Ostin joskus useampi kuukausi sitten kaksi petoa, ja nyt niitä on jo valtavasti. Olen niitä myynytkin ja postitse lähetin yhden satsin. Laitoin kotilot minigrip-pussiin märän sanomalehden kanssa, käärin pussin paksuun sanomalehtikerrokseen ja laitoin kirjekuoreen. Tästä on itse asiassa aikaa pari päivää, mutta silloin ei pakkanen ollut aivan näin kova vielä. Hyvissä voimissa olivat tulleet perille.
Kotiloiden lisääntymisestä en itsekään mitään tiedä. Hieman hitaammin ne kuitenkin näyttäisivät populaatiotaan kasvattavan kuin kierteiset.
Malys kirjoitti:Mulla oli yksi petokotilo kiivennyt akvaarion kehyksen päälle valaisimen alle ja kuollut sinne. En tiennytkään että nuo tuollaisia voivat harrastaa.
Itse asiassa kuulin että voivat mönkiä viereiseen altaaseenkin, vaikka väliä on n.5cm...Käyvät sinne lisääntymässä, ja matkaavat takaisin sitten..
Polttotöitä ja paljon muuta: polttopirtti.vuodatus.net
Sartsi kirjoitti:Mites nää lisääntyy? Löysin tänään kaksi pienen pientä petoa akvaariostani Mitään munia ym en ole huomannut, joten aika salaista touhua on ollut.
Ne munii yksittäisiä munia, pieniä, vaaleita, hieman kantikkaita. Katteleppa suodattimen kyljestä.
Työn määritelmä: Sarja köyhän tekemiä pakkoliikkeitä
piupau kirjoitti:
Itse asiassa kuulin että voivat mönkiä viereiseen altaaseenkin, vaikka väliä on n.5cm...Käyvät sinne lisääntymässä, ja matkaavat takaisin sitten..
Olikohan tuokin lähtenyt sitten kosiomatkalle, vieressä 40 cm päässä, tosin toisella puolella kuin mistä kotilon löysin, on toinen akvaario. Uskalikon matka oli kait stopannut siihen, että valaisin on niin tiiviisti kehyksen päällä, ettei tuo olisi päässyt kuin kehyksen alakautta koukkaamalla tuolta pidemmälle. Typerä kotilo..
112 ja 312 litraiset altaat sekä keskikokoiset villakoira-urokset. Läträystä vuodesta 1994 lähtien.
7 poikasta löysin huollon yhteydessä Huh, taitaa olla nuo suodatinmaton palaset, (joihin istutin kasvit) otollisia myös niille. No kotilot taitaa todellakin pysyä nyt poissa tuommosen petolauman ansiosta???
Sartsi kirjoitti:7 poikasta löysin huollon yhteydessä Huh, taitaa olla nuo suodatinmaton palaset, (joihin istutin kasvit) otollisia myös niille. No kotilot taitaa todellakin pysyä nyt poissa tuommosen petolauman ansiosta???
Millä muuten junttasit ne matonpalat pohjaan? Minä laitoin kiviä ja toivon vaan, että nuo omput ei halkee.
Vai laitoitko koko pohjan kattavan palan? Ite ajattelin, että jätän etuosaan hiekan ja takaosaan (ruokintareijät siellä) laitan mattosiivuja.
Työn määritelmä: Sarja köyhän tekemiä pakkoliikkeitä
Leikkaan matosta sopivaksi katsomani palan, viillän sinne sellaisen "lokeron". Työnnän siihen sit littanan kiven ja istutan kasvin siihen yläpuolelle tekemääni viiltoon. Helppo sitten piilottaa hiekkaan koko systeemi. Toiminu toistaiseksi ihan hyvin, eli kasvit ovat pukanneet juurensa mattoon ja alkaneet kasvamaan . Pointtina on kasvin helppo siirtäminen tarvittaessa.
Melkoisen egon omaavat nuo petoset. Alle sentin mittainen pikkuinen roikkui yli 2 sentin kierteisen selässä pitkän tovin kunnes luovutti ja läksi toiseen suuntaan. Mietiskellen varmaan et ootappas kunnes olen iso.....
Sartsi kirjoitti:Leikkaan matosta sopivaksi katsomani palan, viillän sinne sellaisen "lokeron". Työnnän siihen sit littanan kiven ja istutan kasvin siihen yläpuolelle tekemääni viiltoon. Helppo sitten piilottaa hiekkaan koko systeemi. Toiminu toistaiseksi ihan hyvin, eli kasvit ovat pukanneet juurensa mattoon ja alkaneet kasvamaan . Pointtina on kasvin helppo siirtäminen tarvittaessa.
Melkoisen egon omaavat nuo petoset. Alle sentin mittainen pikkuinen roikkui yli 2 sentin kierteisen selässä pitkän tovin kunnes luovutti ja läksi toiseen suuntaan. Mietiskellen varmaan et ootappas kunnes olen iso.....
Minäki tein ne lokerot ja änkesin kasvit siihen.. Ei ole nyt niin pieniä kiviä, että sais sinne tungettua.. hö.. pitää kehitellä jotain.
Työn määritelmä: Sarja köyhän tekemiä pakkoliikkeitä
Mulla on paksuin palanen jotain 3,5-4cm ja hyvin on pysyny pohjassa. Jopa ton kasveja pöllyttävän partiksen kovistelu yrityksistä huolimatta kasvit on pysyny pohjassa.
Toin tänään haaparannalta yhden pedon lisää vaikka minulla tuota jälkikasvua onkin purkissa. Liekkö ruotsalaisuus syynä mutta karanteeni purkissa alkoi sellainen sarjamurhien sarja että.... oksat pois. Ruotsin tuonti on lähes 3 senttinen jätti. Mutta tuo tahti, millä se teurastaa kotiloita, on suorastaan pelottavaa. Pitää kerätä kuoret aamulla ja laskea saldo.
Sartsi kirjoitti:Toin tänään haaparannalta yhden pedon lisää vaikka minulla tuota jälkikasvua onkin purkissa. Liekkö ruotsalaisuus syynä mutta karanteeni purkissa alkoi sellainen sarjamurhien sarja että.... oksat pois. Ruotsin tuonti on lähes 3 senttinen jätti. Mutta tuo tahti, millä se teurastaa kotiloita, on suorastaan pelottavaa. Pitää kerätä kuoret aamulla ja laskea saldo.
Ehkä sulle käy niinku mulle. Ensimmäisenä päivänä mun salamurhaaja kiersi akvaarion varmaan kolmeen kertaan. Sen jälkeen on ollut hyvä jos kymmenen senttiä viittii päivässä liikkua. Möllöttää vaan hiekkaan kaivautuneena.
Kylpyhuoneessa 165-litraa, makuuhuoneessa 84-litraa by Lidl ja eteiseen tilattu JuTa 270-litraa (toimitus elokuussa). Ja tietenkin kaksi kissaa joka paikassa. http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/2biht+n ... rioni.html" onclick="window.open(this.href);return false;
Olen huomannut, että petokotilot kaivautuvat hiekkaan jatkuvasti. Välillä ne häviää ja yhtäkkiä niitä on pohja täynnä. Kerran oikein nauratti, kun petokotilon selässä oli suipposarvikotilo matkustamassa.
Kiva huomata näiden syövän muutakin kuin ainoastaan kotiloita, jotka siis huvenneet "petojen" toimesta.....kuivattuja öttiäisiä, kiekkokalojen rakeita..
Meille muutti tänään 2 petokotiloa eli nyt niitä on yhteensä 3 tuolla 180 litran altaassa. Ei mennyt kyllä kauaa kun uudet tulokkaat hyökkäsi yhteistuumin onnettoman kierteissarvikotilon kimppuun ja joukkoteurastus alkoi.
Kierteisiä löytyy vielä ihan reilusti tuolta hiekasta, mutta mitenköhän mahtaa niiden nyt käydä noiden petojen kynsissä? Onko tässä nyt odotettavissa että kohta kierteiset on popsittu tuolta pois ja hiekkapohja alkaa mennä aivan tukkoon?
Postitorvia ja touhukotiloita tuolta löytyisi ihan vaikka muille jakaa, mutta tuntuu että petokotilot ovat vähän laiskoja kiipeämään niiden perään.
Kuulostavat senverran loistavilta otuksilta että tänne saa heti laittaa tulemaan muutaman kun hinnasta sovitaan
Kierteisiä ei ole mutta roskakotiloita löytyy vaikka muille jakaa, hoitaako nämä terminaattorit kuinka tehokkaasti tuota pohjan pöyhintää? Tuossa isoimmassa tankissa on ~0.3mm puhallushiekkaa ja partis pariskunta ainoana pohjapuuhaajana, 140litraisesta löytyy kymmenkunta piikkisilmää ja pari isohkoa täplämonnista, pohjalla ~0.6mm hiekkaa.
Tarvis jotain pohjanpöyhijöitä ettei pääse mätänee.
300L sekala, 54L tulisukarapula, 45l poikasallas 2 kissaa, 2 kania, 2 gerbiiliä, vaimo ja 2 tyttöä
Minä ostin eilen kaksi noita, niillä on myös tuollaiset "ulokkeet". Toista tosin ei ole näkynyt tälle päivää, mutta olikin liikekannalla eilen. Toinen on selvä nautiskelia, nelisen tuntia menee yhteen kierteiseen, valitsee isoimmat ja läskeimmät. Mutta positiivista tässä on, että kierteiset ei enää niin näkösällä kehtaa oleilla.
Ostin kanssa jokin aika sitten noita 6 kpl. Oon odotellut, että alkaisivat lisääntymään. Mulla on siinä altaassa niin valtava kierteisarmeija, että jos nuo pedot ne syö, täytyy niitä siihen mennessä olla sitten jo tosi paljon .
Älä pelkää etteivät nuo 6 petoa selviytyisi kierteisitäsi. Minä saan nykisin etsiskellä kierteisiä ja ei millään meinaa löytyä ja aikanaan niitä oli kiusaksi asti. Tosin petoja on nyt saman verran kuin kierteisiä aikanaan. Aikaa tähän kului alle vuosi.