Minulla ei ole vielä kaloja, mutta lapsena nimesimme kaikki kalamme neontetroja myöten. En tosin muista enää kalojen nimiä paitsi muutaman, pitäisi taas vierailla kotosalla kalojemme hautuumaalla, jonne tunnollisesti hautasimme kuolleet kalat tulitikkuaskeissa tmv, pienet hautakivet teimme kaikille, riippuen siitä, minkä kokoinen kala oli.
Yksi partamonnikoiras ainakin oli Heluna, sillä luulimme, että se oli tyttö kun kalakauppias meitä valisti.
Sen muistan, että siskoni puikkokala oli Calypso ja itkimme oikeasti kun se kuoli, sillä olimme tosi ihastuneita ko. kalaan. Se oli niin söpö, kun se heilutti nenäänsäkin niin hauskasti. Lopulta se teki itsarin, hyppäsi akvaariosta ulos vaikka yleensä se vietti aikaansa vain pohjalla. Se ehkä ei nähnyt itsellään kovin ruusuista tulevaisuutta 60 litran pöntössä.
Uskomatonta ajatella, että kalakauppias sen meille myi vaikka tiesi varsin hyvin akvaariomme asukit ja koon. Eipä sitä niihin aikoihin taidettu hirveästi vahtia minne kalat päätyivät, pääasia että sai mahdollisimman paljon myytyä. Vielä joskus minä ostan oikeasti valtavan akvaarion ja asutan sinne puikkokalan.