zamppa kirjoitti:Mielestäni on ylipäätään hullua,että jotkut kauppiaat myyvät niilinhaukia muina miehinä kertomatta kuinka isoksi se kasvaa,sehän on samanmoinen peto kuin meidän kotimaamme hauki,ei sen kanssa voi muita kaloja samaan laittaa siinä vaiheessa kun se on kasvanut täyteen mittaansa.
Ei niilinhauki ole läheskään samanmoinen peto kuin kotimainen hauki. Eikä niitä muutenkaan pitäisi verrata toisiinsa: ne ovat toisilleen niin kaukaista sukua kuin luukalat nyt ylipäätään voivat olla.
Petokala se toki on, muttei erityisen aggressiivinen tai kunnianhimoinen saalistaja samaan tapaan kuin vaikkapa se hauki. Osa yksilöistä on itse asiassa ruuanhaussaan niin uskomattoman avuttomia, ettei niiden uskoisi selviävän luonnossa. Jos joku ei mahdu nielusta alas, sitä ei yleensä syödä. Toki nälkiintyneen kalan kohdalla tilanne on toinen, mutta oma viherniilinhaukeni jättää kyllä itseään pienemmät kalat täysin rauhaan. Joskus ruoka-aikaan vahingossa näykkäisee, mutta nykyään päästää jo nätisti irti kun huomaa, että tuli väärä suupala. Kerran sitä kyllä piti hutkaista haavilla päähän, kun purtiin väärää kaveria eikä päästetty irti. Oppi ilmeisesti meni perille.
Niilinhauet kasvavat myös isoiksi, joten ne totta kai ovat ison akvaarion kaloja - mutta pienimmät lajit menevät hyvin isohkoon kotiakvaarioon. Ne eivät ole mitään panssaripäämonneja tai haimonneja, jotka ovat kertakaikkiaan akvaariokaloiksi sopimattomia. Käärmekala on normaalisti akvaariossa 40-50 sentin mittainen, ja viherniilinhauki 25-35-senttinen. Lisäksi ne ovat notkeita, kapeita ja hoikkia kaloja, jotka käyttävät tehokkaasti hyödykseen koko akvaarion tilavuutta. Ne vaativat ainakin meikäläisen maalaisjärjellä selvästi vähemmän tilaa kuin samanpituinen, mutta kymmenen kertaa massiivisempi, kömpelö monni. Eli esimerkiksi juovaokamonni, koruripsimonni tai tummaleväpleko.
nötter kirjoitti:Onko viherniilinhaukea parempi pitää akvaario oloissa yksinään vai lajitovereiden kanssa? Jos on parempi pitää porukassa, niin viihtyvätkö paremmin pelkkien viherniilinhaukien kanssa, vai kelpaako kaveriksi (lajitoveriksi) esin. täpläniilinhauki?
Itselläni ei ole (vielä
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
) kokemusta useammasta niilinhauesta samassa akvaariossa. Sikäli kuin olen muiden harrastajien kokemuksia lueskellut, keskenään toimeen tuleminen on kiinni yksilöiden persoonallisuuksista, sukupuolista ja tietenkin altaan koosta ja piilopaikkojen määrästä. Naaraat ilmeisesti tulevat paremmin toimeen keskenään kuin koiraat. Ainakin ulkomaisilla harrastajilla näyttää olevan useampaa lajiakin sujuvasti sekaisin ilman ongelmia, mutta yhdistäessä kannattaa pitää se varaus, että toisen voi siirtää muualle, mikäli meno käy liian rajuksi.
Käärmekaloja pitäneillähän on tälläkin foorumilla paljon kokemuksia niiden seurallisuudesta. Ne ainakin vaikuttavat tosiaan nauttivan seurasta. Viherniilinhauesta en sellaisiin kuvauksiin törmännyt, mutta luulisin, etteivät seuramieltymykset voi aivan toiseen ääripäähän lähisukuisella lajilla mennä.