Mikähän kirjoahven tämmöinen voisi olla?

Kirjoahventen hoito, ongelmat ym.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
L M
Junior Member
Junior Member
Viestit: 148
Liittynyt: 00:07, 02.08.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Pori

Mikähän kirjoahven tämmöinen voisi olla?

Viesti Kirjoittaja L M »

Minulle tarjottiin kirjoahven pariskuntaa, mutta en vielä uskaltanut ottaa niitä kun en oikein ole varma, että mitä lajia kalaset ovat. Valitettavasti minulla ei ole mahdollisuutta laittaa kuvaa.

Naapurini, joka kaloja minulle tarjosi kertoi adoptoineensa kalat jonkun tuttunsa pois laittamasta altaasta. Hänelle oli kerrottu kalojen olevan kirjoahvenia. Asiaan sen paremmin vihkiytymättömänä hän ei osannut tietenkään tarkempaa lajimääritystä tivata. Kävin kaloja katsomassa mutta en tunnistanut lajia. Kalojen iästä en tiedä mutta kutupari kuulemma ovat. Uros on n. kymmensenttinen ja naaras vähän pienempi. Naapuri kertoi kalojen kasvaneen hänellä ollessaan (muutaman viikon aikana) joten ovat ilmeisesti nuoria ja kasvavat vielä. Muodoltaan kalat ovat tyypillisiä kirjoahvenia hyvin saman muotoisia kuin altaassani uiskentelevat sinikirjoahvenet. Pohjaväri on siniharmaa, kyljissä on musta pystyraidoitus , raidat yhtyvät kylkiviivan kohdalla, evät ovat keltaiset.

Yritin selvittää lajia googlettamalla ja jollakin sivulla ollut sateenkaariahvenen kuva olisi ollut hyvin sopivan näköinen, mutta kun googletin tieteellisellä nimellä herotilapia multispinosa saadakseni lisää kuvia olivat ne kuvat ihan väärän näköisiä.

Nättejä kalat olivat, mielelläni ne ottaisin mutta ei viitsisi ottaa niin sanotusti sikaa säkissä.
I like them fresh!
Holstedt
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2422
Liittynyt: 13:35, 14.11.2001
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Salo

Re: Mikähän kirjoahven tämmöinen voisi olla?

Viesti Kirjoittaja Holstedt »

Ilman kuvaa varma tunnistus täältä käsin on aika epävarmaa. Tuohon kuvaukseen kun mahtuu useita lajeja. Siitä perusajatuksesta voisi kuitenkin lähteä, että tuskin nuo mitään aivan kamalan harvinaisia ovat. Siinä mielessä heitän hatusta, että voisivat olla esim. seeprakirjoahvenia. Niillä ainakin on musta pystyraidoitus siniharmaalla pohjavärillä ja kasvavat noin 12 senttiseksi, jolloinka koonkin puolesta nuo vielä vähän keskenkasvuiset 10 senttiset osuisi kohilleen. Googletapa kuvia tuolla ja jos ei ole se niin mietitään seuraavaa vaihtoehtoa. :-)
Teemu Salonen

Re: Mikähän kirjoahven tämmöinen voisi olla?

Viesti Kirjoittaja Teemu Salonen »

Eikä mikään mahdottomuus ole sinileuka-ahven:kaan.
L M
Junior Member
Junior Member
Viestit: 148
Liittynyt: 00:07, 02.08.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Pori

Re: Mikähän kirjoahven tämmöinen voisi olla?

Viesti Kirjoittaja L M »

Seepran tunnistan varmasti ja niitä nämä eivät olleet. Olen kuitenkin jokusen vuoden harrastanut kirjoahvenia joten aika monta lajia tunnistan (ne yleisimmin kaupoissa olevat ja jaokusia harvinaisempiakin), mutta tälläisiä ei ole ennen tullut vastaan. Viime yö meni aika pitkään netissä selaillessa kirjoahvensivustoja mutta ei vieläkään tärpännyt. Lähimmäs oikealta näytti sateenkaariahven mutta näillä kyseisillä kaloilla ei vartalo ole niin keltainen, ainoastaan evät. Uroksen evät on aika kirkkaan keltaiset, kontrasti vartalon siniharmaan, aavistuksen rusehtavaan taittuvan ja evien keltaisen välillä on aika hätkähdyttävä yhditelmä. Kauniita kaloja, pitäisköhän ne vaan ottaa sieltä kuleksimasta. Pääsisivät pois epäsopivasta seurasta. Jotain Etelä- tai Keski-Amerikan ahvenia ne ovat joten sopivat melko varmasti noiden minun Etelä-Amerikkalaisten seuraan. Allas on 500-litraisnen joten onhan siellä tilaa vaikka kasvaisivatkin kookkaiksi.

Voihan ne tietysti olla jonkun tavallisen ahvenen värimuunnoksia jollaisia en ole ennen nähnyt.

Joo sinileukakin on tuttu. Kiduskansissa ei ole tunnusomaista sinistä aluetta ja kylkien tumma kuviointi selkeämpi. Sellainen kyykäärmemäinen sahalaita kuvio joka ylettyy koko kyljen leveydeltä selkäevän juuresta vatsaan.
Viimeksi muokannut L M, 13:52, 23.04.2009. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
I like them fresh!
crisse_83
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 4720
Liittynyt: 04:42, 17.04.2005
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kullaa, altaita vielä Harjavallassa
Viesti:

Re: Mikähän kirjoahven tämmöinen voisi olla?

Viesti Kirjoittaja crisse_83 »

Käyppäs siinä naapurissa ottamassa kuva/kuvat ko. kaloista, helpottuu kummasti tuo tunnistaminen kun ei tarvitse sokkona arpoa. [;)]
Ketuttaa kuin pikkuoravaa pakkasella. Käpy on jäässä, hammas katki ja oksakin niin himskatin liukas. (Siistitty versio.)
L M
Junior Member
Junior Member
Viestit: 148
Liittynyt: 00:07, 02.08.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Pori

Re: Mikähän kirjoahven tämmöinen voisi olla?

Viesti Kirjoittaja L M »

No kun ei oo kameraa :(
I like them fresh!
pasihe
Member
Member
Viestit: 416
Liittynyt: 20:23, 04.01.2006
Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura
Paikkakunta: Kempele

Re: Mikähän kirjoahven tämmöinen voisi olla?

Viesti Kirjoittaja pasihe »

Sateenkaaresta on myös harmaata versiota olemassa.
Pj Oulun Akvaarioseura http://www.oulunakvaarioseura.net/
1080L Malawi
Tirinen
Junior Member
Junior Member
Viestit: 97
Liittynyt: 18:32, 11.12.2008
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Mikähän kirjoahven tämmöinen voisi olla?

Viesti Kirjoittaja Tirinen »

Kännykkäkuvakin vois vähän auttaa.
nepis76
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2122
Liittynyt: 20:22, 19.09.2007
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Porvoo
Viesti:

Re: Mikähän kirjoahven tämmöinen voisi olla?

Viesti Kirjoittaja nepis76 »

Mulla tuli mieleen, että voisko se olla joku malawi-kirjoahven?
Tupu ja 128 litraa sekametelisoppaa seuraarion muodossa
http://www.karvakasat.net
Holstedt
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2422
Liittynyt: 13:35, 14.11.2001
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Salo

Re: Mikähän kirjoahven tämmöinen voisi olla?

Viesti Kirjoittaja Holstedt »

Tuskin on malawiahven kerta alkuperäinen kysyjä mainitsi eräässä viestissään harrastaneensa kirjoahvenia jo jonkin aikaa, niiden olevan tuttuja ja rajanneensa ehdokkaat jo ameriikan puolelle.
Isenhard
Junior Member
Junior Member
Viestit: 219
Liittynyt: 20:19, 02.10.2006
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Orivesi

Re: Mikähän kirjoahven tämmöinen voisi olla?

Viesti Kirjoittaja Isenhard »

eihän kyseessä olisi vaan cichlasoma dimerus, tosin tuskin saa suomesta keskenkasvuisia yksilöitä, omatkin oli jo täysikasvuisia ostettuani...
Liitteet
dimerusaikuinen.jpg
3 allasta
L M
Junior Member
Junior Member
Viestit: 148
Liittynyt: 00:07, 02.08.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Pori

Re: Mikähän kirjoahven tämmöinen voisi olla?

Viesti Kirjoittaja L M »

Juu ei oo malawi vaikka tällä hetkellä malawien kanssa asuukin. Selkeästi on ameriikanihme. Meen tästä kohtapuoliin hakemaan kalat oli mitä olivat. Pääsevät pois sopimattomasta seurasta ja saa naapuri alkaa nostamaan veden kovuutta malaweillw sopivaksi, on pitänyt kovuuden nyt suht alhaisena näiden kummastusten takia. Katsotaan sitten kun pääsevät parempiin oloihin josko vaikka värit kirkastuis ja paljastaisi, että mitä lajia ovat.

Tuo kuvan kala on kyllä aikalailla sinnepäin. Minkäkokoinen kaveri on?
I like them fresh!
Isenhard
Junior Member
Junior Member
Viestit: 219
Liittynyt: 20:19, 02.10.2006
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Orivesi

Re: Mikähän kirjoahven tämmöinen voisi olla?

Viesti Kirjoittaja Isenhard »

L M kirjoitti:Tuo kuvan kala on kyllä aikalailla sinnepäin. Minkäkokoinen kaveri on?
Sanoisin että 13cm.
3 allasta
L M
Junior Member
Junior Member
Viestit: 148
Liittynyt: 00:07, 02.08.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Pori

Re: Mikähän kirjoahven tämmöinen voisi olla?

Viesti Kirjoittaja L M »

Sateenkaariahvenia niiden täytyy olla. Kalat on nyt uiskennelleet akvaariossani muutaman tunnin ja yllättäen ovatkin kokonaan keltaisia kylkien mustia kuvioita lukuun ottamatta. Aika erikoisen värimuutoksen kyllä tekivät. Kun kävin kaloja hakemassa siellä kotialtaassa vielä olivat todellakin enemmänkin sinisiä keltaisin evin. Mutta nyt tosiaan ihan selkeästi keltaisia. Voisikohan se selittyä valaistuksella. Vanhassa altaassa oli lisäksi vaalea pohja eikä kasveja, minulla taas on tumma pohja ja kotuullisesti kasveja joten ympäristön värimaailma on ihan erilainen. Kylkikuvio muuttaa muotoaan jatkuvasti, aina kun akvaarioon päin vilkaisee kuvio on erilainen. Välillä näkyy vain musta paksu vaakaviiva ja seuraavassa hetkessä kyyn sahalaita ja sitten taas siistit erilliset pystyraidat. Varsinaisia kameolontteja. :D

Kauniita kaloja joka tapauksessa. Evät on reunoistaan vaan hieman rispaantuneet. Liekö syynä väärät vesiolosuhteet? Toivottavasti ne siitä paranevat nyt kun ovat päässeet arvoiseensa seuraan. Tyytyväinen olen kun sinikirjoahvenikin toivottivat uudet tulokkaat oikein sopuisasti tervetulleiksi. Maksoin kaloista 15€ yhteensä joten käsittääkseni sain varsin edullisesti.
I like them fresh!
Halla76
Member
Member
Viestit: 353
Liittynyt: 10:22, 14.10.2008
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mikähän kirjoahven tämmöinen voisi olla?

Viesti Kirjoittaja Halla76 »

Tyhmänä kokeilen...avainkirjoja. Joskus meidän avaimilla tietyssä valossa perusväritys näyttää keltaiselta. Kyljessä musta kuvio jonka pietäisi näyttää avaimenreijältä. Joskus musta kuvio näyttää viivalta ja väri vaihtelee mielialan mukaan.
Tyhmä yritys, mutta kuitenkin :mrgreen:
317l vettä
L M
Junior Member
Junior Member
Viestit: 148
Liittynyt: 00:07, 02.08.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Pori

Re: Mikähän kirjoahven tämmöinen voisi olla?

Viesti Kirjoittaja L M »

Noh, se ongelma tosiaan selvisi jo kun kalat pääsivät oikeanlaiseen ympäristöön. Ovat aivan selkeästi sateenkaariahvenia. Olen kyllä tosi tyytyväinen, ovat tosi kauniita. Hauskoja kun minulla ei olekkaan ennen ollut mitään keltaisia kaloja.
I like them fresh!
[groovehai]
Senior Member
Senior Member
Viestit: 632
Liittynyt: 13:00, 13.08.2009
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo

Re: Mikähän kirjoahven tämmöinen voisi olla?

Viesti Kirjoittaja [groovehai] »

Heitän tähän vanhaan keskusteluun vaan lisäyksen kun ostin kanssa Sateenkaariahvenia ja ihmettelin kummasti että miten googlesta löytyy ihan erinäköisiä veijareita kun hakee kuvia... Mun kalat olivat tullessaan harmaita, nyt ne ovat oikeastaan sinertävänliloja, tosin vaihtavat väriä useammin kuin silmä ehtii havaita, jotain keltaisen vivahdettakin oon alkanut kyllä huomaamaan :P

Onko Sateenkaariahven muuten erityisen reviiritietoinen kala? Kun mun pariskuntani (tosin ovat niin pieniä, ettei edes kauppias tiennyt sukupuolia) toistaiseksi vaan uiskentelee tuolla ympäriinsä ja on kaikkien kavereita.
Melkein tuhat litraa nature aquarium-yritystä. Täytteenä joitakin kalojakin. Ja joskus mun pää. https://www.facebook.com/Juhan-akvaario ... 227724352/
also in ig @aquariumbyjuha
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Kirjoahvenet”