Akvaarioon tuli aamu ja ilta
Valvoja: Moderaattorit
-
- Junior Member
- Viestit: 140
- Liittynyt: 10:16, 16.05.2006
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Jyväskylä
Akvaarioon tuli aamu ja ilta
Sainpa viimein toteutettua pitkällisen haaveeni. Akvaarioni on 500l:nen ja se on valaistu neljällä 58W:n loisteputkella. Aikaisemmin putket syttyivät ja sammuivat kaikki kerralla, nyt jokainen putki syttyy eriaikaan.
Eli siis aamulla putket alkavat syttyä yksi kerrallaan puolen tunnin välein, kunnes kaikki palavat. Illalla sitten taas se putki joka syttyi ensimmäisenä myös sammuu ensimmäisenä ja loput sammuvat puolen tunnin välein. Tämä vielä niinpäin, että syttyminen alkaa altaan etuosasta siirtyen kohti takaosaa, koska etuosa on itäänpäin.
Aikaisemmin kun kaikkia putkia ohjattiin kerralla, sai kalat aina sätkyn valojen syttyessä tai sammuessa. Nyt ei enää saa. Aamulla kun ensimmäinen putki syttyy alkaa kalat liikuskelemaan pikkuhiljaa ja illalla ne näyttää myös rauhoittuvan vähitellen valon määrän vähetessä.

- Elite Member
- Viestit: 6732
- Liittynyt: 20:55, 29.01.2007
- Paikkakunta: Kerimäki
-
- Senior Member
- Viestit: 982
- Liittynyt: 11:09, 19.03.2003
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kuortane
Nuo ajastimet on kyllä yksi parhaimmista keksinnöistä!
Meillä valot (4x36W) syttyy ja sammuu kans vähitellen ja illalla viimeisenä jää tunniksi päälle Sylvanian Coralstar, ikäänkuin hämärtyvää yötä matkimaan, silloin tulee nähtyä monet monnit ruokailupuuhissaan, joita harvemmin kaikilla valoilla näkee muuten![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)

Meillä valot (4x36W) syttyy ja sammuu kans vähitellen ja illalla viimeisenä jää tunniksi päälle Sylvanian Coralstar, ikäänkuin hämärtyvää yötä matkimaan, silloin tulee nähtyä monet monnit ruokailupuuhissaan, joita harvemmin kaikilla valoilla näkee muuten
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
-Aivot ovat ihmeellinen elin. Ne alkavat toimia kun nouset aamulla eivätkä lakkaa ennen kuin pääset työpaikalle..-
-
- Junior Member
- Viestit: 140
- Liittynyt: 10:16, 16.05.2006
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Jyväskylä
Akvaario on olohuoneessa ja siellä ei oleskele yleensä ketään aamulla (kun pitää lähteä töihinmiljoonakala84 kirjoitti:Tuli vaan mieleen että, onko huoneessa jossa akvaario on ennen valojen syttymistä pimeä?
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Valoja ohjaa Siemenssin LOGO! -logiikka. Sen olis tarkoitus alkaa ohjaamaan myös pH:ta ja lämpötilaa, mutta tämä sitten jonkin ajan päästä.
-
- Elite Member
- Viestit: 6732
- Liittynyt: 20:55, 29.01.2007
- Paikkakunta: Kerimäki
Sillä vaan kyselin, kun olen lukenu/kuullu että huoneessa ei saisi olla ihna hirmu pimeää kun valot syttyy, kalat ei kuulema tykkää.temule kirjoitti:Akvaario on olohuoneessa ja siellä ei oleskele yleensä ketään aamulla (kun pitää lähteä töihinmiljoonakala84 kirjoitti:Tuli vaan mieleen että, onko huoneessa jossa akvaario on ennen valojen syttymistä pimeä?) ja illalla on yleensä hämärä valaistus tai ei ollenkaan, kun katellaan TV:tä.
Valoja ohjaa Siemenssin LOGO! -logiikka. Sen olis tarkoitus alkaa ohjaamaan myös pH:ta ja lämpötilaa, mutta tämä sitten jonkin ajan päästä.
Maksaako tuo LOGO! oikeasti noin 100e? Ei taida mulla olla sitten tuollaiseen tekniikkaan varaa...
Ostan valukiviä ja mustaa hiekkaa. Sivutkin löytyy: http://akvaariot.tripod.com/" onclick="window.open(this.href);return false;
Tuo logo on 100€ pintaan, riippuen onko näytöllinen malli. Muistaakseni tuossa on 8 sisääntuloa ja 4 lähtö kanavaa, taitaa siihen onnistua 1 tai 2 laajennuspalikan lisääminen joilla saadaan lisää portteja.
EDIT: Niin ja sen verran logosta vielä perustietoa, että se on pieni helposti ohjelmoitava logiikka. Toimintoja siitä kuitenkin löytyy mukavasti+ohjelmaa voi muokata näytöltä.
EDIT: Niin ja sen verran logosta vielä perustietoa, että se on pieni helposti ohjelmoitava logiikka. Toimintoja siitä kuitenkin löytyy mukavasti+ohjelmaa voi muokata näytöltä.
Suomalainen sotilas ei peräänny, kääntyy vain 180 astetta ja jatkaa matkaansa!
-
- Junior Member
- Viestit: 140
- Liittynyt: 10:16, 16.05.2006
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Jyväskylä
Minulla on käytössä malli LOGO! 12/24RC Tuo tarkoittaa sitä että se pelaa 12-24VDC jännitteellä, siinä on valmis viikkokello ja rele lähdöt. Lisäksi tuossa mallissa kahta viimeistä tuloa voi käyttää analogiatuloina eli niihin voi kytkeä esim. lämpötila- tai pH-anturin.
LOGO! tosiaan maksaa noin 100€. Ja siinä on nuo 8 sisäänmenoa ja 4 ulostuloa. Laajennuspalikoitakin on saatavissa, mutta en nyt muista montaako laajennusyksikköä se tuki.
LOGO! on logiikka, tosin aika alkeellinen sellainen. Logiikalla taas tarkoitetaan automaatiolaitetta, joka on ohjelmoitava ja pelaa siis oman älynsä kautta. Lähdöt ovat tässä logiikassa rele lähtöjä eli siis niiden läpi voidaan suoraan viedä lampulle menevä sähkö. Kun lähtö menee päälle kytkee se valaisimeen sähkön eli se toimii siis kytkimenä. Logiikan äly vain päättää milloin se lähtö menee päälle ja lamppu syttyy milloin lähtö menee pois päältä ja sammuu. Se tekee sen sillä kellonajalla minkä olen sille syöttänyt.
Logiikka ei osaa tehdä mitään jos sille ei ole ohjelmoitu mitä sen pitäisi tehdä. Se on siis ohjelmoitava aina ennen käyttöä ja se tapahtuu yleensä tietokoneella olevalla ohjelmointi ohjelmalla joka on sitä logiikkaa varta vasten suunniteltu. LOGO!:n näytölliset mallit voi tosin ohjelmoida suoraan sen näytöstä ja siinä olevilla näppäimillä ilman tietokonetta. Tähän väliin on ehkä syytä mainita, että ohjelmoin logiikoita työkseni.
No tulihan tekstiä
, mutta jospa siitä jotain selviäis. Jos jotain jäi epäselväksi, niin saapi kysyä ihan vapaasti.

- Starting Member
- Viestit: 29
- Liittynyt: 21:53, 08.08.2007
- Paikkakunta: Helsinki
Tämä tarkoittanee neljää erillistä valaisinta ?on valaistu neljällä 58W:n loisteputkella
Ajastinkelloja saa vitosen kappale, ja vielä vitonen päälle niin saa jatkojohdon johon ne mahtuu.
Ei varmasti mikään kaunein kokoonpano, mutta jos sen saa vaikka kaappiin tai jotain...
![Embarrased [:I]](./images/smilies/icon_redface.gif)
Asia on jokatapauksessa tosi mielenkiintoinen, varsinkin kun mulla tulossa vasta eka talvi akvojen kanssa.

Mulla on kaks akvaa vierekkäin, eli siinä niiden välissä vois olla vaikka yks valo joka syttyy ennen muita, ja sammuu muiden jälkeen.
Varmaankin pehmentäis noita herätyksiä ja nukkumaanmenoja.

Frustra poeticas fores compos sui pepulit.
-
- Junior Member
- Viestit: 140
- Liittynyt: 10:16, 16.05.2006
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Jyväskylä
Siis toimiihan se täysin niinkin, että tekee jokaisesta putkesta oman valaisimensa omalla syötöllä ja hoitaa niitä erillisillä kellokytkimillä. Minun on vaan tarkoitus hoitaa tuolla logiikalla myös pH:n ja lämpötilan ohjaaminen. Silloin saa kaikki yhteen purkkiin, joka ei mene sekaisin sähkötkatkoista ja pitää myös kellonsa ajassaan, jos ei sähökatko nyt yli 80h kestä. Eikä sen hinta sitten enää olekaan niin paha. Pelkkään valojen ohjaukseen sitä tuskin kannattaakaan ostaa.
Mutta se on sanottava, että voin vilpittömästi suositella tuon tapaista valaistusysteemiä. On hieno katsoa kuinka allas pikkuhiljaa kirkastuu tai vastaavasti illalla hiljalleen himmenee. Ja tietysti se pääasia eli kalat. Niiden käytös on paljon rauhallisempaa valojen syttyessa ja sammuessa.