Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.
Ihmisethän ovat tunnetusti kovia kommentoimaan muiden tekemisiä ja ne omat mokat jää sopivasti pimentoon, joten nyt tunnustamaan tämän hetken akvaariomokat jotka tekevät sinusta muiden harrastajien silmissä pahan ihmisen! Ja jos saisi vain niitä tunnustuksia, ei kommentteja niihin. YV on keksitty ihmiset
Allekirjoittanut aloittaa.
Minulla on 240l Aasia altaassa 4 leväbarbia (2 mallia silakka) joista en aio luopua. Harkitsen jopa ostavani 2 lisää, että saan parven mukavan kokoiseksi.
Meikäläisellä valaistusosasto retuperällä ja neontetroja vaan neljä samas altaas. Uiskentelevat kyllä muitten tetrasten kanssa. Toisessa altaassa on yksi monninen yksinään ilman lajikavereita (pelastusyksilö).
Minä olen synnitön ja heitän teitä kaikkia kivellä!
Tai sitten ei. Minulla on vain 4 Sewellia lienolataa ja 25 asteisessa vedessä. Onneksi seurana on muita imunuoliaisia. Voivat hyvin joten en tunne syylisyyttä. Ulkosuodattimia putsatessa en jaksa poimia jokaista pientä sukarapua kakan seasta ja joutuvat viemäriin. Tosin ne pienet jotka siirtää altaaseen menevät suoraan Kääpiönuoliaisten tai sinisilmien suuhun.
"A day without sunshine is like, you know, night."
Mulla on kolme partista 100 litrasessa Ja myönnän myös tän: valaisin on jaettu liskojen ja kalojen kanssa puokkiin, eli valaisin on sijoitettu kansilasin varassa altaiden keskiosiin, näin siis liskoilla on hyvä valaistus ja kaloilla on valoa vain toisessa päässä, muu onkin sitten pimeää
Minulla on 63L yksi albiinomonninen ja yksi kuparimonninen. Tulivat kaverilta keväällä altaan mukana ja ovat jo molemmat melkein 8vuotta vanhoja. Hiekkapohjan sentään niille vaihdoin, entisen soran tilalle... hups!
Have you ever thought that maybe the sole purpose of your living is to serve as a warning to others?
Mulla on neljä partista 112-litraisessa, kaks partista 64- ja 85-litraisissa (kummassakin siis) Osalla on ikää, osalla taas piilevä kalatubi. 85-litraisessa on myös viis miekkis-platyristeytystä (eivät lisi enää, eikä partiksetkaan, koska sukupuolet sain lopultakin erotettua toisistaan). Hyi, kun olen paha ihminen.
Plekoista jotkut sanoo, että tosi lämpimiin vesiin, mutta mulla on 26 asteessa, näillä kirjallisuuden antama lämpötila suosituksen alaraja on 25 astetta. Lisääkin aion hankkia samanmoisella suosituksella olevia ja pitää niitä 26 asteessa.
Minun altaiden etuseinistä ei levältä läpi näe ja yhden altaan suodatin on ollut kaksi päivää tukossa (vai kolme vai neljä...) ja istun tässä enkä tee edelleenkään elettäkään sen putsaamiseksi.
Tarvitsemme eniten rakkautta silloin kun sitä vähiten ansaitsemme.
Mulla on 250-litraisessa kolme pientä leväbarbia jotka kyllä aion pitää ja ehkä hankin vielä muutaman lisää. Vielä kauheampaa on, että ajattelin siirtää ne jossain vaiheessa 310-litraiseen, vaikka se onkin Etelä-Amerikan geotooppi!
Haluaisin vaihtaa lehtikalani toisen väriseen.
Olen lopettanut terveitä taistelukalan poikasia siksi että ne eivät mielestäni ole riittävän laadukkaita (en olisi kehdannut omissa nimissäni niitä myydä).
Minä olen edelleen täysin sitä mieltä että tavalliselle pienelle typerälle parvikalalle riittää jos akvaarion etulasi on 10x kalanpituus, joten pidän ja aion jatkossakin pitää täysin surutta kaloja myös 27-litraisissa kuutioissani. Lisäksi olen ollut aivan liian laiska hakeakseni taannoin ostamiani pakasteruokia ikinä kotiin seuran kerhohuoneen pakastimesta jonne ne hätäpäissäni työnsin, joten fisuni eivät ole aikoihin saaneet pakasteöttiäisiä. Kai ne pakasteet jonkun kolme viikkoa tai kuukauden jo siellä kertsillä ovat olleet. Myönnän myös etten ole tällä viikolla tähän mennessä ylipäänsäkään ruokkinut kalojani kuin kerran, koska olen ollut aika tehokkaasti poissa kotoa.
Lisäksi myönnän että tänään allekirjoittaneella on darra (mokomia pikkujouluja joka illalle...).
Vedenvaihtoväli venyy lähes aina kahteen-kolmeen viikkoon.
En muista ruokkia kalojani. (Enkä kissaa, mutta se alkaa sentään elämöidä.)
Olen tappanut terveen ja nuoren palettikalan, joka tuli akvaarion mukana. En jaksanut katsoa sellaista terroristia päivää pidempää.
Jos muistan laittaa easycarboa, en koskaan mittaa sen määrää tarkasti. Samalla nyrkkimitalla huljahtaa kasviravinne ja vedenparannusainekin.
Jos kasveja irtoaa pohjasta, ne saattavat kellua kaksikin kuukautta.
Vedenvaihtoväli on realistisesti 2-2,5 viikkoa. Karsin kasveja ehkä kahdesti vuodessa, mätänevät lehdet saavat mätääntyä paikalleen. Unohdin Easy-Carbon sekä tavallisen kilju-hiilarin jo ajat sitten, liian laiska käyttämään. Pidin vastakuoriutunutta taistelukalapoikuetta 14 vrk ilman valoja, ruokaa tai muutakaan apuja, satuin lähtemään matkalle enkä hankkinut niille mitään hoitajaa. Pidän täysikasvuista taistokoirasta noin 15 x 15 cm kelluvassa poikashäkissä, koska se tilanahtauden takia joutuu asuttamaan samaa 60 l noin kymmenen poikasensa kanssa. En jaksa hinkata altaiden laseja levästä, onneksi neritina-kotilot jaksavat. Minulla on 127 l altaassa noin 50 kpl luovutusikäisiä pikkulehtikaloja, joille en ole jaksanut alkaa etsimään kotia. Kaikkeen tähän olisi nyt kyllä aikaa, jos viitseliäisyyttä löytyisi.
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
Mulla on 4 miekkapyrstöä 85-litraisessa, pehmeässä vedessä. Ne tosin eivät ole kokonsa puolesta liian isoja sinne. Enkä ole koskaan pitänytkään miekkiksiä kovassa vedessä enkä aio jatkossakaan alkaa kovettamaan vettä, 16 vuotta mulla niitä on ollut ja ihan hyvin mennyt. Lisäksi samassa altaassa asuu kaksi taistonaarasta. Lämpötilaa pyrin pitämään kompromissitilassa, toisten ylä -ja toisten alarajoilla.
Täällä on 3 piikkisilmää sorapohjalla. Seuraavan muuton yhteydessä ajattelin kuitenkin vaihtaa hiekan tuohon altaaseen, tai sit miettiä uudelleen noiden kahden altaan kalastot.
seura-akvaariot 350l + 112l. Akvaarioharrastuksessa mukana myös kissarouva ja labradorilapsi.
Mulla oli 125 cm pitkässä altaassa 4 leväbarbia, ikää 9-10 vuotta ja kokoa nakki, tosin kuolivat kaikki kesällä lyhyen ajan sisällä. 70x35cm pohjalla asustaa 12 kuparimonnista, niistä 4 omia kasvatteja enkä raaski luopua kenestäkään. Mittailen todella harvoin vesiarvoja enkä ole oppinut vieläkään karanteenaamaan kaloja, vaikka vermeet kyllä siihenkin löytyisi, tosin en kalojakaan kovin usein hanki. Jospa sitä vaikka seuraavalla kerralla.
Mun altaissa ei ole ollut ikinä pilkkutautia tai muita näitä "yleisimpiä" tauteja (no yksi kirsikkabarbi kuoli yli 10 vuotta sitten vesipöhöön) ja harrastanut olen kohta 15 vuotta. Täytyy koputtaa puuta.
Vuonna 2004 akvaariot (250 ja 98 litraiset) olivat 3kk ilman vedenvaihtoja remontin vuoksi, sähkötkin piti vetää ulkoa. Mutta kalasto oli kevyt altaissa ja kasvit rehottivat eikä kenelläkään ollut mitään ongelmia, ei edes kardinaalitetroilla.
112 ja 312 litraiset altaat sekä keskikokoiset villakoira-urokset. Läträystä vuodesta 1994 lähtien.
Vettä vaihdetaan 7-10 päivän välein, joskus jopa harvemmin, mututuntumalla menee lannoitteet. Ja taistelukaloja on elänyt kunnon "puhurissa", eivätkä ole piitanneet. Yksi taisto ukko eli 25-asteisessa vedessä ja oli kaikkein pisimpään kestänyt taisto.