Eilen iski sisustusvimma, jossa pääsin siihen pisteeseen, että karsin sankollisen kasveja pois, ja siirsin muutaman puskan toiseen altaaseen. Nyt on vähän orvon näköinen, pitäis sit sisustaa uusiksi.
Entinen 660-l kultakala-altaani, josta valitettavasti jouduin luopumaan muutama vuosi sitten.. Mutta uutta odotellessa, saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Aquaball tuli vanhasta akvaariosta tehostamaan kypsymistä ja lähtee kun on hoitanut hommansa.
Myös taustamuovi vaihtuu "hillitympään". Onko muuten jossain myynnissä 3D taustoja jotka tulevat akvaarion ulkopuolelle, vai meneekö omaksi näpertelyksi?
Noniin nyt on taas uutta näköä tullut 160 litraseen http://img682.imageshack.us/img682/3630/003ta.jpg. Ja tähän viellä yksi kysymys eli onko taustakuva pakollinen? Kun meinasin että peitän takaseinän kasveilla niin ettei seinä näy rumasti takaa.
Tällaista meillä tänään. Uusien punaisten kasvien kasvua odotellessa Aloitin myös turvesuodatuksen ja vesi on sen mukaisesti tuollaista kellertävää. Vaihteeks ihan kiva efekti...
Täällä näyttää nyt tältä. Vaihdoin tuonne taustaksi sen epämääräisen ruskean paperin sijaan mustan pahvin. Se on ollut miltei kuukauden paikallaan, mutta en ole ihan vakuuttunut siitä, että onko se nyt hyvä vai ei. Voi hyvin olla, että jossain vaiheessa se sama ruskea vaaleampi tausta tulee takaisin. Tuntuu, että tuo tavallaan imee valoa, vaikka kyllä vaalea vihreä näyttää sitä vasten hyvinkin heleältä... Tai sitten jos poikkeaisi taas tiimarissa ja hakisi vaikka tummanvihreää tai rummansinistä kokeeksi. "Oikea ongelmakin" löytyy, jokin levä haluaisi vallata ruosteärviän, tarttis tehrä jotakin asian hyväksi, mutta ei ole vielä saanut aikaiseksi...
Pientä updeittiä, kun kävin kasviostoksilla ja järkkäsin vähän muutenkin. Harmittaa kun noi värit ei vaan yhtään ole niinkun luonnossa, jotenkin ne vääristyy kuvatessa.
Paksu kumppari, jolla jaavansaniainen on vedetty kiinni pahkaan, ei ehkä ole kaikkein näyttävin. Ehtiihän tässä vielä joku päivä sabotoimaan miehen ongesta siiman pätkän.
Voisin vilauttaa tuon 40-litraisen, vasta hiljattain perustetun akvaarion, jonne olen törkännyt vain sekalaisen sakin karsintakasveja.
Tekniikka oli poissa vedenvaihdon vuoksi. Melkoinen silmänilo muuten tuo passiivilevitin. Miksi en ole siirtänyt sitä pois tuosta? Miksi en ole laittanut taustaa? Mainitsinko jo jotain laiskuudesta?
Pari kuvaa minunkin uudesta akvaariostani 500l 160 x 55 x 60 cm. Kasvikset on vielä kesken ja rehevyys lisääntyy vielä. Kuvaaja on ihan käsi, jos vaikka kaveri tulisi ottamaan muutaman paremman kuvan.
Vaihdoin taustakuvan, aika paljon se vaikuttaa. Jotenkin toi musta tausta tuo värit paremmin esiin, kuin aiempi sininen.
AnniM kirjoitti:Pientä updeittiä, kun kävin kasviostoksilla ja järkkäsin vähän muutenkin. Harmittaa kun noi värit ei vaan yhtään ole niinkun luonnossa, jotenkin ne vääristyy kuvatessa.
Projekti on vasta alkumetreillä, eli kasvillisuus on vähäistä ja johtoja roikkuu siellä sun täällä, kun kukaan ei oikein ole löytänyt paikkaansa... ja kamerakin on huono... seliseli...
Akvaarioharrastus pääsi kesän työkiireiden takia vähän hiipumaan ja allas oli pitkään todella rähjäisen näköinen. Muutamaan otteeseen harkitsin jo vakavasti altaan myyntiä, mutta nyt on taas jostain innostusta löytynyt ja pari päivää sitten laitoin sisustuksen totaalisen uusiksi. Roskiin meni pari ämpärillistä kasveja ja allas on nyt aika harvan näköinen, mutta onpahan ainakin siisti ja kalatkin näyttävät tykkäävän uimatilan lisääntymisestä.
Eli tässäpä tilanne nyt, muutamien kasvien kasvamista odottelen ja tuohon keskelle pitäisi imuputken eteen löytää jostain sopeva juurakko.
Vettä olisi voinut vähän lisätä ja tuo levämagneettikin jäi tuonne nurkkaan... :)
akvaario201109.jpg (182.37 KiB) Katsottu 3723 kertaa
En kyllä vieläkään saa kunnon kuvaa koko altaasta mutta tässä yksi otos. Tuon tausta paperin voisi kyllä vaihtaa johonkin tummaan kartonkiin tms.. Kalasto ei näy kyllä yhtään.
(31 sinineontetraa 8 kuparia 5 kirjomonnista 4 hohtomonnista 1 albiinomonninen 1 taistelukala 1partis 1 korupleko.)