Akvaario ikkunan eteen? Onko mahdollista?
Valvoja: Moderaattorit
Akvaario ikkunan eteen? Onko mahdollista?
Meillä mietitään akvaarion uudelleen sijoitusta. Nykyiselle paikalle tulee kirjahyllytilaa, jota taas tarvitaan työhuoneen muuttuessa lastenhuoneeksi.
Mahdollisia paikkoja joko olohuoneen pohjoisseinän erkkeri-ikkunasyvennys tai olohuoneen toisella seinällä, jossa siinäkin kapea ikkuna etelään. Akvaario on 150 cm pitkä, kivikkotaustalla varustettu tuleva Malawitankki. Onko ikkunan eteen sijoitus aivan järjetön idea ajatellen esim. mahdollista levänkasvua? Onko leväkasvu torjuttavissa esim. päätyseinien varjostuksella /maalauksella tms. ja onko yleensä Malawitankissa levänkasvu ongelmana vai hoiteleeko kalat sen puolen? Yksi mahdollisuus akvaariolle myös makuuhuone mutta suodattimen pörinä arveluttaa ainakin minua herkkäunisena, eikä se akva toki nyt mikään yleinen katselunautintokaan siellä makkarissa ole. Mielipiteitä?

Mulla on alkaneet aina aika lailla levät kasvaa jos on sijottanu akvaarion ikkunan eteen .. ja täks kesäks vissii luvattu viäl aikamoisii helteitä.Mul o ittel akvaario makuuhuonees ja suodatin "upotettu" veden alle nii ei pidä metelii , mut akvaariol onki koko vaan 100L ni ei tarvi ulkosuodatinta lainkaa.. 

240L + 180L Miljoonakalojen, ja Platyjen kasvatusta eli niitä voi tiedustella koska vaan.
-
- Member
- Viestit: 294
- Liittynyt: 22:04, 06.09.2006
- Akvaarioseurat: has
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: kirkkonummi
Meillä ei yhteenkään akvaan paista aurinko, mutta olen varmuuden vuoksi laittanut joka ikkunaan tummaa puuta olevat sälekaihtimet. Jos ei muuta niin ompahan vähän viileämpi kämppä, kun ei aurinko paista koko ajan sisälle..
Kaksinkertainen rapula( 67l & 27l)
ja kaksi seropia
-Kasveja ei voi ikinä olla liikaa-

-Kasveja ei voi ikinä olla liikaa-
Tämäkin on näitä AW:n ikuisuusaiheita. Voi laittaa, mutta henkisesti kannattaa valmistautua siihen että ongelmia voi tulla varsinkin alkuun. Sälekaihtimet/hyvät verhot auttavat (esim. laittaa verhot kiinni silloin kun aurinko paistaa suoraan akvaarioon) ja kunnon tuulettimien hankkiminenkin on suositeltavaa hellepäivien varalle (niitä voi ostaa valmiina esim. Coral reef:in nettikaupasta). Täällä(kin) näillä on pärjätty hyvin. Ongelmia tuli vasta kun laskin tyhmyyksissäni monimetallit melkein vedenpintaan asti, silloin akvaarion ikkunanpuoleiseen päätyyn alkoi tulla rihmalevää. Nostin lamput taas n. 40cm päähän vedenpinnasta ja kaikki taas hyvin.
40l, 65l, 128l (80x40x40) ja 300l (120x50x50)
Blogi
Blogi
Meilläkin loppui tila kesken ja mietin samaa: olohuoneessa ikkunat kahdella seinällä, kahdella isot oviaukot mutta jotenkin sinne olisi allas saatava sellaiseen kohtaan missä sitä tulisi katsottuakin: Moni kyläilijä on pitänyt ratkaisua tavallisuudesta poikkevana mutta onnistuneena: http://fisumamma.suntuubi.com/?cat=31 . Ikkuna mahtuu aukeamaan pesua varten, valoa altaaseen ei tule kuin toisen seinän ikkunoista ja allasta on mukava katsoa joko sohvalta tai ihan altaan viereltä
. Toistaiseksi altaassa kasvaa piilevää mutta sitähän saattaisi olla alkumetreillä ilman ikkunaakin - tiedä häntä.

-
- Senior Member
- Viestit: 669
- Liittynyt: 18:54, 11.05.2006
- Akvaarioseurat: Labyrinttiyhdistys, Lapin Akvaristit
- Paikkakunta: Rovaniemi
Mielenkiintoinen tuo fisumamman akvaarion paikka. Kuinka pohjan siivous onnistuu noi matalalta?
Ikkunan alla voi akvaarion pito onnistuakin, ikkunan edessä aika vaikeaa. Ainoa akvaarioni, johon ikinä on tullut sinilevää, oli turhan lähellä olohuoneen ikkunaa.. Muutkin levät kasvoivat hyvin, ainakaan pelkkä paperitausta ei riitä suodattamaan auringonvaloa tarpeeksi.
Entäs jos sen erkkeri-ikkunan alaosan peittäisi sisäpuolelta kokonaan? Ainakin akvaarion korkeudelta. Voisi päällystää vaikka sellaisella 3D kivikkotaustalla, näkyisi akvaarion läpi. Tai kasvattaisi ikkunan ja akvaarion väliin läpitunkemattoman kasviviidakon..
Erkkerin mallinen akvaario "väärinpäin" erkkeri-ikkunan edessä, hmm..?

Koira, käärmeitä, liskoja, hiiriä, sirkkoja, kaloja, rapuja, kotiloita, sekä pari poroa. "Milloin alatte periä tänne pääsymaksua?" kysyi lapsen kaveri meillä käydessään..
Ei ole juuri ollut tarvista pohjaa siivoilla, letkulla lappoan vedenvaihdon yhteydessä suurimmat roskat pois. Mutta ajattelen että päinvastoin, helppohan sieltä matalalta on pohjaakin siivota ja järjestellä. Ainakin tässä malawaariossa kivien järjestely sujui mukavasti-Tassu- kirjoitti:Mielenkiintoinen tuo fisumamman akvaarion paikka. Kuinka pohjan siivous onnistuu noi matalalta?

Noh. Itseasiassa, voi olla hyvä laittaa malawiallas ikkunan eteen. Kalojen vesi täytyy olla lämmintä, 26-28 C. Levien kasvu taas, piilevät ovat minusta ihan ok, pienet kalat ja vähän isommatkin saavat siitä tarpeellista ravintoa. Jollei piilevät kelpaa, voit käyttää Easy-Lifen Easycarboa niiden pois pitämiseen, tosin silloin kannattaa laittaa myös kasvejakin.
Kalat saavat myös D-vitamiinia auringosta ja kasvit kukoistavat paremmin.
Lisäksi säästät lämmityskuluissa
.
Kalat saavat myös D-vitamiinia auringosta ja kasvit kukoistavat paremmin.
Lisäksi säästät lämmityskuluissa

Ostetaan/Otetaan malaweja!
-
- Junior Member
- Viestit: 154
- Liittynyt: 16:05, 13.02.2007
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Eura
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että ongelmia tulee taatusti jos aurinko paistaa altaan sivulaseista sisälle. Olkkarista jouduttiin pikkuallas purkamaan kun siihen paistoi aamuaurinko etulasista ja se oli jatkuvasti rumassa levässä.
Meillä on makuuhuoneessa taas allas ikkunan alla, ja siihen kun aamupäivän aurinko paistaa ylhäältä on se kuin luonnon oma loisteputki ja saa kasvit rehottamaan. Levää ei ole ollenkaan mutta kasvit tursuavat laitojen yli. Päällä on vielä huonekasveja kosteushoidossa. Niin, ja päädyissä on vielä foliot jotta valo myös jäisi veteen (ja toisaalta ettei valoa pääsisi altaaseen sivuilta).
Suosittelen siis sijoittamaan akvaarion yläreunan ikkunan alareunan tasalle jos niikseen tulee, en ikkunan viereen. Tai sitten asunnon pimeimpään nurkkaan luomaan tunnelmaa

180-L hohtomiljoonat, 720-L tiikerinuoliaiset
Koikarpit 200-L/lämmin, 720-L viileä ja 72 000-L ulkolammikko
Koikarpit 200-L/lämmin, 720-L viileä ja 72 000-L ulkolammikko