Hei! Olen perustamassa ensimmäistä akvaariotani. Minulla on 200litrainen akvaario. Olen ajatellut kaloiksi seuraavaa:
-Helmirihmakala uros+naaras
-Harlekiininuoliainen 5kpl
-Korutetra 8kpl
-Helmipartamonni 1kpl
-Kulmajuovatetra 8kpl
-Kuparimonninen 6kpl
Miltä kalasto kuulostaa? Millaisia kasveja olisi hyvä näille laittaa? Entä pohjamateriaali? Täytyykö olla tummaa hiekkaa vai soraa? Kiitos jo etukäteen!
Tetrojen parvet mielestäni aivan liian pieniä tuohon akvaarioon nähden. Korutetroja vähintään 15 ja kulmajuovatetroja myöskin sen verran. Molemman tetrat ovat myös väli-pohjaveden kaloja, joten voisi olla parempi, jos vaihdat toisen niistä pintavedessä viihtyvään tetraan. Pinnan lähellä viihtyvät esim. suppusuut ja kynäkalat.
Helmirihmakaloja voisit ottaa haaremin, jossa yksi koiras ja 2-3 naarasta. Rihmakalat viihtyvät keskivedessä. Rihmakaloille mieluiten pientä virtausta, tykkäävät enemmän seisovasta vedestä, mutta akvaariossa pakko olla kuitenkin virtausta.
Harlekiininuoliaiset viihtyvät porukassa, joten tuo viisi olisi sopiva, voisit kyllä varmaan ottaa enemmänkin. Nuoliaiset viihtyvät, kun akvaariossa on piiloja ja kasvillisuutta, joten sitä myös. Joidenkin nuoliaisten on sanottu syövän toisten kalojen silmiä, en sitten tiedä päteekö noihinkin.
Kuparimonnisia mieluusti enemmän, ovat muuten ujompia. Monnisia sitten vaikka 10-20? Vai onko 20 liikaa? Monnisetkin tarvitsevat piiloja. Pohjamateriaaliksi mieluiten hienoa hiekkaa, muuten monnisten viikset voivat syöpyä. Ne myös tykkäävät tonkia pohjaa kuono hiekassa. Hiekan raekoko mieluiten alle 1,5 millimetriä.
Monien kalojen värit näkyvät selvemmin, kun pohjan väri on musta. Myös tausta kannattaa olla musta, sen voit tehdä vaikka mustasta kartongista tai jätesäkistä. Myös akvakaupoissa myydään mustaa taustaa.
Aloittelijan kannattaa ostaa helppokasvuisia ja nopeita kasveja, esim. vallisneriaa, vesirruttoa ym. Kasveista en tiedä paljon mitään joten muuta en osaa neuvoa.
Akvan lämpötila voisi olla 26 astetta ja Ph 7 paikkeilla.
Viimeksi muokannut They2, 18:10, 12.09.2010. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
V154 kirjoitti:Itellä oli kans tarkka lista, sitten menin kauppaan niin muuttu ihan täysin. Suosittelen siis menee kauppaan tutustumaan ensin
Ei kuitenkaan kannata sieltä kaupasta ottaa hetken mielijohteesta mitään kalaa ulkonäön perusteella. Seuraavana päivänä vanhoja tetroja ei omasta tankista löydä ja uusi "komistus" on saanut mukavasti lihaa ruotojensa ympärille.
Kiitos neuvoista. Juu. Eläinkaupat olen kyllä jo kiertänyt.. Yksi kauppias sanoi, että valita itseä miellyttävät kalat ja he tilaavat mitä haluan jos vain tilauspaikasta ne löytyy. Itseasiassa tämä on jo kolmas suunniteltu kalasto, jota olen miettinyt... Eläinkauppojen myyjissäkin isoja eroja...
Ei kannata uskoa kaikkia myyjiä. Kauppojen perusperiaatteeseen kuuluu kuitenkin myyminen. Kannattaa asioida asiantuntevassa liikkeessä, jotta saisi mahdollisimman hyvää ja oikeaa tietoa kaloista. Tai sitten tulla AW:hen.
V154 kirjoitti:Itellä oli kans tarkka lista, sitten menin kauppaan niin muuttu ihan täysin. Suosittelen siis menee kauppaan tutustumaan ensin
Ei kuitenkaan kannata sieltä kaupasta ottaa hetken mielijohteesta mitään kalaa ulkonäön perusteella. Seuraavana päivänä vanhoja tetroja ei omasta tankista löydä ja uusi "komistus" on saanut mukavasti lihaa ruotojensa ympärille.
Ite opiskelin paljon noita eri kalojen tarpeita ni sitte oli hyvä mennä kauppaan sanoo mitä haluaa
Ei kannata uskoa kaikkia myyjiä. Kauppojen perusperiaatteeseen kuuluu kuitenkin myyminen. Kannattaa asioida asiantuntevassa liikkeessä, jotta saisi mahdollisimman hyvää ja oikeaa tietoa kaloista. Tai sitten tulla AW:hen.
Siksikin hyvä käydä tutustumassa lähikaupan tarjontaan, jotta näkee mitä mahdollista saada. Mutta ei ostaa heti, vaan pyytää kauppiaalta vaikka tukkulista tai tehdä itse lista kaupassa olevista kaloista, ja tulla kotiin miettimään ja ottamaan asioista selvää vaikka googlen tai a-w:n välityksellä.
Tervetuloa mukavan (ja erittäin koukuttavan) harrastuksen pariin!
Parvet suuremmiksi, muuten kuulostaa aikas kivalta Niin ja sitten jäin miettimään tuota nuoliaisten ja monnisten yhdistämistä. Minua varoiteltiin, että monnisten silmät on vaarassa, mutta ilmeisesti ei koske kaikkia nuoliaisia?
Kirsi-74 kirjoitti:Parvet suuremmiksi, muuten kuulostaa aikas kivalta Niin ja sitten jäin miettimään tuota nuoliaisten ja monnisten yhdistämistä. Minua varoiteltiin, että monnisten silmät on vaarassa, mutta ilmeisesti ei koske kaikkia nuoliaisia?
Juu, ei koske kaikkia nuoliaisia. Mielestäni kukaan ei ole harlekiineista varoittanut tuollaista käytöstä.