Mutta tavallisesti kummallakin osapuolella on evät uljaasti pystyssä ja ne värisyttävät ja heiluttavat itseään toistensa edessä, uivat rinnakkain ja pyörivät toistensa ympärille, kaivelevat ja heittelevät kiviä, mahdollisesti putsaavat suullaan ruukun/kiven pintaa. Yleensäkin ne viihtyvät toistensa seurassa, jota puolestaan kaksi koirasta ei yleensä tee
Sitruunakirjoahven-ihmisiä?
Valvoja: Moderaattorit
Joskus niitten parittelu voi olla hyvinkin rajua ja tuloksena saattaa olla että toinen kuolee. Rajun näköinen parittelu näyttää lähinnä tappelemisesta.
Mutta tavallisesti kummallakin osapuolella on evät uljaasti pystyssä ja ne värisyttävät ja heiluttavat itseään toistensa edessä, uivat rinnakkain ja pyörivät toistensa ympärille, kaivelevat ja heittelevät kiviä, mahdollisesti putsaavat suullaan ruukun/kiven pintaa. Yleensäkin ne viihtyvät toistensa seurassa, jota puolestaan kaksi koirasta ei yleensä tee
Lähes varmana merkkinä voi pitää sitä, jos kaverukset alkavat yhdessä ajaa muita kaloja pois reviirialueeltaan ja puolustavat reviiriään.
Mutta tavallisesti kummallakin osapuolella on evät uljaasti pystyssä ja ne värisyttävät ja heiluttavat itseään toistensa edessä, uivat rinnakkain ja pyörivät toistensa ympärille, kaivelevat ja heittelevät kiviä, mahdollisesti putsaavat suullaan ruukun/kiven pintaa. Yleensäkin ne viihtyvät toistensa seurassa, jota puolestaan kaksi koirasta ei yleensä tee
-
AsberGekko
- Junior Member

- Viestit: 56
- Liittynyt: 08:41, 21.04.2006
- Paikkakunta: Tampere
Kiitos jaihanir! Mitähän mahtaa olla kun nämä kaksi täällä pullistelevat kiduksiaan ja nostelevat eviään, kerran olen nähnyt 'kiertävän rinkiä'. Mutta yleensä vain menevät toisen rinnalla evät pystyssä ja pullistelevat kiduksiaan. Eivät kuitenkaan samalla tavalla kuin uhitellessa tai pelotellessa. Eivät edes yritä purra tai pistää toista hengiltä (luojan kiitos), korkeintaan vähän tuuppivat kuonollaan. Tämä omituinen käytös alkoi muutama päivä sitten, eikä altaassa kyllä ole mitään radikaalia muutostakaan tapahtunut.
Sitä ihmettelen, että näillä kahdella on myös jostain syystä syömisinto vähentynyt. Ennen ehkä hieman jalkoihin jäänyt pienin poikanen saa nykyään aina enemmistön ruoasta. Mitäköhän nyt mahtaa oikein olla tekeillä?

Peremmälle, sanoi hämähäkki kärpäselle.
-
Submariner
- Junior Member

- Viestit: 72
- Liittynyt: 12:12, 15.09.2006
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Vantaa
-
-Alix-
- Katalysaattori

- Viestit: 4264
- Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
- Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
AsberGekko: kututanssilta tuo vaikuttaa
Voi kun melkein alkaa harmittamaan ettei Leolla ole tyttöystävää. Mutta asia saa jäädä tälle tolalle, kiinnostusta ei ole joko jatkuvasti hajoitella kutuja tai etsiskellä koteja pikkuisille ihanille sitruunoille... Mutta toisaalta... *huokaus*

Koralli- ja kasvinisti. Minkäs sille voi.
Submariner: Kyllä mä yritin ainakin valita koiraan ja naaraan, mut sen näkee varmasti vasta sitten kun se oletettu naaras kasvaa vähän suuremmaksi et alkaako ne parittelee?
AsberGekko: Mä kans luulen et sulla on siinä pariskunta.
Kysy Leolta mitä mieltä se on?
AsberGekko: Mä kans luulen et sulla on siinä pariskunta.
Alix: Mulla olis nyt pari sitruunanpoikasta myytävänä (10 ja 13cm) kun kerran löyty pariskunta... ne on mielestäni potentiaalisia naaraita!-Alix- kirjoitti: Voi kun melkein alkaa harmittamaan ettei Leolla ole tyttöystävää. Mutta asia saa jäädä tälle tolalle, kiinnostusta ei ole joko jatkuvasti hajoitella kutuja tai etsiskellä koteja pikkuisille ihanille sitruunoille... Mutta toisaalta... *huokaus*
Kysy Leolta mitä mieltä se on?
-
AsberGekko
- Junior Member

- Viestit: 56
- Liittynyt: 08:41, 21.04.2006
- Paikkakunta: Tampere
Mitä piirteitä tuohon 'kututanssiin' yleensä ottaen kuuluu?
otin videolle tuota noiden kahden sähellystä jos siitä olisi vaikka apua. Joko tuo nyt on vain ihan tavallista reviiritappelua (miltä se ei vaikuta) tai sitten tosiaankin minulle on muodostumassa pariskunta. Ei sitä oikein tiedä kumpaa toivoisi. Kuitenkin tuo toinen osapuoli olisi vuodenvaihteessa muuttamassa uuteen kotiin. Jos siis pariskunta syntymässä, niin pystyykö sitten enää erottamaan? Ja riittääkö tuo 500litraa pariskunnalle??

DJmohican
- Starting Member

- Viestit: 33
- Liittynyt: 16:46, 27.10.2008
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Pietarsaari
Re: Sitruunakirjoahven-ihmisiä?
Pietarsaaressa kans löytty 3 kpl 15-20cm niistä...
7800L (koi lamikko) 1400L (kulmaprojekti) 840L (tanganjika) 450L (malawi) 660L (jack dempsey) 120L (tetra) 64L (rapu)
Re: Sitruunakirjoahven-ihmisiä?
Täällä ilmoittautuu vielä yksi sitruuna-harrastaja. mulla on 650l allas jossa on kaksi noin 5cm sitruuna-ahventa... laitoin niiden seuraan vannekirjoahven pariskunnan, jotka ovat jo aika isoja (n. 15cm). Nyt vanteet pitää sittikset kovassa kurissa. Onko kellään kokemuksia mitä tapahtuu myöhemmin? oppivatko ne pitämään toisistaan vai pitääkö ne erottaa eri altaisiin?
Mitkä kalat menisi sitruunakirjoahvenen seurassa?
Mitkä kalat menisi sitruunakirjoahvenen seurassa?
-
narikka
- Junior Member

- Viestit: 60
- Liittynyt: 10:13, 22.04.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: lapinlääni
Re: Sitruunakirjoahven-ihmisiä?
Ensi perjantaina haetaan kaksi kappaletta sitruunoita kotiin! Takana 4kk ettiminen. Rovaniemelta Lemmikinvalinnasta saatiin tilattua, ovat n:5-7cm kokosia. Pääsevät 454l altaaseen aluksi, isompi on hakusessa. Allasta asuttaa nyt Isopurjeplekot, 2kpl. Muita kavereita olema miettiny, kokemuksia saapii laitella eri yhistelmistä samassa altaassa.
454l ahven + 3 koiraa
-
rokkisoi+++
- Junior Member

- Viestit: 181
- Liittynyt: 16:23, 12.11.2008
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: järvenpää
Re: Sitruunakirjoahven-ihmisiä?
meidän sitruunalapsi ja sen kämppis..
"I´ve been in my mind, it´s such a fine line that keeps me searching for a heart of gold.." 720L+ 540L isoja ja pieniä kaloja...
-
narikka
- Junior Member

- Viestit: 60
- Liittynyt: 10:13, 22.04.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: lapinlääni
Re: Sitruunakirjoahven-ihmisiä?
Mitä kasveja teilä on altaissa joissa asustaa sitruunat? Kovasti on peloteltu että repivät kaikki kasvit mutta osalla kuiten näkyy olevan kasveja? Vois perjantaina ostaa ku lähetään kalan haku reissulle.
454l ahven + 3 koiraa
Re: Sitruunakirjoahven-ihmisiä?
Täällä ainakin toistaiseksi jättiläisvallisneriat ja anubiaat ovat saaneet olla rauhassa.
Liiallista suodatustehoa ei ole olemassakaan...
-
narikka
- Junior Member

- Viestit: 60
- Liittynyt: 10:13, 22.04.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: lapinlääni
Re: Sitruunakirjoahven-ihmisiä?
Eipä saatukkaan sitruunoita! Oulusta löyty Haukun paikasta, sieltä luvattiin toimittaa matkahuollon kautta, onneksi. Kavereita sitruunoille mietin, edelleen. Myyjä suositteli laittaan samaan aikaan altaan kalat etei tulis ongelmia myöhemmin. Kasveina altaassa on nyt Vallisneriaa, miekkakasveja ehkä lisäksi.
454l ahven + 3 koiraa
-
Lisa
- Katalysaattori

- Viestit: 7365
- Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Sitruunakirjoahven-ihmisiä?
Kannattaa kokeilla myös esim. keihäslehtiä, jaavansaniaista sekä melalehtiä.narikka kirjoitti:Kasveina altaassa on nyt Vallisneriaa, miekkakasveja ehkä lisäksi.
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
-
rokkisoi+++
- Junior Member

- Viestit: 181
- Liittynyt: 16:23, 12.11.2008
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: järvenpää
Re: Sitruunakirjoahven-ihmisiä?
kyllä tuo 15senttinenkin sitruuna kovasti kuopii pohjaa. ei sinällään "syö" kasveja, mutta ne irtoaa pohjasta kun maansiirtokone on pirteänä..
kasveina on vallisneriaa ja jättiläismiekkoja. olen ympyröinyt kasvit joka puolelta pienehköillä kivillä , ei pääse kaivamaan niitä ylös. tosin yrittää silti kovasti, kaivaa kivien alta ja saa ne liikkumaan..
inhottavan fiksu ja asiallisen jääräpäinen kaveri.. 
"I´ve been in my mind, it´s such a fine line that keeps me searching for a heart of gold.." 720L+ 540L isoja ja pieniä kaloja...
-
narikka
- Junior Member

- Viestit: 60
- Liittynyt: 10:13, 22.04.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: lapinlääni
Re: Sitruunakirjoahven-ihmisiä?
Huomenna saapuu 2kpl sitruunoita, keveriksi tulee uaruja 2kpl. Kivet pitänee laittaa paikalleen kasvienjuurille, kalojen mukana tulee jotain miekkakasvia. Kuvia uusista asukeista laitetan heti ku on mahollista 
454l ahven + 3 koiraa
Re: Sitruunakirjoahven-ihmisiä?
Noille uaru:ille maistuu sitten melkeinpä kaikki kasvit. Varaudu myös siihen, että jos sitikoista tulee kutupari ei uarut enää mahdu samaan altaaseen, ellei pytty ole tosi iso...narikka kirjoitti:Huomenna saapuu 2kpl sitruunoita, keveriksi tulee uaruja 2kpl. Kivet pitänee laittaa paikalleen kasvienjuurille, kalojen mukana tulee jotain miekkakasvia. Kuvia uusista asukeista laitetan heti ku on mahollista
Suolaista, mutta niin makeaa...
-
narikka
- Junior Member

- Viestit: 60
- Liittynyt: 10:13, 22.04.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: lapinlääni
Re: Sitruunakirjoahven-ihmisiä?
Isompi allas on hankinnassa, saavat kasvaa hetken ja siirretään isompaan.
454l ahven + 3 koiraa
-
narikka
- Junior Member

- Viestit: 60
- Liittynyt: 10:13, 22.04.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: lapinlääni
Re: Sitruunakirjoahven-ihmisiä?
Kalat saapuivat, 2 sitruunaa joista toinen kuoli
uarut ovat erittäin pirteitä, heti kasvien kimppuun
toinen sitruuna ui pirteästi ympäri allasta. Pitänee alkaa hakemaan lähempää paikkaa mistä sais, tai hakea itte Oulusta. Matkahuolto toimi taas ihan ihmeellisesti... Toivottavasti alkavat syömään ja kasvamaan hyvin. Kuvia tulossa...
454l ahven + 3 koiraa
Re: Sitruunakirjoahven-ihmisiä?
jollekkin joka haluaa näitä mutta ei oo löytänyt niin ilmeisesti haukunpaikassa oulussa näitä on 
-
narikka
- Junior Member

- Viestit: 60
- Liittynyt: 10:13, 22.04.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: lapinlääni
Re: Sitruunakirjoahven-ihmisiä?
Meille tuli sitruunat Oulun Haukun paikasta, 1 oli viellä jäljellä. Ahven vauvat voivat hyvin, tuorekurkkua pupeltavat. Uarut irroittivan ensimmäisenä iltana kasvin juuria...
454l ahven + 3 koiraa
-
narikka
- Junior Member

- Viestit: 60
- Liittynyt: 10:13, 22.04.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: lapinlääni
Re: Sitruunakirjoahven-ihmisiä?
Onko kokemusta sitruunan suun ja evien kärkien mustumisesta? Eilen huomattiin, kala käytätyy ihan normaalistu, syö hyvin ja ui niin ku aina ennenki. Mistähä vois olla kyse?
454l ahven + 3 koiraa
-
Nniina+++
- Senior Member

- Viestit: 821
- Liittynyt: 14:17, 10.11.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Järvenpää
Re: Sitruunakirjoahven-ihmisiä?
Mustuminen on jokin pelko/reviirikäyttäytymisjuttu, Meillä sitruuna oli texasin ja sinileukojen kanssa samassa ja ilmeisesti ei viihtynyt vaan "mustui", muuttui yhdessä yössä takaisin oranssiksi kun siirrettin omaan akvaan.
Lyhyt muisti takaa hyvän omantunnon
320 l NPT-allas
320 l NPT-allas
Re: Sitruunakirjoahven-ihmisiä?
Täälläkin evät välillä tummuvat. Samoin käy myös osittain pään seudulle, mutta kun reviirit on jälleen selvitetty niin sitruunoiden perusväritys tulee esille. Muiden kalalajien käytös ei ole ainakaan täällä vaikuttanut sitruunoiden tummumiseen vaan lajikumppanit ovat olleet tummumisen syynä. Näin ainakin olettaisin.
Omat sitruunani ovat harvinaisen nössöjä kaloja. Saa nähdä muuttuuko luenne kunhan kokoa tulee lisää.
Omat sitruunani ovat harvinaisen nössöjä kaloja. Saa nähdä muuttuuko luenne kunhan kokoa tulee lisää.
Liiallista suodatustehoa ei ole olemassakaan...