Little mysterystä vähän isompi mystery

Kasvien hoito, ongelmat ja sisustus.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Kastanya
Junior Member
Junior Member
Viestit: 137
Liittynyt: 10:50, 04.04.2006
Paikkakunta: Kerava

Little mysterystä vähän isompi mystery

Viesti Kirjoittaja Kastanya »

Olen jo yhden ihanan pantterimiekkakasvin onnistunut tappamaan, enkä tahtoisi toistaa virheitäni juuri saamani Little mystery-taimen kohdalla.
Ongelmani on, ettei taimi lähde juurikaan kasvuun vaan työntää tuhat määrin pieniä lehtiä. Tuloksena on tuuhea minipuska, joka ainakin viimekerralla päätty yhtäkkiä vain kuolla, ihan kuin olisi tukehtunut. Samoin on käynyt tiikerilumpeen kanssa.
Uusi little mysteryni ei myöskään ole kasvattanut yhtään pituutta, mutta ainakin kaksi uutta lehteä on jo saavuttanut muiden pikku lehtien kanssa saman pituuden.
Kuinka tulisi toimia? Pitäisikö lehtiä karsia, vaikka kaikki loistavat kauniissa väreissä? Kasvin alla on ravinnetabletti ja olen käyttänyt myös nestemäistä lannoitetta. Altaassa on myös hiilidioksidilevitin (joskin se on ollut ehkä kuukauden vasta käytössä).
Danny
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1106
Liittynyt: 22:03, 07.11.2003
Paikkakunta: Parainen
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Danny »

Kuinkas paljon valoa & kuinka syvä allas sulla on? Mulla on joskus noitten pienten miekkojen taimien kanssa ollut vähän kasvuongelmia syvässä ja ei niin runsasvaloisessa altaassa. Ennemminkin vaikuttaisi että sulla on paljon valoa? Silloin pitäisi lannoitusta olla sen mukaisesti. Pohjatabuja esim. joka kuukausi uus.

Voisiko taimia olla useampia siinä miekassa? Joskus niitä myydään kokonaisina kiehkuroina/ solulisättyinä ryppäinä. Tällöin ne tulisi erotella toisistaan, koska eivät muuten mahdu kasvamaan kunnolla. Kasvupisteet kyllä erottaa kun katsoo tarkkaan sitä, mistä lehdet tulevat (yhdestä vai useammasta kohdasta). Helpointa se lienee kun taimi on kädessä.
Kastanya
Junior Member
Junior Member
Viestit: 137
Liittynyt: 10:50, 04.04.2006
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Kastanya »

Valo voi kyllä olla yksi mahdollinen haittatekijä. Uusien valoputkien osto on edessä heti kun jostain saan kerättyä niin paljon rahaa *hyrr* (liian monta putkea ostettavana).
Ostin taimen harrastajalta ja se oli juuri tällainen isosta puskasta erotettu, joten uskon ettei siinä ole kuin yksi taimi.
Valaistuksesta haluaisin kysyä vielä, että onko kasveille parempaa sellainen kirkas päivänvalo-putki vai liilat kasviputket? Kyseessä oleva allas on hyvin pieni (80 litraa ja korkeus tuskin yli 40-45cm), eikä siinä ole kuin yksiputkinen valaisin. Kumman värinen putki siihen kannattaa ostaa? Tähän asti olen käyttänyt liilaa kasviputkea, koska se korostaa kalojenkin väriä kauniisti.
Danny
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1106
Liittynyt: 22:03, 07.11.2003
Paikkakunta: Parainen
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Danny »

Periaatteessa tuo putken väri ei ole niin keskeinen, ei ainakaan tuon kokoisessa altaassa. Ns. kasvivalo on kyllä vähän heikompi teholtaa (ilmeisesti) kuin esim. päivänvaloputki, joka puolestaan on teholtaan vähän heikompi kuin ns. tehoputki (Phillipsin 800-sarja). Joten kysymys on oikeastaan enemmän siitä, mikä omaa silmää miellyttää. (Itse en taas pidä kasviputkien lilasta valosta, joka mielestäni vääristää värejä ;)). Eli: kasvit saavat tarvitsemansa aallonpituudet kyllä niistä muistakin putkista kuin "kasviputkista". Joissakin niistä on enemmän tehoa, mikä puolestaan tarkoittaa että kasvit saavat enemmän energiaa kasvuunsa.

Mutta yksi putki on kyllä melko vähän 80 litraiseen altaaseen. Onko siinä heijastin? Se auttaa jonkun verran asiaa. Pistäpä harkintaan lisävalon hommaaminen. :)
sakosa
Senior Member
Senior Member
Viestit: 690
Liittynyt: 11:42, 07.02.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja sakosa »

Kastanya kirjoitti:Uusien valoputkien osto on edessä heti kun jostain saan kerättyä niin paljon rahaa *hyrr* (liian monta putkea ostettavana).
Tulipa mieleen, että kai ostat sitten ihan tavallisesta kaupasta etkä akvaliikkeestä putket. Itse meinaan tuli akvaarioharrastuksen alkutaipaleella se virhe tehtyä, että ostin yli kahdenkympin "akvaario"-putken, kun olisin saanut aivan samanlaisen alle kympillä muualta.
inka.k1
Junior Member
Junior Member
Viestit: 146
Liittynyt: 21:36, 19.03.2006
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja inka.k1 »

Minä en reilu vuosi sitten löytänyt tavan kaupoista kirkasta putkea. Kasvivalot ovat liian violetteja mitä löytyy ja sitten niitä tavallisia mitkä on ihan keltaisia. Tuo keltainen saa altaan näyttämään tunkaiselta ja muutenkaan ei miellytä.
Kyselin silloin eri kaupoista noista putkista ja myyjät vastasivatkin ettei oikein tahdo löytyä, että kannattaa ostaa akvaarioliikkeestä :|

Mistäs tavan kaupoista te näitä kirkkaita tai hitusen sinertäviä putkia ostatte?
Danny
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1106
Liittynyt: 22:03, 07.11.2003
Paikkakunta: Parainen
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Danny »

Valaisin- ja sähköliikkeistä olen itse löytänyt. Ja luulisi, että valaisinliikekin (esim.) saa tilattua niitä paikalle.
Kastanya
Junior Member
Junior Member
Viestit: 137
Liittynyt: 10:50, 04.04.2006
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Kastanya »

Olen aina ostanut putket paikallisesta akvaarioliikkeestä jossa kaikki putket maksavat n. 7euroa pituudesta riippumatta. Kerran erehdyin ostamaan putken faunattaresta ja hintaa tulikin sitten yli 20euroa yhdelle putkelle :/ kyllä harmitti.

Mietin vain, että nämä putket mitä olen ostanut ovat jotain kiinalaista mallia, että mahtavatko olla kauhean hyvälaatuisia? Ainakin hinta on halpa. Pitäisi varmaan perehtyä sähköliikkeiden putkitarjontaan. Keltaisia putkia en kyllä akvaariooni huoli, liilasta taas pikkuakvaariossa pidän. Isommissa altaissa on kirkkaat putket.

::MUOKS::
Kävin katsomassa isoimman altaani putkien merkin: Arcadia freshwater. Näihin putkiin olen ollut kovin tyytyväinen. Osaatteko sanoa, ovatko nämä tietenkin niitä kaikkein kalleimpia putkia ja mistä niitä saisi ostettua edullisesti? En ole siis itse näitä putkia ostanut, vaan ovat tulleet valaisimen mukana (pitäisi putket vaihtaa oikeastaan kaikista altaista -_-)
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Kasvit ja sisustus”