Tiedän ihmisen joka ei todellakaan huomioi allastaan, vaikka pitää eläimistä (parittamassa niitä kokoajan). Hänellä on kolme allasta, jotka kaikki ovat n. 240 litraisia. Yksi on kultakala allas, toinen ahvenille, ja kolmas trooppisille. Viimeksi kun kävin siellä, oli trooppisessa vain hieman vettä pohjalla, ahvenet olivat kuivuneet ja muumioituneet omaan altaaseensa, ja kultakaloilla vesi oli puolillaan. Trooppisessa akvaariossa oli liikaa kasveja, ja kun kysyin, että onko tuolla mitä kaloja, sain vastaukseksi: "ei siellä kai mitään ole enää". Kävin katsomassa allasta, ja näin että siellä pusikossa oli yksi seeprakala. Siitä hetken aikaa, tuli perheen lapsi nykäisemään hihasta ja veti ahven altaan viereen ja sanoi: "kato, tuolla on yks muumioitunu ahven!". Sitä sai järkyttyneenä kattella kun siellä oli valkoinen yli 15cm iso kala muumioitunut. Sitten pakottauduin käymään yläkerrassa katsomassa kultakaloja. Siellä oli vain kaksi-kolme kultakalaa, joista yksi oli kyljellään pinnassa ja haukkoi henkeään. Lasit olivat aivan levässä, että jos jotain halusi nähdä, oli katsottava päältä. Akvaariossa ei ollut valoja, niinkuin ei muissakaan, ja suodattimet makasivat kyljellään pohjassa. Kultakaloilla ei ollut kuin yksi muovikasvi eikä mitään muuta. Kun kysyin, että milloin hän yleensä vaihtaa veden, niin se nainen vastasi näin: "ei me vaihdeta niiden vesiä ikinä, kun ei niitä oikeastaan tarvitse, kun kuka siellä merissäkään vesiä vaihtelee. Niissä on nyt vedetkin kyllä vähän vähissä kun en ole ehtinyt (tarkoitti varmaan jaksanut) lisätä...).
Anteeksi tällainen pitkä selitys.
En uskalla sanoa tuohon asiaan mitään, kun vanhemmat ovat tuon henkilön kanssa aika läheisiä, ja kuka nyt tällaista pientä tyttöä (14w) uskoisi.... Ajatella että tuo nainen on ollut joskus elääinkauppias, ja hänellä on todella paljon eläimiä, hevosia, hamstereita, kaloja(en tiedä että onko enään), kaneja, lammas, koiria, kissoja....ja mitä nyt tällä hetkellä tullut kaikenlaista lisää.... Osaako joku sanoa, miten voisin vaikuttaa asiaan pahoittamatta kenenkään mieltä, yms?
(Anteeksi kirjoitusvirheet, mutta läppäri ei aina ota kaikkia näppäimiä. Yritin katsella suurimmalta osin...)
Uutta aloitellessa...