kolmisenttinen keltabarbi ui innokkaana ensimmäisten joukossa ruokaa hakemaan. Taas pelkkiä vihreitä hiutaleita, barbi ajattelee turhautuneena. Olisipa edes punaisia, ne ovat parempia. Mutta silti kala hotkii aamiaisen ennätysvauhtia. Sen jälkeen se vetäytyy akvaarion takanurkkaan sulattelemaan aamiaistaan. Pieni partamonni makaa pohjalla leväisen kannon takana. Mitä ruokaa? monni tiedustelee keltabarbilta kalojen kielellä. Sitä samaa, vastaa keltabarbi. Eikö koskaan tabletteja, niistä minä pidän, monni viestii pettyneenä. Keltabarbi heilauttaa pahoittelevasti eviään ja ui tiehensä.
Ensimmäiset asiakkaat tulevat sisään ovesta. Kauppias tervehtii heitä ja johdattaa heidät allaspuolelle. Ostaja kysyy 64-litraiseen akvaarioonsa asukkaita, värikkäitä sellaisia. Kauppias viittaa ohimennen platyihin, mutta hylkää idean. Näistä tulee isoina räikyvän keltaisia, hän sanoo osoittaen myyntialtaassa uivia keltabarbeja. Utelias keltabarbi ui etulasin taakse. Myyjä tökkää lasia sormellaan, ja kala karkaa akvaarion taakse.
Lopulta ensimmäiset asiakkaat poistuvat mukanaan pussillinen neontetroja ja muutama partamonni. Keltabarbi etsii hätäisesti monniystäväänsä ja helpottuu löytäessään sen suodattimen takaa.
Päivä kuluu kuten ennenkin; asiakkaita tulee ja menee, kaloja myydään ja tuodaan. Täällä on niin kuuma, keltabarbi viestii uiden hermostuneena kehää. Minunkin mielestäni, monni vastaa. Eikö kauppias voisi laittaa lämmitintä pienemmälle? Mittarissa on 27 astetta, keltabarbi läähättää. Tarvitsen 25-asteista!
Lopulta barbi alistuu kohtaloonsa ja keskittyy katselemaan vastapäisessä altaassa uivia lehtikaloja. Voi raukat, se ajattelee. Vain noin vähän tilaa ja tusinoittain kansaa! Onneksi meidät on suurin osa jo viety pois. On sentään tilaa uida. Mutta tämä kuumuus..!
Keltabarbi ui sisarustensa luo. Minä toivon, että minut vietäisiin jonnekin hyvään paikkaan, toivoo pienin keltabarbipoikueesta. Minusta täällä on aivan liian ahdasta. Äitikin kasvoi yli kolme kertaa meitä suuremmaksi!
Niin, vastaa keltabarbi. Mutta sitten hän vain vajosi pohjalle eikä enää liikkunut... Hänet otettiin haavilla pois. Minun on ikävä häntä.
Niin minunkin, vastaa sisarus.
Hei, joku tulee! Pinnan tuntumassa uiva neontetraparvi alkaa syöksähdellä ympäriinsä. -Ai, näitä siis kymmenen kappaletta? Kauppias varmistaa, työntää akvaariota peittävän luukun syrjään ja upottaa haavin veteen. Keltabarbi ui kauhuissaan nurkkaan monniystävänsä luo. Se katsoo, kun haavi vie sen sisarukset yksitellen pois. Nurkassa se itkee näkymättömiä kalankyyneliä samalla, kun viimeinen keltabarbi joutuu haaviin ja se nostetaan veden yläpuolelle.
Älä itke, lohduttaa partamonni. Heille ei tapahdu mitään pahaa... varmaankaan.
-Ja tuliko muuta? Kauppias katsoo Hannaa kysyvästi. Hanna seisoo vieressä ja tarkkailee pussissa uivia haaleanvärisiä keltabarbeja. -Kyllä, kaksi partamonnia, naaraita siis. -Hyvä on. Kolmisataaviisikymmentälitraiseen niitä mahtuisi kyllä ainakin kymmenen, mutta jos näin haluatte...! -Kyllä haluan, Hanna sanoo itsepäisesti. Hän tietää kyllä, ettei partamonneja saa olla liikaa.
Keltabarbi kyyhöttää pieni sydän jyskyttäen akvaarion nurkassa ja säpsähtää jokaista liikettä. Samassa iso käsi työntyy veteen, siirtää suodatinta ja haavi tulee ylhäältä partamonnin kimppuun. Se tulee kuin tyhjästä, eikä monniparka osaa aavistaa mitään. Ei, parahtaa keltabarbi ja ui pintaan haavin mukana niin nopeasti kuin vain pystyy. Mutta monni on menneekseen. Keltabarbi on loputtoman surullinen. Mutta minä olen kala, ja emme mahda mitään ihmisten julmuudelle, keltabarbi ajattelee. Äiti sanoi aina niin. Mutta nyt hänkin on poissa.
Juuri kun Hanna käännähtää tiskille, hän huomaa keltabarbien ja neontetrojen altaassa pienen keltaisen pilkun. Sehän on yksinäinen keltabarbi! Hanna säälii yksin jäänyttä poloista. Hän päättää ostaa senkin parveensa. -Saisinko vielä tuon yhden keltabarbin tuolla akvaariossa? Hän kysyy kauppiaalta. Tämä murahtaa turhautuneena. -Moinen vaiva yhden sintin takia? Ettekö voisi tyytyä niihin kymmeneen? -En voisi. Ostan mitä ostan, eikä se kuulu teille. Kauppias hakee ärtyneenä haavin ja kauhaisee kalan pussiin niin nopeasti, ettei se ehdi edes huomata mitään. Vasta pussissa se alkaa ihmetellä, mihin se on oikein joutunut.
Hanna maksaa ostoksensa, ottaa kalapussit käsiinsä ja lähtee kävelemään autolle. Hän laskee pussit styroksilaatikkoon takapenkille ja käynnistää moottorin. Kotiin on kaksikymmentä kilometriä, mutta se kuluu nopeasti. Hän ajaa hymysuin omakotialueelle, jossa hänen ja miehensä talo sijaitsee.
Hetken kuluttua Hanna on pysäköinyt auton kodin pihaan. Hän hakee styroksilaatikon ja kantaa sen ulko-ovelle, missä laskee sen maahan avatakseen oven lukosta. Tämän jälkeen hän kantaa laatikon olohuoneeseen uuden 350-litraisen äärelle, ottaa kalapussit ja laittaa ne veteen kellumaan.
Keltabarbi alkaa tointua kuljetusshokista. Se katselee pussin seinien läpi ympärilleen. Olen paratiisissa, se toteaa ja vaipuu onnellisena pussin pohjalle. Se katselee hyvinvoivia kasveja ja kirkasta vettä, joka virtaa sen ympärillä. Mutta sen ympärillä on läpipääsemätön pussi. Kala yrittää hyökätä pussin lävitse, mutta tuloksetta. Samassa iso käsi tulee barbin yläpuolelle ja repäisee pussin auki. Kala joutuu paniikkiin ja sinkoilee ympäriinsä pussissa, kunnes löytää reiän ja ui kiireenvilkkaa uuteen kotiin. Se jää kiertelemään riemuiten muitten vapautettujen kanssa akvaarion keskivaiheille. Kuinka ihanan viileää ja puhdasta vesi onkaan! Samassa sen monniystäväkin pääsee vapauteen. Se ui hirvittävää vauhtia valtavan juurakon alle. Keltabarbi ui hiljaa juurakon luo ja kuiskaa monnille: Olemme päässeet paratiisiin. Monni vastaa pelokkaasti mutta myöntävästi kannon alta.
Ruokaa! Yläpuolelta kuuluu iloisia pulahduksia, kun barbit iskevät ruoan kimppuun. Tekin olette täällä, keltabarbi hihkuu ruokaa ahmiville sisaruksilleen. Kaikki ovat tallella! Perheemme on koossa!
Katso millaisia herkkuja saamme, eräs sisaruksista hihkuu ja pitelee suussaan isoa surviaissääsken toukkaa. Keltabarbin sydän hypähtää ja se syöksähtelee villisti ympäri pyydystäen suuhunsa herkkupaloja. Silmäkulmastaan se näkee, että pohjaa kohti vajoaa herkullinen ruokatabletti. Monniystävälläkin on siis kaikki hyvin, tai melkein paremminkin.
Illalla valojen sammuessa keltabarbi ui kannossa roikkuvan monnin luo ja kuiskaa: Hyvää yötä, paras ystäväni! Ja monni toivottaa samalla mitalla takaisin.
Tämän tarkoituksena oli vähän niinkuin inspiroida ihmisiä täyttämään kalojen elinvaatimukset ^^ vaikka tuskin sitä täällä tarvitaan
Toivottavasti ette lukitse tätä, koska tämä on vaivalla tehty tarina
![[;)]](./images/smilies/icon_wink.gif "Wink"){kind=icon}
