Paluu akvaarioharrastajaksi

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Hiesuli
Starting Member
Starting Member
Viestit: 6
Liittynyt: 10:22, 03.02.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kalajoki
Viesti:

Paluu akvaarioharrastajaksi

Viesti Kirjoittaja Hiesuli »

Hei!

Jouduttuani muuton ja silloisen elämäntilanteeni takia muutama vuosi sitten luopumaan akvaario- ja lammikkoharrastuksestani, olen kärsinyt vieroitusoireista.
Niitä lievittääkseni tein kaupat 325 litraisesta akvaariosta, jonka toivottavasti saan tällä viikolla kotiini.

Vuosina 1999-2006 olin aktiivinen akvaarioharrastaja. Altaita oli parhaimmillaan 6-7 kappaletta. Suurin allas oli 1200 litraa ja pienin 53 litraa. Asukkeja oli omenakotiloista ja kääpiökynsisammakoista riikinkukkokirjoahveniin. Silloisella tontilla oli myös lammikkoprojekti, joka ei lopulta ehtinyt valmistua lopulliseen kukoistukseensa. Lammikon koko oli n. 15 000 litraa.

Nyt tarkoitukseni olisi siis palata "juurilleni" ja aloittaa harrastus uudelleen puhtaalta pöydältä. Tulossa on siis 325 litrainen akvaario 130x50x50 mitoilla. Suodatintekniikaksi olen ostanut EHEIM professionel 3 - 2073 (sekä toinen samanlainen myöhemmin) sekä EHEIM aquaball 2212 (sekä mahdollisesti toinen samanmoinen myöhemmin). Lisäksi EHEIMIN 400 ilmapumpun. Valaisinkotelo kahdelle 36 watin loisteputkelle on ennestään tallessa, kunhan vain tietäisi minkälaiset putket hommaisi sisään. Jägerin 150 watin lämmitin on tulossa myöskin. Tulevaisuudessa hankinnassa kenties co2 -reaktori ja uv-levitin. Pohjalle olen ajatellut jonkinsorttista hiekkaa, kantoja ja kiviä. Kalastosta ei ole vielä tarkempaa suunnitelmaa mutta lehtikalat ja/tai rihmakalat kiinnostaisivat, sekä plekot.

Joskus tulevaisuudessa aion kaivauttaa pihaan myös lammikon, esim. kultakaloille tai karpeille. Ja ulkorakennukseen sitten niille talvialtaan.. Noh, ne ovat sellaisia suuria haaveita... Nyt keskityn täysillä tähän uuden akvaarion perustamiseen ja akvaarioharrastuksen palauttamiseen elämääni.

Otan mielelläni vastaan ehdotuksia, kalastosta, tekniikasta, kasveista, valaistuksesta jne.
Lisa
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 7365
Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Paluu akvaarioharrastajaksi

Viesti Kirjoittaja Lisa »

Tällaisen kalaston saattaisin itsekin toteuttaa. :)

Haaremi helmirihmakaloja
Parvi timanttitetroja/punapäätetroja
Parvi pikkulasimonneja
Parvi helmimonnisia
Muutama salamanteripleko
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
7330
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5990
Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Paluu akvaarioharrastajaksi

Viesti Kirjoittaja 7330 »

Tervetuloa takaisin. :)
Hiesuli kirjoitti: Otan mielelläni vastaan ehdotuksia, kalastosta, tekniikasta, kasveista, valaistuksesta jne.
No, valoa ei tule noilla kahdella putkella kovin kummoisia määriä, joten kasvien suhteen ei kannata heittäytyä liian kunnianhimoiseksi. Vesimiekat, melalehdet, jaavansaniainen ja -sammal, afrikansaniainen, vallisneriat ja karvalehti taatusti pärjäävät. Useimmat pintakasvitkin viihtyvät tuossa valossa. Loisteputkien valinnassa en osaa sen kummemmin neuvoa, kuin että älä ota mitään kellertävää päivänvaloputkea. Ne ovat (ainakin omaan silmääni) uskomattoman ruman värisiä ja tuntuvat vielä olevan sinilevien mieleen. Sun-Glo on ainakin juuri sellainen.

Pohjalle hyvä vaihtoehto voisi olla ihan puhallushiekka. Se kelpaa kaikenlaisille kaloille, myös kaivautuville ja tonkiville otuksille, ja on helppohoitoinen. Suodatusta olet hankkimassa melkoisia määriä, jos ajattelit kahta ulkosuodatinta ja kahta sisäsuodatinta. Eihän sitä sinänsä liikaa voi ollakaan, ja plekot arvostavat hapekasta ja virtaavaa vettä, mutta jos hankit rihmakaloja, katso että altaassa on myös tyyniä alueita.

Kalaston suhteenhan vaihtoehtoja riittää kyllä. Jos et ihan tavallisimpiin halua sortua, niin voisin ehdottaa pikkulehtikaloja, jotka tavallisesta lehtikalasta poiketen viihtyvät parvena, ja rihmakalapuolelta vaikka kuutamorihmakaloja. Useamman lajin yhdistely on tosin vähän riskialtista, koska kaikenlaiset lehtikalat ja rihmakalat ovat reviiritietoisia otuksia ja nahistelevat herkästi keskenään. Voi tosin olla, että pikkulehtikalat ovat isompia serkkujaan seurallisempia. Kuutamorihmalla ainakin on kiltin lajin maine.
Pohjalle voisi sopia monenlaisia plekoja. Niissä on valikoimaa niin huimasti, että kannattaa etsiä käsiinsä kuvia ja lajiesittelyjä vaikka netistä tai kirjallisuudesta (L-monnit tai Markku Varjon Akvaariokalat) ja katsoa sieltä omaan makuun sopivaa. Niistä useimmat viihtyvät varsin lämpimässä vedessä, kuten rihmat ja lehtikalatkin, joten tuon 26-29 asteen lämpötilan perusteella kannattaa sitten katsella altaan muitakin asukkaita. Sopivia olisivat esimerkiksi helmi- ja safiirimonniset, piikkisilmät, harlekiini-, klovni- ja monet muut nuoliaiset, monet ripsimonnit, harjaravut, noitamonnit, nuolimonnit, monet tetrat, pikkulasimonnit, kiilakyljet ja taitaa sateenkaarikaloistakin jokunen sopiva laatu löytyä.
520- ja 110-litraiset, erinäisiä projekteja tulilla ja paljon kasveja.
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
Maisu
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5470
Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Paluu akvaarioharrastajaksi

Viesti Kirjoittaja Maisu »

Hiesuli kirjoitti:Suodatintekniikaksi olen ostanut EHEIM professionel 3 - 2073 (sekä toinen samanlainen myöhemmin) sekä EHEIM aquaball 2212 (sekä mahdollisesti toinen samanmoinen myöhemmin). Lisäksi EHEIMIN 400 ilmapumpun.
Noilla tulisi liian rajun kuuloinen virtaus veteen ainakin rihmakaloja ajatellen.
Hiesuli
Starting Member
Starting Member
Viestit: 6
Liittynyt: 10:22, 03.02.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kalajoki
Viesti:

Re: Paluu akvaarioharrastajaksi

Viesti Kirjoittaja Hiesuli »

Kiitokset neuvoista ja ehdotuksista!

Suodatusta akvaan ei ole pakko tulla niin paljon kuten suunnittelin vaan, vähemmälläkin selviän, jos se on tulevalle kalastolle parempi. :)
Valaisin tulee ainakin olemaan aluksi tosiaan vain tuo loisteputkilla mutta mielenkiintoa olisi myös vähän vaativampiin kasveihin.
Eli mielelläni otan myös valaisinehdotuksia vastaan.

Pääkalaksi haluaisin kuitenkin jonkin näyttävän kalan, kuten lehtikala on, tai jokin pieni ahvenlaji? tai sitten jokin isompi rihmakala mutta tässähän on aikaa suunnitella ja mietiskellä. Pohjalle plekojen seuraan ainakin piikkisilmät olisivat kivoja, kun muutenkin harrastan käärmeitä.. ;)
Mabo
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1120
Liittynyt: 15:28, 21.03.2007
Akvaarioseurat: Ciklidistit
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Paluu akvaarioharrastajaksi

Viesti Kirjoittaja Mabo »

No kyllähän ihan käärmekalatkin noihin litroihin käyvät, jos kerran käärmemäinen olemus viehättää. [;)] Allaskumppanit täytyy sitten vain valita harkiten, pienet kalaparvet saa ainakin unohtaa.
Tsekkaa Ciklidistien uudistuneet nettisivut!
www.ciklidistit.fi
Pullahiiri
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 3362
Liittynyt: 16:50, 22.12.2008
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Paluu akvaarioharrastajaksi

Viesti Kirjoittaja Pullahiiri »

Mä mietin tota sun lämmitintä että en usko että riittää, mulla on 317-litraisessa 300 watin lämppäri ja lämpöä on 27 astetta salamanteriplekoa ja raitakoruplekoa varten. Taisi olla aikaisemmassa 180-litraisessa tuo 150 wattia.

Plekot tykkäävät virtauksesta, tosin esimerkiksi noi mitkä mulle tulee (Peckoltia -suvusta) eivät vaadi mitään älytöntä puhuria altaaseen. Noissa lämmöissä vaan on sen takia se virtaus ja hapetus tärkeä kun mitä lämpimämpi vesi niin sitä huonommin sitoo happea itseensä. Lämmön puolesta menisi rihmakaloja mutta tosiaan itsekin samasta ajatuksesta luovuin kun ne arvostaisivat lähes seisovaa vettä. Labyrinttikalathan pystyvät haukkaamaan ilmaa labyrinttielimeensä, jonka takia pystyvät elämään seisovassa vedessä. Pääosalla plekoista ei tätä taitoa ole (kuten ei muillakaan kaloilla juurikaan, no monniset haukkaavat kyllä ilmaa pinnalta mutta nekin tykkäävät virtauksesta).

Itselläni on tuossa 317-litraisessa ulkosuodattimena Eheimin Professionel II 2026 ja sisäsuodattimena Eheim Pick-Up 2010, missä on diffuusori koko ajan kiinni.
325: M. festivus, H. pyrrhonotus, C. duplicareus, CW021, Hypancistrus sp. L-066
250: T. espei, P. kuhlii, Hypancistrus sp. L-066
100: Axelrodia riesei
100: Carinotetraodon travancoricus
Hiesuli
Starting Member
Starting Member
Viestit: 6
Liittynyt: 10:22, 03.02.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kalajoki
Viesti:

Re: Paluu akvaarioharrastajaksi

Viesti Kirjoittaja Hiesuli »

Viikolla saapui akvaario kotiin ja samoihin aikoihin tilaus Saksasta.. :) Tässä pääsee pian pesemään hiekkoja ja kypsyttämään allasta.. :D

Kuva

Kuva
iomeron
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1400
Liittynyt: 22:32, 24.03.2008
Akvaarioseurat: OAS veepeejii
Paikkakunta: Oulu

Re: Paluu akvaarioharrastajaksi

Viesti Kirjoittaja iomeron »

Aasian mutakala on myös hyvä vaihtoehto käärmekalalle ja piikkisilmille. Se on melkeimpä just siltä väliltä. :)
Työn määritelmä: Sarja köyhän tekemiä pakkoliikkeitä
Deicide
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5126
Liittynyt: 15:59, 27.02.2008
Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Ii

Re: Paluu akvaarioharrastajaksi

Viesti Kirjoittaja Deicide »

maisu kirjoitti:Noilla tulisi liian rajun kuuloinen virtaus veteen ainakin rihmakaloja ajatellen.
Tuota virtaustahan voi säätä sekä suunnata mieluisaksi. Isompi suodatin ja pidempi puhdistusväli on aina parempi.
Miten voit syödä kalapuikkoja, sekä harrastaa puikkokaloja?
7330
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5990
Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Paluu akvaarioharrastajaksi

Viesti Kirjoittaja 7330 »

Komean näköinen kasa akvaariotavaraa. :) Siitä sitten aloittelemaan, ja kerro miten edistyy.
iomeron kirjoitti:Aasian mutakala on myös hyvä vaihtoehto käärmekalalle ja piikkisilmille. Se on melkeimpä just siltä väliltä. :)
Jep, mutta ei käy samoihin lämpötiloihin minkään ketjun aloittajan toivekalojen kanssa (lehtikalojen, rihmakalojen eikä plekojen).
520- ja 110-litraiset, erinäisiä projekteja tulilla ja paljon kasveja.
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
Hiesuli
Starting Member
Starting Member
Viestit: 6
Liittynyt: 10:22, 03.02.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kalajoki
Viesti:

Re: Paluu akvaarioharrastajaksi

Viesti Kirjoittaja Hiesuli »

Tässäpä kuvaa altaasta tässä vaiheessa.
Kuva

Tekniikkaa käytössä, siis eheimin ulkosuodatin, sisäsuodatin sekä vielä ilmapumppu. Valaistuksena 4 x 36 Wattia, jos se riittäisi paremmin sitten kasveillekin. Tulevaisuudessa kenties monimetallivalaisimen hankinta. Jalusta lankusta tehty, ajan kanssa värkätään "olohuonekelpoinen" vuoraus saranoilla. Kasvit perussettiä, mitä nyt lähiseudun akvaariokaupoista olen saanut haalittua.

Aloituskaloina on kaksi lehtikalapoikasta sekä viisi leväbarbipoikasta. Leväbarbeja otin lähinnä levien takia, koska muistelisin, että olivat hyviä nyppimään haitallisia ja ikäviä leviä.. Lehtikalojen kanssa on ilmeisesti arpapeliä näin aluksi, kumpaa sukupuolta sattuvat olemaan..
Pohjalla möyhii hiekkaa viisi kierteissarvikotiloa mutta lisää kaipaan, jos eivät sitten yht äkkiä ala lisääntymään jo nuorella iällä.

Olen lisännyt veteen hieman turveuutetta saadakseni paremmat vesiarvot juuri lehtikaloille sopivaksi (kuvassa samea vesi).
vallumaarit
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1601
Liittynyt: 14:45, 26.03.2007
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Paluu akvaarioharrastajaksi

Viesti Kirjoittaja vallumaarit »

Toi kissa on tuossa kuvassa paras! Kattelee sen näköisenä tuolla takana, että apua, taas on akvaario tulossa taloon! :D
iomeron
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1400
Liittynyt: 22:32, 24.03.2008
Akvaarioseurat: OAS veepeejii
Paikkakunta: Oulu

Re: Paluu akvaarioharrastajaksi

Viesti Kirjoittaja iomeron »

7330 kirjoitti:Komean näköinen kasa akvaariotavaraa. :) Siitä sitten aloittelemaan, ja kerro miten edistyy.
iomeron kirjoitti:Aasian mutakala on myös hyvä vaihtoehto käärmekalalle ja piikkisilmille. Se on melkeimpä just siltä väliltä. :)
Jep, mutta ei käy samoihin lämpötiloihin minkään ketjun aloittajan toivekalojen kanssa (lehtikalojen, rihmakalojen eikä plekojen).
Mulla on samassa altaassa sinirihmoja ja aasian mutakaloja, lämpötila on 24-25. Ennen kuin ostin kalat katsoin, että lämpötila olisi molemmille soppeli. Olenko nyt ymmärtänyt jotain päin prinkkalaa? :o
Työn määritelmä: Sarja köyhän tekemiä pakkoliikkeitä
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”