Deicide kirjoitti:Meillä nuo Pangio doriae käärmepiikkikset saattavat hauskasti kuikistella yhdestä samasta kolosta tiiviissä nipussa, kuin kannon alla asuisi viisipäinen hirviö. Noi Siamin pojat taas enemmän hökeltävät solospurtteja ympäri allasta.
Mainioita kastematoja ne kyllä ovat.

Harmi, etteivät pääse omassa altaassani esittämään viisipäistä hirviötä, kun kaloja on vain kolme (niistäkin yksi lienee ankeriaspiikkisilmä). No, ehkä niitä vielä saan hankittua jokusen lisää.

Ruoka-aikaan kyllä ilmaantuvat esiin, mutta muulloin niitä harvemmin näkee. Allas siis runsaskasvinen 74-litrainen, jonka pohjalla on luonnonhiekkaa, sellaista hiekkakuoppaversiota. Vähän liian karkeaa se kyllä piikkisilmille on, eivätkä nuo liiemmin kaivele.
P.S. Deicide,
hämäävä tuo allekirjoituksesi. Innostuin jo kuvittelemaan, että kauppaat jotain hienoja trooppisia lukkeja, mutta kyseessä olivatkin lintuhämähäkit.
