: 12:20, 31.05.2006

Viesti Kirjoittaja Viiru_pesonen »

Taidan siis kokeilla ensinnä sellaisista hiutaleista, joissa ei ole surviaista joukossa. Sellaisesta harmaasta purkista, jossa joukossa oli ihan kokonaisia kuivattuja surviaisia allergia alkoikin. Harmitti todella, kun kalat tykkäsivät siitä ruuasta paljon. Ne ruskeat nappulat joita minulla on, en muista merkkiä, kelluvat ensin, mutta kosketuksesta vajoavat pohjaakohti nopeammin kuin hiutaleet.

En koske ruokaan käsin, enkä ole missään vaiheessa niin tehnyt. Käytössä on sellainen kertakäyttöinen, valkoinen, muovinen kahvilusikka. Jos hiutaleita tarvitsee murskata käytän sellaista metallipuikkoa, joka levenee päästä, en tiedä mikä sen varsinainen käyttötarkoitus olisi. Tässä yhteydessä toimiin kuitenkin isoimpien hiutaleiden rikkomiseen.
7330
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5990
Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 7330 »

maisu kirjoitti:Ei kai nyt sentään kukaan koske kalanruokaan paljain käsin? 8O
Kyllä taitaa koskea. [:I]
Ensinnäkin annostelu on paljon helpompaa, kun ruuan saa ottaa sormin sen sijaan, että pitäisi miettiä kuppien tilavuuksia. Toiseksi kalanpoikasille ja rasboroille joudun murskaamaan hiutaleet kämmenellä. Sattuneesta syystä ne eivät saa surviaista. :roll:
Höpötys
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1008
Liittynyt: 15:47, 23.07.2005
Paikkakunta: vsa

Viesti Kirjoittaja Höpötys »

Kyllä minäkin annostelen kaikki ruoat (pakasteita en käytä, kun ei pakastinta ole) ihan sormin, ihan siksikin että 2 altaaseen 4:stä pitää pikkurasboroiden takia hienontaa ruoka. Toisaalta saatan myös käyttää maustemittaa, jos sen löydän.

Vaikka muuten allerginen olenkin, niin kalanruoalle en ole, tai sitten olen siedättänyt itseni sille tässä 9 vuoden aikana :mrgreen: Tosin pesen kädet heti ruokinnan jälkeen.
Wellamo
Starting Member
Starting Member
Viestit: 47
Liittynyt: 22:32, 09.03.2007
Paikkakunta: Huvikumpu

Viesti Kirjoittaja Wellamo »

Mulle ei tullut mieleenkään, että akvaario voisi olla allergisoiva (vettähän siellä vain on ja kaloja, höh), kunnes ystäväpariskunta tuli kylään ja mies kertoi olevansa kalanruoalle allerginen. :|

Nyt on kova metsästys käynnissä mitä kaloja he voisivat harkita, mitkä ovat ne ainesosat jotka aiheuttavat allergisen reaktion. Surviaiset ja muut ötökät joo ainakin on poissuljettujen listalla ja rakeiset ruoat annostelijapurkissa ok.. Mitä muita vinkkejä?
partis<3
Senior Member
Senior Member
Viestit: 673
Liittynyt: 14:08, 24.03.2006
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja partis<3 »

Wellamo: mitä nyt ensimmäisenä tuli mieleen:

- Kalanruoan tekeminen itse (muikkumix yms.) aineista joille ei ole allerginen
- Kaupallisten ruokien säilyttäminen pystyssä mahdollisimman tiiviissä asitassa
- Ei kosketa ruokiin itse, esim. ruokitaan lusikan avulla tai käytetään ruokinta-automaattia

Noita että mille sitten voi olla allerginen, ei oikein tule mieleen kuin kitiini... En sen alan asiantuntija ole.
40l, 65l, 128l (80x40x40) ja 300l (120x50x50)
Blogi
Wellamo
Starting Member
Starting Member
Viestit: 47
Liittynyt: 22:32, 09.03.2007
Paikkakunta: Huvikumpu

Viesti Kirjoittaja Wellamo »

Kiitos Partis.

He innostuivat akvaarioharrastuksesta kovin (ovat aiheesta haaveilleet aiemminkin) ja nyt yritetään saada etukäteen mahd paljon aiheesta tietoa, ettei sitten jälkikäteen tule ikäviä ylläreitä...
Amandar
Junior Member
Junior Member
Viestit: 191
Liittynyt: 00:33, 28.02.2007
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Amandar »

En ole kalojen sapuskoille allerginen, mutta jokin ärsyttää käsiä akvaariovedessä. Pitkän pähkäilyn päätteeksi olen päätellyt, että sen on pakko olla vedenparannusaine. Käsiä kutittaa ja punaista ihottumaa ilmestyy vaikka kuinka pesisi kraanavedellä käsiä esim. kun on kasveja karsinut. Nyt ihme kyllä on oireet alkaneet lieventymään. Ehkä riittävän tehokkaan siedätyshoidon ansiosta.
Lightforce
Member
Member
Viestit: 388
Liittynyt: 15:16, 28.02.2007
Akvaarioseurat: LAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Lahti
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lightforce »

maisu kirjoitti:Ei kai nyt sentään kukaan koske kalanruokaan paljain käsin? 8O
Minäkään en ole juuri koskaan koskenut kalanruokaan paljain käsin (paitsi pohjatabletteihin), vaan olen käyttänyt pinsettejä! Niillä saa kätevästi otettua hiutaleita sopivan määrän. Granulaateille nuo pinsetit eivät kyllä sovellu. :D En ole tietääkseni kalanruualle allerginen, mutta koska perheeni muut jäsenet eivät kalanruuan hajusta tykkää (minäpä tykkään! :P ), säästän heitä käyttämällä pinsettejä etteivät kädet haise. Muutenkin kätevämpää noukkia hiutaleita pinseteillä kuin tuikata paksut sormet purkkiin ja levitellä samalla hiutaleita ympäriinsä. :D
340 l seura-akvaario (loistobarbit + haarniskat), 225 l siniravut, 63 l taistelukala. Mukana myös kääpiöpinserit Eeka, Numa, Jusu, Jeni ja Koru.
samppi
Junior Member
Junior Member
Viestit: 126
Liittynyt: 22:12, 27.12.2003
Paikkakunta: tikkurila, jokiniemi

Viesti Kirjoittaja samppi »

Tällaisena hyperallergikkona on kummallista kun en ole kalanruualle allerginen.
Astma puhkesi ja kotona ei tule kohtausta (rasituksessa vain).
Tulee mieleen että jotkut ruuat jotka olivat halpoja vähän ahdistivat henkeä mutta siirryttyä tetraan monen monta vuotta sitten ei ole ollut mitään oireita, ei edes surviaisesta vaikka siihen sormilla koskenut (syöttänyt kaloja sormista).
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”