Kommentteja 63-litraisen kalastoon

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Pihka
Junior Member
Junior Member
Viestit: 61
Liittynyt: 19:11, 03.01.2007
Paikkakunta: Kerava

Kommentteja 63-litraisen kalastoon

Viesti Kirjoittaja Pihka »

Annoin jokin aika sitten vanhan 63-litraisen altaani kaverilleni. Allas oli toiminut mulla viime vuosina lähinnä karanteenialtaana. Altaan kalasto on tällä hetkellä 3 floridankilliä ja 10 seeprakalaa.

Altaaseen ei välttämättä ole tarkoitus hankkia enempää kaloja, mutta varmuuden vuoksi kyselen kuitenkin mielipiteitä mahdollisista monneista tai monnisista. Mitkä monniset ja monnit olisivat riittävän pieniä, vilkkaita, paljon esillä ja mielellään tietysti myös suhteellisen värikkäitä? Ja tietysti sopisivat pieneen altaaseen, jossa lämpötila n. 25C, pH himpan alle 7, GH 4.

Akvaario on hankittu lapsen iloksi, joten kalavalintoja ajatellessa täytyy huomioida, että ne ovat lapsen mielestä kivoja, eivätkä ole niin säikkyjä että stressaavat jos ipana ilvehtii lasin takana ;) Allasta luonnollisestikin hoitaa aikuinen, vaikka lapsi saakin "auttaa".
marinum
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3804
Liittynyt: 15:06, 29.01.2007
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Raisio/Turku

Viesti Kirjoittaja marinum »

Tuon kokoiseen ei mielestäni kannata asuttaa kuin näitä kääpiökokoisia monnisia, eli pikku,- marmori,- nuoli- ja kääpiömonninen. Noista kaksi viimeiseksi mainittua ainakin uiskentelevat keskivedessäkin. Parikymmentä kpl noista jotakin lajia mahtuisi hyvin tuon kokoiseen, vähän arkoja ovat varsinkin liian pienessä porukassa.

Nuolimonnitkin (Otocincilus) soveltuvat levänsyöjiksi tuon kokoiseen.

Mitään kovin värikästä pientä monnia tai monnista ei nyt tule mieleeni.
Sukaravuista tosin löytyy todellä värikkäitä (punaisia, vihreitä, sinisiä..) ja ne hoitavat hyvin "talonmiehen" hommat altaassa.
MYYDÄÄN LEHTIKALOJA JA 80x50x50 eli 200 L KULTAKEHYSAKVAARIO
[[nienna]]
Junior Member
Junior Member
Viestit: 157
Liittynyt: 19:56, 13.08.2007
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja [[nienna]] »

Eikös seeprakaloilla täydy olla 1,5 m pitkä allas? Ellen nyt ihan väärin muista... :?
3 koiraa, 1 kissa ja 180-l ja 52-l akvaario
rsy
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1022
Liittynyt: 06:58, 25.08.2003
Akvaarioseurat: OAS ry.
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Jääli

Viesti Kirjoittaja rsy »

[[nienna]] kirjoitti:Eikös seeprakaloilla täydy olla 1,5 m pitkä allas? Ellen nyt ihan väärin muista... :?
Kyllähän seeprakala varmasti tykkäisi kovana uimarina vähän pidemmästä kuin 70cm allas, mutta ei nyt sentään vaadi 1½metristä kuitenkaan. Metrinen alkais olla ok.
-=Rami=-
_________________________________________________
MonsterFishKeepers
Pihka
Junior Member
Junior Member
Viestit: 61
Liittynyt: 19:11, 03.01.2007
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Pihka »

Jep, seeprakalat vilkkaina uimareina on vähän siinä ja siinä mahtuvatko tuohon purkkiin. Mutta parempi nekin, kuin ne kultakalat jotka melkein ehdittiin ostaa ennenkuin kuulin asiasta ja ehdottomasti kielsin hankkimasta mitään yli 4 cm mittaista.

Nuolimonneja minäkin mietin ja noita kaikkein pienimpiä monnisia, joten jos muita ehdotuksia ei tule, laitan heille listan "sallituista ostoksista" ;) Ettei altaaseen vaan kohta ilmesty jotain partamonnia tai muuta eläinkauppiaan suosittelemaa ostosta :roll:
7330
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5990
Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 7330 »

Pihka kirjoitti:Jep, seeprakalat vilkkaina uimareina on vähän siinä ja siinä mahtuvatko tuohon purkkiin. Mutta parempi nekin, kuin ne kultakalat jotka melkein ehdittiin ostaa ennenkuin kuulin asiasta ja ehdottomasti kielsin hankkimasta mitään yli 4 cm mittaista.

Nuolimonneja minäkin mietin ja noita kaikkein pienimpiä monnisia, joten jos muita ehdotuksia ei tule, laitan heille listan "sallituista ostoksista" ;) Ettei altaaseen vaan kohta ilmesty jotain partamonnia tai muuta eläinkauppiaan suosittelemaa ostosta :roll:
No, seeprakalahan kasvaa 6-senttiseksi... :roll: Mutta parempi kai ne kuin kultakalat.
Tuohon viileähköön veteen sopisivat myös imunuoliaisista ne borneolaiset lajit, mutta niiden varmaa tunnistamista ei taida kannattaa luottaa sen paremmin akvaristeille kuin kauppiaallekaan, jos kerta on nuo seeprakalatkin tuohon myynyt. :? Imunuoliaisista osa on kyllä värikkäitäkin, ja ne olisivat hauskan näköisiä ja ainakin omassa altaassani paljon esillä.
Mitenkäs sitten vaikka tulisukaravut?
520- ja 110-litraiset, erinäisiä projekteja tulilla ja paljon kasveja.
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”