Suojatkaa suodattimenne
Valvoja: Moderaattorit
-
- Senior Member
- Viestit: 909
- Liittynyt: 16:26, 21.09.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Rantasalmi
Suojatkaa suodattimenne
Eilen ostimme 2 hunajarihmaa, koiras ja naaras. Tänä aamuna löysin koiraan kuolleena suodattimesta. Se oli uinut suodattimen ulostuloaukkoon ja roottori oli lyönyt siltä niskat nurin. Ikinä en ole kuullut tällaista tapahtuvan, enkä siis osannut varautuakaan. Tästä lähtien meillä pidetään kaikissa suodattimissa aina joku suoja noissa ulostuloaukoissa. Pitäkää tekin. 

seura-akvaariot 350l + 112l. Akvaarioharrastuksessa mukana myös kissarouva ja labradorilapsi.
-
- Senior Member
- Viestit: 909
- Liittynyt: 16:26, 21.09.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Rantasalmi
Virtausta oli jonkun verran,m ei kuitenkaan mitenkään koskimasesti tms. Sen verran kuitenkin, etteivät ne kalat ihan paikallaan siinä suodattimen edessä pysyneet. (Suvantopaikkoja oli kyllä muualla tarjolla!). Kalan on täytynyt olla hengissä suodattimeen joutuessaan, koska se tosiaan oli ulostuloaukossa. Suodattimen läpi se ei ole voinut mennä, koska kaikki sisäänmenoaukot on peitetty sukkahousulla. Ainoa reitti suodattimen sisään oli ulostuloaukko. Sen olen peittänyt nyt jälkikäteen, ettei tuolle toiselle tule mieleen mennä myös tutkimaan.
seura-akvaariot 350l + 112l. Akvaarioharrastuksessa mukana myös kissarouva ja labradorilapsi.
Minulla on käynyt vastaavanlaisesti Aquaballin kanssa. Taistelukala oli jotenkin ihmeellisesti saanut päänsä suodattimen ulostuloaukkoon, satuin tulemaan töistä kotiin ja taistelukala pyöri siinä ulostuloaukossa 'oman akselinsa ympäri'
. Meinasin saada sydärin!
Vedin töpselin pois seinästä, enkä uskaltanut koskeakaan kalaan. Hetken aikaa siinä oltuaan, se pakitti itsensä irti. Muutamia kolhuja lukuunottamatta kala oli kunnossa.
Tämän jälkeen pidin suodattimen virtausta aina täysillä, vaikka taistolle olisikin ollut parempi vähän hiljaisempi virtaus. Ajattelin kuitenkin, että parempi näin kuin että menisi uudelleen sinne pyörimään.

Vedin töpselin pois seinästä, enkä uskaltanut koskeakaan kalaan. Hetken aikaa siinä oltuaan, se pakitti itsensä irti. Muutamia kolhuja lukuunottamatta kala oli kunnossa.
Tämän jälkeen pidin suodattimen virtausta aina täysillä, vaikka taistolle olisikin ollut parempi vähän hiljaisempi virtaus. Ajattelin kuitenkin, että parempi näin kuin että menisi uudelleen sinne pyörimään.
-
- Senior Member
- Viestit: 909
- Liittynyt: 16:26, 21.09.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Rantasalmi
Huh, aika kamalaa... Toivottavasti ei enää tulevaisuudessa tapahdu kellekkään tällaisia... Mutta jospa tämä elämä taas jotenkin jatkuisi, kun käydään hakemassa tuolle naaraalle uusi sulho.Hermis kirjoitti:Minulla on käynyt vastaavanlaisesti Aquaballin kanssa. Taistelukala oli jotenkin ihmeellisesti saanut päänsä suodattimen ulostuloaukkoon, satuin tulemaan töistä kotiin ja taistelukala pyöri siinä ulostuloaukossa 'oman akselinsa ympäri'. Meinasin saada sydärin!
Vedin töpselin pois seinästä, enkä uskaltanut koskeakaan kalaan. Hetken aikaa siinä oltuaan, se pakitti itsensä irti. Muutamia kolhuja lukuunottamatta kala oli kunnossa.
Tämän jälkeen pidin suodattimen virtausta aina täysillä, vaikka taistolle olisikin ollut parempi vähän hiljaisempi virtaus. Ajattelin kuitenkin, että parempi näin kuin että menisi uudelleen sinne pyörimään.

seura-akvaariot 350l + 112l. Akvaarioharrastuksessa mukana myös kissarouva ja labradorilapsi.
-
- Senior Member
- Viestit: 695
- Liittynyt: 18:25, 01.10.2006
- Akvaarioseurat: Akvaarioharrastajien nettiseura
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Niska-Pietilä
- Viesti:
Mie olen partiksen poikasen vahingossa suodattimen pesun yhteydessä huuhtonut lavuaariin aikoinaan kun niitä meille vahingossa ilmestyi. Toinen suodattimesta löytynyt selvisi elävänä ja uudessa kodissaan elää vielä tänäkin päivänä. Sanonta "meni laps pesuveden mukana" sai siis konkreettisen merkityksen.
Taistelukala puolestaan ei ole yrittänyt sisäsuodattimeen uida, mutta sen päälle on aika ajoin ahtautunut oleskelemaan. Siitä sitten "hyppää" virtaukseen. Ja ihan varmasti tekee sen tahallaan. kai nekin haluavat joskus leikkiä?