Keisaritetrat ja kuteminen
Valvoja: Moderaattorit
Keisaritetrat ja kuteminen
Miten yleistä on että keisaritetrat kutevat kotiakvaariossa? Huomasin tuossa tänä aamuna kaloja ruokkiessani että siellä oli yksi pienenpi keisari. =)
Kertokaas pitäisikö tuolle poikaselle jotain erikoisruokaa tarjota tai mitä muuta kannattaisi ottaa huomioon.
Muu kalasto koostuu kardinaalitetroista, piikkisilmistä, tiikerinuoliainen sekä pari partamonnia.

Morjens
Itse huomasin tuossa jokin aika kanssa että kasvien seassa uiskenteli pari pienen pientä keisaritetraa. En ole ruokkinut niitä mitenkään erikoisesti ja hyvin ovat kasvaneet ja liittyneet muiden lajitoveriensa seuraan. Hyvä kasvitiheikkö on hyvä piilopaikka pienokaisille eivät muuta erikoista tarvitse.

Keisaritetran kutu
Keisaritetra tuntuu kutevan helposti kun vaan lämpöä on sopivasti. Meillä on kiekkoaltaassa keisaritetroja 30 asteen lämmössä. Mattosuodattimen taakse turvaan pedoilta on ilmestynyt pieniä keisaritetran poikasia säännöllisesti.
Timppa ja Niki
www.hotellivaltatie1.fi
Timppa ja Niki
www.hotellivaltatie1.fi
Samoin täällä. 10-päinen parvi pöläytteli puskia jonkin aikaa ja tuloksena toinen 10-päinen (poikas)parvi.
Hyvin myös kasvoivat ja pärjäsivät ilman sen kummempia erikoisruokia tai -toimintoja. Kasvien runsaus pelasti varmaan täälläkin pienimmät poikaset.
-K-

-K-
"Paikallisia sadekuuroja... ja v***t!!" - Nooa, 4341 eKr
Meidän keisarit ovat kuteneet siitälähtien kun ne ovat tänne tulleet. Vuoden ovat olleet ja nykyään kun kasveja on melkein liiaksikin asti niin ovat vaan entistä enemmän villiintyneet. Kutevat melkein joka päivä.
Olen aina ihmetellyt kun poikasia ei ole näkynyt ja luopunut osittain jo toivosta, kunnes sitten yksi ilta kun ruokin kaloja niin mitäs sieltä löytyikään! Sentin pituinen keisarinpoikanen!
Toivottavasti nuita tulis vähän enemmän.
Mitäs luulette, kuinka vanha tuo poikanen on kun on jo tosiaan sentin mittainen eikä mahdu emokalojen suuhun?
ootteko muuten huomannu että "kutuhormonit" laukaisevat tetroille punertavan värin! Välillä uroksilta katoaa melkein kokonaan raita ja ne ovat aivan tulenpunaisia! Tuosta väristä ainakin voi päätellä koska kutevat.

Onni on pieni koiranpentu pissaamassa jonkun toisen matolle.
Voisko joku kellä on onnistunut toi keisaritetrojen kudetus niin antaa vinkkejä lisää .. Minkä kokonen allas kudetukseen, veden lämpötila. kuinka monta urosta ja naarasta tarvis laittaa samaan altaaseen .. täältä löytyy sekä vihreä että sinisilmästä porukkaa
On toi kyl niin upea tetra laji et haluisin kans kokeilla jos saisin jotain poikasiakin noilla aikaseks.Kaiken kaikkiaan noita on nyt 9 kpl:etta. ![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)

![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
240L + 180L Miljoonakalojen, ja Platyjen kasvatusta eli niitä voi tiedustella koska vaan.
Mulla nuo kutee koko ajan. Alunperin tais olla n. 9 tetraa joista 3-4 koirasta ja loput naaraita.
Noista alkuperäisistä ei ole enää varmaan kuin pari naarasta jäljellä kun kato on käynyt ajan mittaan erinäisistä syistä johtuen.
Kerran kun alkuun pääsivät niin sen jälkeen nuita poikasia on siunaantunu ihan tuhoton määrä (ihan mahdotonta laskea niitä mut 50 vois olla tällä hetkellä jossain lähellä, jonkun satsin olen jo kiikuttanut eläinkauppaankin).
Pari kuukautta ehtivät olla ennenkuin bongasin ekan poikasen. Ja koko ajan tuntuu tulevan lisää..
Akva on ~210 litraa, vesi pehmeää (KH=3, GH=3) ja hieman hapanta (pH~6,5), lämpötila on ollut 25-26 astetta.
Paljon kasveja, ja valtava kanto joka hämärtää valaistuksen (myös yksi loisteputkista oli pitkään hajalla..). Virtaus on hiljainen. Päätymatto- ja ulkosuodatin. Pohjalla musta hiekka.
Uhkaavia muita kaloja ei sinänsä ole, kun tovereina pari noitamonnia, tähtipartiksen poikasia ja sukarapuja. Melkeinpä lajialtaaksi voisi sanoa siis..
Pienimmät poikasista näyttää viihtyvän tuolla jaavansammalen joukossa, jota rehottaa matosta ja kannosta pohjallekin. Taitavat olla siellä turvassa aikuisilta.
Hyvin pian ne kuitenkin liittyy joukkoon, eikä mielestäni nuo isommat paljon pikkuruisia tovereitaan ahdistele.
Enpä osaa sanoa mikä on SE tekijä, mikä nuo saa kutemaan, mutta tällaiset on mun altaan olosuhteet ja vipinää riittää. Toivottavasti tästä on jotain apua.

-
- Senior Member
- Viestit: 982
- Liittynyt: 11:09, 19.03.2003
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kuortane
Meillä myös keisarit kuteneet kolme vuotta yhtä soittoa
Mitään en ole sen eteen tehnyt että kutemaan alkoivat, se vain tapahtui ja alkuperäinen parvi on kans kasvanut kymmenestä liki satapäiseksi.
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Mitään en ole sen eteen tehnyt että kutemaan alkoivat, se vain tapahtui ja alkuperäinen parvi on kans kasvanut kymmenestä liki satapäiseksi.

-Aivot ovat ihmeellinen elin. Ne alkavat toimia kun nouset aamulla eivätkä lakkaa ennen kuin pääset työpaikalle..-
no mulla ne o on nyt tualla isommassa altaassa ja heti vaan ku saan ton 200 litrasen kuntoon ja sinne kaloja että saan ton 100L tyhjäks ni ajattelin siitä tehdä noille kudetus altaan
Mut kiitos paljon vinkeistä.. 
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)

240L + 180L Miljoonakalojen, ja Platyjen kasvatusta eli niitä voi tiedustella koska vaan.
-
- Senior Member
- Viestit: 982
- Liittynyt: 11:09, 19.03.2003
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kuortane
Niin ei meillä ainakaan oo kudetusallasta erikseen vaan kutevat tuolla seura-akvaariossa. Keisariuros vahtii kutua ja pieniä poikasia ihmeen hyvin ja kun on tarpeeksi paljon piilopaikkoja (jaavansammal on hyvä) niin kyllä niitä poikasia jää sieltä henkiin.NinZe kirjoitti:Voisko joku kellä on onnistunut toi keisaritetrojen kudetus niin antaa vinkkejä lisää .. Minkä kokonen allas kudetukseen, veden lämpötila. kuinka monta urosta ja naarasta tarvis laittaa samaan altaaseen .. täältä löytyy sekä vihreä että sinisilmästä porukkaaOn toi kyl niin upea tetra laji et haluisin kans kokeilla jos saisin jotain poikasiakin noilla aikaseks.Kaiken kaikkiaan noita on nyt 9 kpl:etta.
Mulla ei aiemmin kuteneet 360ltr altaassa mutta kun muuttivat 430ltr niin alkoi heti tapahtua.
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
-Aivot ovat ihmeellinen elin. Ne alkavat toimia kun nouset aamulla eivätkä lakkaa ennen kuin pääset työpaikalle..-
Minäkin laitoin pari tuntia sitten keisareita isoon altaaseeni karanteenialtaasta. Sain ne kaveriltani, koska hänellä oli vääränlainen vesi niille ja ne eivät voineet hyvin. Heti kun laitoin ne altaaseen alkoi isoin koiras alkoi heti väristelemään itseään naaraiden lähellä. Ajattelin, että parin viikon päästä voisin kokeilla kudettaa niitä erillisessä altaassa. Vinkkejä otetaan vastaan!
Kutualtaaksi minulla olisi tarjota 12L allas, jossa on lämmitin ja Sera fil 380 suodatin. Onko allas liian pieni? Laitanko pohjalle hiekkaa, vai marmorikuulia? Kasviksi ajattelin jaavansammalta.
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Did you know that water's not to blame if you drown?
Luulen että noi on ennenkin kuteneet, mut en oo ikänä poikasia nähnyt koska myös keltabarbit oleilee samassa päässä akvaariota ku keisarit, joten luulen et on poikaset menneet parempiin suihin
Mut kyl luulisin et tota porukkaa on helppo saada kutemaan.Mikä veden lämpötila noilla tarvii olla kudetuksessa?,ja miten noitten silmien kans nyt olikaa kumpii oli naaraat ja kumpii urokset .. sini vai vihree silmäsiä
kiitos taas 

240L + 180L Miljoonakalojen, ja Platyjen kasvatusta eli niitä voi tiedustella koska vaan.
Uroksella on lyyrapyrstö. Keisaritetrojen kudettaminen on vähän vaikeaa koska ovat vähätuottoisia eli ne kutee vähän kerrallaan ja usein. yhdestä kudusta ei tule montaa poikasta. Helpoin melkein on kun laittaa ne omaan altaaseen ja antaa elellä siellä rauhassa. Ne kutee melkein joka päivä ja poikasia tulee jatkuvalla syötöllä.
Tetrat on melkoisia mätirosvoja joten voi olla tuotteliaampaa poikastuotantoa kun altaan vesikerros ei ole kovin korkea ja altaassa on karkeahko pohja johon mäti putoaa piiloon. Samoin tiheä kasvillisuus, hämärä valaistus ja pehmeä vesi voi olla hyvä.

- Junior Member
- Viestit: 179
- Liittynyt: 12:15, 27.03.2007
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kuohu
Onko paha jos on 4 keisaripoikaa ja neljä tyttöä? Vai pitäiskö tyttöjä olla enemmän kuin poikia?
Mulla nuo kaheksan olleet jo pitkän aikaa, eivätpä oo kutenu yhtään. Jaavansammalta löytyy, ja muutenkin paljon kasveja, mutta eivät jostain syystä ole innostuneet. Johtuiskohan sitten siitä et pH on n 7, jos se on kutemiseen liian korkea? Tai sitten ovat kuteneet niin etten oo huomannut, ja kulmatetrat tai muut kalat on syöny ne

- Elite Member
- Viestit: 5925
- Liittynyt: 07:54, 04.03.2004
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Lempäälä
Kyllähän se parempi olis jos niitä tyttöjä olis enempi, mutta jollei pahempia taisteluita käydä, niin meneehän ne noinkin.
Varjon kirja sanoo että keisaritetra on melko hankala kudetettava ja vaatii pehmeää ja hapanta vettä. pH 7, on siis hiukkasen korkeahko(max. arvo suosituksessa), alin pH kun voisi olla 5,5. Kutu onnistuu siis parhaiten erillisessa kudetusakvaariossa, jos pääaltaassa on muita ahnaita suita.

Kyllä ne pojat tuntuvat tappelevan jonkunverran, ja ajavat tyttösiäkin. Yksi pojista on vähän isompi kuin muut, ja se käyttäytyy kuin maailmanvaltias, ajaa kaikkia muita keisareita, ja uhittelee kulmatetroillekin. Yhden tyttösen pyrstö on aika pahasti revennyt, varmaa syytä en tiedä, mutta epäilen tuon yhden pojan olleen asialla. Ehkäpä voisin viedä kaksi isointa poikaa pois ja ottaa kaks tyttöä tilalle, jospa tilanne sillä vähän rauhoittuisi
Noh, ei sillä nyt niin väliä vaikka eivät kudekaan, halusin vain tietää syyn, kun tuntuu että monilla kutevat ihan itsekseen

Noh, ei sillä nyt niin väliä vaikka eivät kudekaan, halusin vain tietää syyn, kun tuntuu että monilla kutevat ihan itsekseen

Meillä keisarit kutevat lähes päivittäin seura-akvassa(pH 6,4). Pusikossa käy kova vilinä.Tosin kutu menee aina parempiin suihin.VesiEläin kirjoitti:Varjon kirja sanoo että keisaritetra on melko hankala kudetettava ja vaatii pehmeää ja hapanta vettä.

Did you know that water's not to blame if you drown?
Minkäköhän ikäisinä keisaritetrat ovat sukukypsiä? Luulin jo ettei mun tetroista ole lainkaan lisääntymään, mutta tänään huomasin parven kasvuun viittaavaa käytöstä. Urokset liehitteli naaraita vesisaniaispöheikössä. Ja ilmeisesti kutivatkin, koska ahne tiikeribarbi haravoi innoissaan lehtiä niiden perässä. En jaksa uskoa, että kutua jäi syömättä. Pitänee perustaa poikasallas ja katsoa kuin käy. Kiva kuulla, että muilla on ainakin homma toiminut kotiakvaariossa.
Re: Keisaritetrat ja kuteminen
Kohta on 41-litrainen akvaario tyhjillään, ja ajattelin, että josko yrittäisin kudettaa noita keisaritetroja siellä.. Altaassa on suht vaalea hiekkapohja, jaavansaniaista ja -sammalta sekä joitain muitakin kasveja. Suodattimena Eheimin aquaball 2210, Resunin lämmitin (joka ei oikeastaan ole edes käytössä, lämpö pysyy muutenkin ~25 asteessa). Vesi on todella pehmeää, mutta pH on lähemmäs 7. Jos sitä laskisi niin onnistuisikohan kuteminen? Millä sitä saisi laskettua? Entä onko olemassa jotain ainetta joka ehkäisisi mätimunien homehtumista?
Re: Keisaritetrat ja kuteminen
Vai olisikohan sittenkin järkevämpää laskea tuon isomman akvaarion pH:ta, jos tuliskin sit ns. luomupoikasia? Mutta mahtaako tulla kalliiks laskee pH:ta kun litroja on kuitenkin jonkun verran (166)? Ja vähän pelkään että kulmatetrat söis kudun.. Isommassakin akvaariossa on kyllä jaavansammalta, mutta vähän silti arveluttaa, että kulmatetrat saattais syödä kudun. Miten paljon pH:ta pitäisi laskea, että kutu voisi onnistua? Entä mitä tuumaisivat altaan muuta asukit pH:n laskusta (kulmatetroja, pikkumonnisia, kuparimonnisia, nuolimonni, partis, kirsikkasukarapuja)?