Lehtikaloille apua?
Valvoja: Moderaattorit
-
- Starting Member
- Viestit: 26
- Liittynyt: 10:43, 08.01.2009
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Nurmijärvi
Lehtikaloille apua?
Minulla on kaksi luonnonmuoto-lehtikalaa 250-l altaassa. Molemmilla on otsakyömyt, joten oletan että ovat koiraita. (Päälle 6v.) Lehtikset ovat tulleet mulle joulun aikaan ja tuohon altaaseen laitoin ne tammikuun alussa. Nyt lehtikset "nokkivat" vähän väliä toisiaan, ei mitenkään täysillä, mutta kuitenkin. Reviirikiistaa ilmeisesti? Kun ostin ne, olivat 140-litraisessa olleet jo kuusi vuotta. Lehtiksillä on nyt evät alkaneet repeillä ja laskea niin että selkäevästä törröttää eväpiikit 0,5-1cm verran. Näyttää että ne madaltuu hitaasti, mutta varmasti. Muuten lehtikset näyttävät voivan hyvin ja ruoka maistuu! Olen vaihtanut vähintään kerran viikossa vettä (30-70%, enimmäkseen 50%), välillä useammin ja lääkekuureina on ollut General Tonicia ja Fungus Clearia. Nitraatit on jatkuvasti kohollaan ja syykin siihen selvisi eilen mitattuani hanaveden. Nitraattia Tetran tippatestin mukaan 25-50mg/l! Kannattaako veden vaihtoväliä harventaa kun nitraattia tuleekin hanasta??
Osaisiko joku neuvoa, mitä kannattaa tehdä tällaisessa tilanteessa? (Kaivo menee remonttiin piakkoin.)
Eilen hain NitrateMinusta ja lisäsin sitä veteen ohjeen mukaan. Tänä aamuna tilanne oli sama, nitraattia akvassa 25-50mg/l. (Väriero on niin pieni etten tiedä kumpaa on lähempänä.)
Akvaariossa on levää tuskin lainkaan, kasvit eivät näytä kuitenkaan kovin hyvin kasvavan. Kasvithan poistaa nitraattia (?)ja niitä aion ostaa lisää.
Lisäksi tilasin Myxazin-lääkettä, kokeilen kai sitä vielä auttaisko se noihin eviin.
Kannattaako toinen lehtikala antaa pois? Vai molemmat? Ottaako joku vaikka evät näyttää tuolta? Voinko ottaa yhden naaraan toisen koiraan tilalle, onko vaarana että eivät hyväksykään toisiaan kavereiksi?
Onko kellään kokemuksia hanaveden nitraatista? Mitä olet tehnyt asialle? Vai onkohan tämä tuhoon tuomittu harrastus...
Niin, nitriittiä ei ole, lämpö 26, ph 6,5-7, (gh ollut 6 ja kh 3 Tetran testiliuskalla kk sitten.) Suodattimina Eheim 2213 ulkosuodatin ja Eheimin suurin aquaball.
Jos joku voi auttaa niin olen kiitollinen.

Re: Lehtikaloille apua?
Ensiavuksi voi laittaa pari kourallista karvalehteä tai muuta juuretonta, nopeakasvuista kasvia. Se imee vedestä nitraattia hurjalla nopeudella. Profiilistasi ei selviä asuinpaikka, mutta jos asut pk-seudulla, niin pistä YV ja tule hakemaan: nappasin juuri altaasta pois pari kourallista karvalehteä ja vedensuosikkia.
Reviirikistaa saattaa helpottaa pelkkä uudelleenjärjestely sisustuksessa, jolloin luot mahdollisimman paljon näköesteitä, jotta "heikompi lenkki" pääsee suojaan. Jos altaan koko ja kalasto mielestäsi antaa tilaa, niin lisää lehtikaloja voi kokeilla myös. Eräällä akvaristilla näin kymmenkunta lehtikalaa, jolloin nokittelu jakautuu tasaisemmin, eikä stressaa vain yhtä kalaa.

Eiköhän tämä ollut tässä..
-
- Starting Member
- Viestit: 26
- Liittynyt: 10:43, 08.01.2009
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Nurmijärvi
Re: Lehtikaloille apua?
Kiitos vastauksesta!!
Toivon että saan nitraatin laskemaan ettei tarvitse tyhjentää koko allasta. Olenkin huutonetistä huudellut kasveja jonkin verran, mutta otan kiitollisena vastaan karvalehdet jos ne sinulla vielä on.
Lehtikalat olen ikävä kyllä päättänyt antaa pois. Otan niitä ehkä sitten lisää kun nitraattia ei tule enää hanasta. Lehtikset ovat hyvin tasaväkisiä, kumpikaan ei "jää jalkoihin".
Tänään vaihdoin taas 50% vettä, lisäsin nitrateminusta, vedenparannusaineena easylifen ffm:ää + kasvilannoitetta, nitraatit n. 50...Kalaparat.
Jos jollakin on tuohon nitraatin vähentämiseen vielä jotain keinoja niin kertokaa!

- Member
- Viestit: 380
- Liittynyt: 12:27, 30.10.2008
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Lempäälä city
Re: Lehtikaloille apua?
Ei kuulosta kivalta tilanteelta.
Ensinnäkin: ulos reippailemaan tunnin lenkille! Kun tulet lenkiltä kerää puhdasta lunta pari lumipalloa, tuo kotiin ja anna sulaa rauhassa hengityksen tasautuessa. Mittaa sulaneesta lumesta nitraattiarvot ja katso toimivatko ne testit. Vinkkinä: lumi on tislattua vettä jossa ei pitäisi olla nitraattia. Tietysti voit mennä autotarvikeliikkeeseen tai huoltoasemalle ja ostaa akkuvettä (ionivaihdettu vesi) jossa ei taatusti ole nitraattia. Varmista että testit toimivat.
Nitraatin alentamiseen altaassa on oikeastaan aika monta keinoa listaan tässä ensinnä mieleen tulevat:
1) Vedenvaihdot. Noh.. jos kerran nitraattia tulee hanasta niin ei toimi.
2) Kasvit. Tästähän oli jo juttua. Myös paludaario tyyppinen ratkaisu toimii. Mieti myös saatko asennettua kukkalaatikkovalutussuodattimen jossa olisi jotain nopeasti kasvavaa köynnöstä tai miksei komea chilipuskakin. Vesiviljelty kasvi imee todella tehokkaasti nitraattia ja muita ravinteita.
3) Nitraattireaktori. Googleta: "nitrate reactor".
4) RO tai RO/DI laitteiston ostaminen ja hanaveden laimentaminen tällä. Idioottivarma ratkaisu, mutta hintaa tulee helposti 200€ ja yli.
5) Zeoliitti ja muut nitraattia vähentävät kemikaalit/mineraalit. Aikas vaivalloinen pitkässä käytössä. Ensiapuna zeoliitti on hyvä lisä ulkosuodattimeen ja tilapäiseen käyttöön.
Jos nitraatti on teillä hanavedessä pitkään pysyvä onglema, eikä pelkästään näin keväinen sattuma ja haluaa helpottaa harrastusta suosittelen investoimaan kohdassa 4 mainittuun RO suodattimeen. AW myydään ja merivesi palstoilla voi joskus tehdä löytöjä ja saada hyvän laitteiston pilkkahintaan.

Akvaristi vuodesta -77.. välillä (puoli)pakollisia taukoja. Suolaista ja makeaa.
The confidence of amateurs is the envy of professionals.
The confidence of amateurs is the envy of professionals.
-
- Starting Member
- Viestit: 26
- Liittynyt: 10:43, 08.01.2009
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Nurmijärvi
Re: Lehtikaloille apua?
Kiitos tso!
Taidanpa huomenna tehdä sen tunnin lenkin ja lumen testauksen
Uskon kuitenkin että testi pitää paikkansa... Otamme hanavedestä muutkin testit (laboratorio) että tietää mitä kaikkea siellä on. Tuleepahan tosiaan tehtyä se kaivoremonttikin pikimmiten. Harmi vaan kun kalat eivät voi sitä odottaa.
Tuli hyviä neuvoja. Käänteisosmoosilaitetta ollaan harkittu ja jos laboratoriosta tulevat tulokset on paljonkin raja-arvojen ylimeneviä, pitänee se laittaa.
Nitrate reactoriin en jaksanut (ainakaan vielä) perehtyä, mutta zeoliitti suodattimeen kuulosti hyvältä! En löytänyt siitä pahemmin tietoa googlettamalla. Mistähän sitä sais tilattua?
Kasveja tulee lisää...Saa nähdä paljonko ne jaksaa syödä sitä nitraattia. Kukkalaatikkosysteeminkin vois hätätapauksessa yrittää virittää.

Zeoliittia on italialaisissa tulivuorilaavakivissä, ei indolesialaisissa! Mennäpä sitten kaupassa kysymään, mistä päin laavakivet ovat, vastaus: Hollannista. Jos tahtoo päästä vähemmällä: Aquanic Ammonia Romover. Saatavilla esim. Espoon Leppävaaran Eläinpuodissa.
-
- Starting Member
- Viestit: 26
- Liittynyt: 10:43, 08.01.2009
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Nurmijärvi
Zeoliitin annostelu
Nyt on zeoliitit saatu, mutta miten sitä käytetään??
Laitetaanko tuo koko 400g ulkosuodattimen sisään? Siinä verkkopussissa missä on? Tuntuu että zeoliitti olis aika myrkkyä? Miten kalat reagoi siihen kun sitä liukenee veteen? Laitetaanko se pussi ulkosuodattimen alaosaan vai voiko laittaa päällimmäiseksi niin ei tarvis kokonaan tyhjentää? Vai liukeneeko sitä liikaa jos on päällimmäisenä?
Jos joku osaa vastata mahdollisimman pian niin olisin kiitollinen... Vaihdan kohta vettä ja ajattelin että olisin samalla laittanut zeoliitit.
Niin ja vielä, kuinka kauan tämä zeoliitti vaikuttaa siellä?
Vastauksista kiitollisena...

Jos joku osaa vastata mahdollisimman pian niin olisin kiitollinen... Vaihdan kohta vettä ja ajattelin että olisin samalla laittanut zeoliitit.
Niin ja vielä, kuinka kauan tämä zeoliitti vaikuttaa siellä?
Vastauksista kiitollisena...
-
- Member
- Viestit: 380
- Liittynyt: 12:27, 30.10.2008
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Lempäälä city
Re: Lehtikaloille apua?
Huuhtele hyvin haalealla vedellä hanan alla kaikki irtoaines pois. Vähän niinkuin hiekan pesu.
Sitten laitat sen ylimpään koriin ulkosuodattimessa. Kerran kahdessa viikossa annat sille zeoliittipussille merisuolakylvyn (ensimmäisen kuukauden aikana voit antaa kerran viikossa), näin saat uudelleen ladattua zeoliitin. Liuota 100g karkeaa merisuolaa 3dl lämmintä 50 asteista vettä. Karkeaa merisuolaa myy kaikki ruokakaupat. Tarkista että ei ole paakkuuntumisenestoainetta tai jodia lisättynä. Anna pussin liueta 2 tuntia suolaliuoksessa aina välillä voit vähän hämmentää, huuhtele juoksevalla vedellä ja käytä uudelleen. Parin kolmen kuukauden käytön jälkeen siihen kertyy niin paljon orgaanista töhnää, että se on vaihdettava uuteen.
Toivottavasti auttoi
Muoks: Tarkennan hieman vielä tuon Zeoliitin toimintaa nitraatin poistajana. Tarkasti ottaen Zeoliitti sitoo itseensä ammoniakkia. Ja kun muistetaan ammoniakki → nitriitti → nitraatti, niin käytännössä Zeoliitti estää tehokkaasti sekä nitraatin, että nitriitin syntymisen altaassa. 400g Zeoliittiä riittää 200l altaaseen. Varsinainen nitraatin väheneminen altaassa tapahtuu kasvien avulla ja Zeoliitti vähentää tuota ammoniakkikuormaa ja antaa kasveille mahdollisuuden päästä voitolle. Zeoliittia voi käyttää estämään tai vähentämään nitriittipiikkiä uusissa altaissa, mutta vastaavasti sen käyttö hidastaa koko nitrifikaatiosyklin käynnistymistä eli altaan kypsymistä.
Sitten laitat sen ylimpään koriin ulkosuodattimessa. Kerran kahdessa viikossa annat sille zeoliittipussille merisuolakylvyn (ensimmäisen kuukauden aikana voit antaa kerran viikossa), näin saat uudelleen ladattua zeoliitin. Liuota 100g karkeaa merisuolaa 3dl lämmintä 50 asteista vettä. Karkeaa merisuolaa myy kaikki ruokakaupat. Tarkista että ei ole paakkuuntumisenestoainetta tai jodia lisättynä. Anna pussin liueta 2 tuntia suolaliuoksessa aina välillä voit vähän hämmentää, huuhtele juoksevalla vedellä ja käytä uudelleen. Parin kolmen kuukauden käytön jälkeen siihen kertyy niin paljon orgaanista töhnää, että se on vaihdettava uuteen.
Toivottavasti auttoi

Muoks: Tarkennan hieman vielä tuon Zeoliitin toimintaa nitraatin poistajana. Tarkasti ottaen Zeoliitti sitoo itseensä ammoniakkia. Ja kun muistetaan ammoniakki → nitriitti → nitraatti, niin käytännössä Zeoliitti estää tehokkaasti sekä nitraatin, että nitriitin syntymisen altaassa. 400g Zeoliittiä riittää 200l altaaseen. Varsinainen nitraatin väheneminen altaassa tapahtuu kasvien avulla ja Zeoliitti vähentää tuota ammoniakkikuormaa ja antaa kasveille mahdollisuuden päästä voitolle. Zeoliittia voi käyttää estämään tai vähentämään nitriittipiikkiä uusissa altaissa, mutta vastaavasti sen käyttö hidastaa koko nitrifikaatiosyklin käynnistymistä eli altaan kypsymistä.
Akvaristi vuodesta -77.. välillä (puoli)pakollisia taukoja. Suolaista ja makeaa.
The confidence of amateurs is the envy of professionals.
The confidence of amateurs is the envy of professionals.
-
- Starting Member
- Viestit: 26
- Liittynyt: 10:43, 08.01.2009
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Nurmijärvi
Re: Lehtikaloille apua?
Kiitos neuvoista!
Nyt on zeoliitit altaassa, samoin uudet karvalehdet (Kiitos Substral!). Kasveja saan tulevalla viikolla lisää postitse. Toivottavasti ne alkavat syömään urakalla nitraatteja...
Äsken mittasin toiveikkaana arvoja mutta eipä olis kannattanu edes mitata näin nopeasti. Lähes 50 näytti olevan. Katsotaan miten tilanne etenee...