2 naaras lehtikalaa?
Valvoja: Moderaattorit
2 naaras lehtikalaa?
Mikä on homman nimi? Omistan 2 lehtikalaa jotka ovat noin vuoden ikäisiä. Ne asustavat 240 litran altaassa yhdessä levä- ja keltabarbien sekä kahden maatiaispartamonnin kera. Välillä lehtikseni uivat sopuisasti rintarinnan ja välillä taas ajatetaan toista, uhitellaan ja näykitään toisia kylkeen ja mahaan. Ja kisaamisen jälkeen kumpikin menee mollottamaan omaan nurkkaansa. Ruoka niille kelpaa mainiosti. Toinen lehtiksistäni näyttää olevan dominoivampi ja värikkäämpi, siis mustat raidat ovat paljon selkeämmät kuin toisella. Yleensä juuri tämä dominoivampi osapuoli aloittaa nahinan ja kähinän. Mutta värittömämpikin yksilö osaa pitää puolensa eikä alistu helpolla, antaa samalla mitalla takaisin. Nahinat eivät ole ainakaan vielä olleet mitään tosi rajuja ja kalat ovat pysyneet vahingoittumattomina. Kalat ovat samankokoisia ja yhtäaikaa ostettuja. Ovatkohan molemmat naaraita? Voiko naarat tapella ja uhitella toisilleen? Dominoivampi yksilö on ainakin naaras, sillä se laski mätimunat 2-3 kuukautta sitten suodattimen kylkeen. Se vahti mätimunia tosi tarkkaan eikä antanut edes toisen lehtiksen lähestyä munia. Mäti oli kuitenkin hävinnyt seuraavan yön aikana, eikä uutta mätiä ole sen jälkeen näkynyt. Molemmat kalat kyllä puhdistavat aika ajoin pantterimiekkakasvin lehteä nyppien sitä. Siis onko altaassani 2 naaras lehtikalaa ja jatkuuko niiden käytös samanlaisena vuodesta toiseen?
-
- Starting Member
- Viestit: 22
- Liittynyt: 19:41, 23.06.2008
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Lahti
Re: 2 naaras lehtikalaa?
Omat (nyt jo autuaammille kutulehdille siirtyneet) lehtikalat uhittelivat toisilleen jatkuvasti. Se on hierarkian selvittelyä.
Kudun kanssa kävi meillä aina niin, että molemmat vanhemmat huolehtivat kudusta. Elikkäs epäilisin sinulla olevan kaksi naarasta. Otsan muodosta voi päätellä sukupuolta myös kutuajan ulkopuolella. Aiheesta on minua parempia kommentoijia kyllä eri ketjuissa.
Suosittelen useamman lehtikalan hankintaa, jos vaan mahtuu. Mielellään saisivat olla samankokoisia kuin toisetkin. Pienintä kiusataan aina.
Kudun kanssa kävi meillä aina niin, että molemmat vanhemmat huolehtivat kudusta. Elikkäs epäilisin sinulla olevan kaksi naarasta. Otsan muodosta voi päätellä sukupuolta myös kutuajan ulkopuolella. Aiheesta on minua parempia kommentoijia kyllä eri ketjuissa.
Suosittelen useamman lehtikalan hankintaa, jos vaan mahtuu. Mielellään saisivat olla samankokoisia kuin toisetkin. Pienintä kiusataan aina.
Ich habe eine Zwergbuntbarsche in meine Lederhose...
Re: 2 naaras lehtikalaa?
No ei 240-litraiseen kyllä mahdu useampaa lehtikalaa. Korkeintaan parinmuodostus-ajatuksella voisit hankkia useamman yksilön ja parin löytymisen jälkeen myydä ylimääräiset pois. Sekään ei mielestäni ole kyllä tarpeen, koska nykyiset tulevat kuitenkin noinkin hyvin toimeen (ei fyysisiä vammoja). Missään nimessä tuossa ei voi pitää kuin korkeintaan kahta aikuista lehtikalaa vakituisesti.
Serene and silent sky,
Rays of moon are dancing with the tide,
A perfect sight, a world devine -J.Liimatainen/Sonata Arctica-
Rays of moon are dancing with the tide,
A perfect sight, a world devine -J.Liimatainen/Sonata Arctica-
-
- Starting Member
- Viestit: 22
- Liittynyt: 19:41, 23.06.2008
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Lahti
Re: 2 naaras lehtikalaa?
No onhan toi 240l aika pieni neljälle lehtikalalle. Lähinnä juuri meinasin tuota kahta paria. Olihan se meidän 300l vähän turhan ahtaan oloinen neljälle. Kyllä ne siinä meni, mutta suomuja ja evän kappaleita leijaili välillä vedessä.
Ich habe eine Zwergbuntbarsche in meine Lederhose...