Sukarapu suosituksia kaipaillaan
Valvoja: Moderaattorit
-
- Junior Member
- Viestit: 91
- Liittynyt: 15:26, 03.03.2007
- Paikkakunta: Tikkurila,Vantaa
Sukarapu suosituksia kaipaillaan
Eli, olen perustanut tänään sukarapu purkin, tilavuutta tällä on 21 litraa ja haaveilen tulisukaravuista, joita Millian akvaariosivuilta löysin. En siis ole vielä ottamassa mitään äyriäistä tähän, mutta jos sitten kuukauden päästä. Suodatin on vuoden nakki ja peruna Fluval 2. Lämmitin on 50W Tronic, lämpöjä tällä hetkellä 25. Myös vinkkejä sisustukseen saa jakaa.
Kuva
Kuva2
Kuva
Kuva2
"Mitäs matoja noi on?"
Kysyi isä nähdessään sukaravut.
160 ja 21 litraa
Kysyi isä nähdessään sukaravut.
160 ja 21 litraa
Täällä toimii.
Ihan kivaltahan toi jo näyttää. Tosi kivoja käkkyrä oksia siellä.
Samanlainen faunaboksi oli muuten myös mun ensimmäinen rapula. (nykyään asuvat vähän isommassa kotilojen kanssa).
Anna vaan jaavansammaleen rehahtaa, pääsevät pienet rapuset sinne sekaan syömään kaikkea.
Sellainen varoituksen sananen tuosta sisäsuodattimesta, että niillä on taipumus syödä rapusia. Eli jos haluat säästää rapuset sisäsuodatinkeikalta (ainahan sen toki voi tarkastaa jokakolmas päivä), niin suodattimen ympärille jotain joka estää rapusia imeytymästä imuaukoista sisään.
suodatinasiaa
Jos innostaa askarrella, niin tuosta suodattimen moottoriosasta ja matosta saa hyvin tehtyä pienen tällaisen.
(ottaa vaan vaikka pienen palan mattoa ja ompelee sen jollain kestävällä langalla tai siimalla suodattimen ympärille - pikaversio)
Jos kiinnostaa askarrella vähän vähemmän, niin voi kokeilla tällasta talvipaitaa.
Jos askartelu ei nappaa ollenkaan, niin sitten vaan vanhat sukkikset kehiin.
Kyllä se siitä lähtee, eikun vaan kypsyttelemään akvaario valmiiksi rapulaisille.

I'm #1 so why try harder?
Minä suosittelisin helmisukarapuja!
Tosi ihania, meillä on niitä enää vain yksi, kiitos ahneen partamonnin joka sukaravun munia syö, mutta nyt on partis eri altaassa ja uusia rapusia päästään hakemaan maanantaina
Googletappa niin näät kuvia nuista veijareista. Tulisukaravut on kyllä kans ihania, mutta ite tykkään näistä helmistä enemmmän. Jotenkin tämä "rauhallinen ja läpikuultava" väritys nappaa enemmän entä tulisukarapujen voimakas väritys

2 frettiä. <3
Okahiiri. <3
Koira. <3
Akvaario 60l + 400l <3
Okahiiri. <3
Koira. <3
Akvaario 60l + 400l <3
-
- Junior Member
- Viestit: 91
- Liittynyt: 15:26, 03.03.2007
- Paikkakunta: Tikkurila,Vantaa
No niin niille joilla ei kuvat näy niin tässä kuvablogiin linkkiä:
Kuva1
Kuva2
Kiitoksia hyvistä vinkeistä! Lämmitintä olen pitänyt testimielessä, talvella sen kuitenkin joudun laittamaan purkkiin kun sisälämpö laskee, käykyrä oksat on peikonpähkinää jonka varastin floristi äiteeltä(ei ollut kovin mielissään...) Sukkahousua voisinkin asentaa tuohon jo tänään...
Kuva1
Kuva2
Kiitoksia hyvistä vinkeistä! Lämmitintä olen pitänyt testimielessä, talvella sen kuitenkin joudun laittamaan purkkiin kun sisälämpö laskee, käykyrä oksat on peikonpähkinää jonka varastin floristi äiteeltä(ei ollut kovin mielissään...) Sukkahousua voisinkin asentaa tuohon jo tänään...
"Mitäs matoja noi on?"
Kysyi isä nähdessään sukaravut.
160 ja 21 litraa
Kysyi isä nähdessään sukaravut.
160 ja 21 litraa
Ensinnäkin Sanna-Kaisa: aivan ihanan näköinen tuo sinun rapulasi!:) Sitten vielä Mollylady: 
Minkälaisten kotiloiden kanssa sulla nuo sukaravut on? Itse haluaisin laittaa sukarapuja omppualtaaseeni, mutta onko omppujen kaipaama vesi liian kovaa sukaravuille? Millaiset vesiarvot sulla siinä akvassa on? gH & pH? Kiitokset!mollylady kirjoitti:Samanlainen faunaboksi oli muuten myös mun ensimmäinen rapula. (nykyään asuvat vähän isommassa kotilojen kanssa).

-
- Junior Member
- Viestit: 91
- Liittynyt: 15:26, 03.03.2007
- Paikkakunta: Tikkurila,Vantaa
-
- Junior Member
- Viestit: 91
- Liittynyt: 15:26, 03.03.2007
- Paikkakunta: Tikkurila,Vantaa
Voinpi käydä testauttamassa vaikka huomenissa...
----------------------
En sitten malttanut huomiseen vaan kävin jo tänään testauttamassa, en kylläkään akvaarioliikkeessä vaan kaverillani, GH tosiaan on 20....
Haittaakos tämä rapusia vai onko vain hyväksi?
----------------------
En sitten malttanut huomiseen vaan kävin jo tänään testauttamassa, en kylläkään akvaarioliikkeessä vaan kaverillani, GH tosiaan on 20....
Haittaakos tämä rapusia vai onko vain hyväksi?
"Mitäs matoja noi on?"
Kysyi isä nähdessään sukaravut.
160 ja 21 litraa
Kysyi isä nähdessään sukaravut.
160 ja 21 litraa
Rapu akvaariosta löytyy tätänykyä omppuja ja paratiiseja sekä muutama kierteinen ja touhukotilo. Ovat rapuset elelleet ja vilkkaasti lisääntyneet ainakin, sen verran voin sanoa niiden pärjäämisestä.kastanja* kirjoitti:Minkälaisten kotiloiden kanssa sulla nuo sukaravut on? Itse haluaisin laittaa sukarapuja omppualtaaseeni, mutta onko omppujen kaipaama vesi liian kovaa sukaravuille? Millaiset vesiarvot sulla siinä akvassa on? gH & pH?
Oon muuten muutaman muunkin omppu-rapulan nähnyt (jostainhan se tää munkin idea sai alkunsa

Elikkä arvot täällä ovat: pH 7-7,5, GH ja KH 6-7.
I'm #1 so why try harder?
-
- Advanced Member
- Viestit: 3804
- Liittynyt: 15:06, 29.01.2007
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Raisio/Turku
Leväsukaravulle oli ainakin yhdessä lähteessä mainittu GH 2-20.
Kannattaa googlettaa lisää tietoa
.
Täältä löytyy muuten on hyvä juttu rapusista:
http://www.aqua-web.org/aponogeton/03-2005.pdf
Siellä mainittiin arvoiksi 5-15 dH.
Kannattaa googlettaa lisää tietoa
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Täältä löytyy muuten on hyvä juttu rapusista:
http://www.aqua-web.org/aponogeton/03-2005.pdf
Siellä mainittiin arvoiksi 5-15 dH.
MYYDÄÄN LEHTIKALOJA JA 80x50x50 eli 200 L KULTAKEHYSAKVAARIO
-
- Junior Member
- Viestit: 91
- Liittynyt: 15:26, 03.03.2007
- Paikkakunta: Tikkurila,Vantaa
Nättejä ovat nuo kirsikatkin... Kyllä näissä valinnan vaikeuksia on, olinkin ajatellut myydä tv:ni kirpputorilla ja ostaa 54 litraisen rapulan, mutta unelmani murskattiin julmasti korkeamman tahon vaikutuksesta (suora lainaus: "Huone on kohta kuin Korkeasaaren terraario, ei enää mitään elukoita tähän huusholliin!" Ehdotin vain pieniä huonekalun siirto-operaatioita...)
"Mitäs matoja noi on?"
Kysyi isä nähdessään sukaravut.
160 ja 21 litraa
Kysyi isä nähdessään sukaravut.
160 ja 21 litraa
-
- Junior Member
- Viestit: 91
- Liittynyt: 15:26, 03.03.2007
- Paikkakunta: Tikkurila,Vantaa
Eiköhän toi ole jo ihan hyvä. En usko, että tota kovuutta kannattaa laskea ja jos pH:kin pysyy tolla KH:lla sopivana, niin eiköhän se riitä.kastanja* kirjoitti: Mulla tuon omppu/sukarapualtaan arvot on nyt pH 7-7,5, gH 9-10 ja kH 3. Onko ok? Vai suosittelisitko jotain muutoksia? Ja miten mahdolliset muutokset ois paras/helpoin toteuttaa?
Mulla taisi alkuun olla toi KH matalampi kuin nykyään, mutta nostin sitä sitten hieman (ihan vaan ruokasoodalla), niin senjälkeen tuntui rapujen määrä lisääntyvän nopeammin. Tosin en ole mitenkään varma noiden asioiden syy-seuraussuhteesta, voihan olla vaan, että ravuilla kesti pitkän aikaa tottua uuteen kotiinsa. Mainitsimpahan nyt, että voi sitten kokeilla, onko sillä mitään vaikutusta, jos ravut ei räjähdä käsiin (sitähän me kaikki haluamme

I'm #1 so why try harder?
-
- Advanced Member
- Viestit: 3249
- Liittynyt: 13:24, 06.11.2003
- Akvaarioseurat: Turun akvaarioystävät
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tuusula ja Turku
- Viesti:
Nyt se tapahtui minullekin: kiinnostuin ns. faunabokseista ja ravuista. En uskalla ottaa mitään silikonisaumaista allasta tänne Turun huusholliin, joten kala-altaat lienevät mahdottomia ajatuksena. Joten päädyin kasvialtaaseen, jossa olisi kierteisiä ja rapuja.
Erityiskiinnostuksen kohteena harvinaisemmat synnyttävät hammaskarpit (tällä hetkellä kääpiö-, metalli- ja sirppihammaskarppeja ja seepralimioita) ja monniset (tällä hetkellä mustaselkä-, panda-, pikku-, sihti- ja somamonnisia).
-
- Junior Member
- Viestit: 91
- Liittynyt: 15:26, 03.03.2007
- Paikkakunta: Tikkurila,Vantaa