Loppuunmyynti Leppävaariossa
Valvoja: Moderaattorit
Re: Loppuunmyynti Leppävaariossa
Ensiksi harmittelut Leppävaarion lopettamisesta, vastikaan itse löysin liikkeen ja tuli muutamaan otteeseen siellä
kauppojakin tehtyä. Varsin asiantuntevaa palvelua.. harmi että lopetti, mutta onnea uusiin haasteisiin.
Sitten hiukan ajatuksia näistä harrastekaupoista yleisesti, ei niinkään Leppävaarioon liittyen siis.
Tulee seurailtua myös moottoripyöräaiheisia foorumeita, ja siellä on myös tullut törmättyä tähän samaan keskusteluun.
Tilataan nettikaupoista renkaita, osia jne. kivijalkakauppiaiden jäädessä nuolemaan näppejään. Kummallista ettei paljoa kiinnosta maksaa öhlinsin iskunvaimentimista 4000 euroa kun euroopasta sama tuote lähtee reilulla tonnilla.
Varmasti nettikaupoilla on ollut vaikutusta kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Epäilemättä muutama vuosikymmen takaperin
harrastekauppiaat ovat vuolleet kultaa kun virallinen maahantuonti oli ainoa tapa saada tavaraa kuluttajille.
Siinä on katteet olleet kohdillaan.
Nyt on toinen ääni kellossa. Itse tuen edelleen kotimaisia liikkeitä ja voin hyvinkin ostaa tekniikkaa kalliimmalla (5-10%) kivijalkamyymälästä, kunhan hinta ei ole totaalisen naurettava. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa monimetallipolttimot. Muutamia vuosia takaperin tismalleen samasta polttimosta kysyttiin suomessa yli 10 kertaista hintaa verrattuna UK:n hintaan. Tekisi mieli tehdä jo rikosilmoitus varastamisesta. Siinä on rosvokauppiaalla otsaa jos kehtaa selittää hintaeroa alvilla, rahtikustannuksilla tai maahantuojan hinnoittelulla.
Voisiko olla myös osittain niin, että kauppiaan ahneus hinnoittelussa ajoi kuluttajat (ulkomaisiin) nettikauppoihin, ja vahingon tapahduttua tilanteen korjaaminen onkin yllätävän hankalaa... milloinkahan tuulipukukansa älyäisi muuttaa ruokakauppakäyttäytymistään niin saataisiin tämä s-ketjun ja keskon ruokakauppamafia teilattua. Ja voi sitä itkun ja hampaiden kiristelyn määrää silloin...
Toinen, itseäni kovasti kismittänyt aihe on se ettei monia kauppiaita tunnu kiinnostavan kaupankäynti. Ei vastata sähköposteihin. Laitappa ulkomaiseen kauppaan meiliä niin vastaus tulee pääsääntöisesti saman päivän sisällä. Itsekin yrittäjänä suosin sähköpostia, ja kaikkiin viesteihin vastaan mahdollisimman pian. Viimeistään saman päivän aikana, enkä koe tätä mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeana. Selityksenä on kuultu mm. sitä ettei kannata vastata tarjouspyyntöihin, kun ovat kuitenkin näitä renkaanpotkijoita joita ei kaupankäynti kiinnosta. No ei varmasti kiinnosta, eikä siinä mitään, toki yrittäjäkin saa asiakkaansa valita, mutta ei kannata itkeä jos ne joku päivä loppuvat. Ottaisivat edes pois sähköpostiosoitteet kotisivuiltansa jos niihin ei vastata.

-
- Advanced Member
- Viestit: 1413
- Liittynyt: 12:02, 23.06.2004
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kuusamo
Re: Loppuunmyynti Leppävaariossa
Sama ärsyttää kuluttajana myös minua (lisäksi työskentelen alalla, jossa sähköpostia käytetään paljon kaupanteon välineenä ja se on merkittävä osa sitä). Jotkut vastaavat maileihin nopeasti, jotkut hitaasti piiiitkillä viiveillä ja jotkut ei ollenkaan. Suosin sähköpostia yhteydenottotapana mm. siksi, että ei tarvitse katsoa aukioloaikoja ja yrittäjä voi vastata sitten kun ehtii (ts. ei soi puhelin kesken asiakaspalvelutilanteen). En minä ainakaan viitsi montaa kertaa ottaa johonkin puljuun yhteyttä jos sieltä ei vastata, kannan rahani sellaiseen paikkaan joita kiinnostaa asiani. Loistavasta asiakaspalvelusta on esimerkki Akvaarioon.fi, maileihin tulee vastaus nopeasti, paketit saapuvat nopeasti (joskus on lähetys lähtenyt matkaan alle vartissa tilauksesta) ja karkkipatukka tai vastaava tilaajalahja on plussaa myös.samih kirjoitti:
Toinen, itseäni kovasti kismittänyt aihe on se ettei monia kauppiaita tunnu kiinnostavan kaupankäynti. Ei vastata sähköposteihin. Laitappa ulkomaiseen kauppaan meiliä niin vastaus tulee pääsääntöisesti saman päivän sisällä. Itsekin yrittäjänä suosin sähköpostia, ja kaikkiin viesteihin vastaan mahdollisimman pian. Viimeistään saman päivän aikana, enkä koe tätä mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeana. Selityksenä on kuultu mm. sitä ettei kannata vastata tarjouspyyntöihin, kun ovat kuitenkin näitä renkaanpotkijoita joita ei kaupankäynti kiinnosta. No ei varmasti kiinnosta, eikä siinä mitään, toki yrittäjäkin saa asiakkaansa valita, mutta ei kannata itkeä jos ne joku päivä loppuvat. Ottaisivat edes pois sähköpostiosoitteet kotisivuiltansa jos niihin ei vastata.

112 ja 312 litraiset altaat sekä keskikokoiset villakoira-urokset. Läträystä vuodesta 1994 lähtien.
-
- Elite Member
- Viestit: 6450
- Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Espoo, HAS
Re: Loppuunmyynti Leppävaariossa
Eh... tästähän on väännetty tälläkin palstalla monta kertaa ennenkin, mutta tiestitkös ettei ne maahantuojan hinnoittelut ole ihan kauppiaan keksimiä juttuja ahneutensa peittelyyn. Kas kun nettikauppojen asiakaskunta on niin paljon laajempaa ja toiminta pienikuluisempaa kuin kivijalkaliikkeellä, niin voivat ostaa tavaraa lavoittain ja konteittain suoraan tehtaalta, ja myydä pienemmällä katteella, kun taas kotimainen kivijalkaliike joutuu ostamaan tuotteensa maahantuojalta pienissä erissä. Kuluttaja saa Saksan nettikaupasta tuotteet samaan hintaan, kuin kotimainen liike maksaa niistä maahantuojalle sisään. Kilpailuasetelma on melko mahdoton. Lisäksi hinnoista puhuttaessa unohdetaan kovin mieluusti akvaario- ja lemmikkiliikkeiden kulut, jotka ovat melkoiset. Jo pelkästään sähköä ja työtunteja kuluu kuukaudessa satojen eurojen edestä. Siihen saa myydä melko monta neontetraa ennenkuin se on katettu. Että ei, ei siinä ole ahneudesta kyse. Nimim. vuosi sitten oman akvaarioliikkeensä pakettiin pistänyt.samih kirjoitti: Kummallista ettei paljoa kiinnosta maksaa öhlinsin iskunvaimentimista 4000 euroa kun euroopasta sama tuote lähtee reilulla tonnilla.
Varmasti nettikaupoilla on ollut vaikutusta kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Epäilemättä muutama vuosikymmen takaperin
harrastekauppiaat ovat vuolleet kultaa kun virallinen maahantuonti oli ainoa tapa saada tavaraa kuluttajille.
Siinä on katteet olleet kohdillaan.
Nyt on toinen ääni kellossa. Itse tuen edelleen kotimaisia liikkeitä ja voin hyvinkin ostaa tekniikkaa kalliimmalla (5-10%) kivijalkamyymälästä, kunhan hinta ei ole totaalisen naurettava.
En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
Re: Loppuunmyynti Leppävaariossa
Ihan mielenkiinnosta, mikä on mielestäsi sellainen kate-%, sanotaan vaikkapa ulkosuodattimelle (tai muu vastaava), että sinun mielestäsi niillä kannattaa tehdä kauppaa? Riippuu volyymistä totta kai, mutta noin oman kokemuksesi mukaan?Mari kirjoitti:Eh... tästähän on väännetty tälläkin palstalla monta kertaa ennenkin, mutta tiestitkös ettei ne maahantuojan hinnoittelut ole ihan kauppiaan keksimiä juttuja ahneutensa peittelyyn. Kas kun nettikauppojen asiakaskunta on niin paljon laajempaa ja toiminta pienikuluisempaa kuin kivijalkaliikkeellä, niin voivat ostaa tavaraa lavoittain ja konteittain suoraan tehtaalta, ja myydä pienemmällä katteella, kun taas kotimainen kivijalkaliike joutuu ostamaan tuotteensa maahantuojalta pienissä erissä. Kuluttaja saa Saksan nettikaupasta tuotteet samaan hintaan, kuin kotimainen liike maksaa niistä maahantuojalle sisään. Kilpailuasetelma on melko mahdoton. Lisäksi hinnoista puhuttaessa unohdetaan kovin mieluusti akvaario- ja lemmikkiliikkeiden kulut, jotka ovat melkoiset. Jo pelkästään sähköä ja työtunteja kuluu kuukaudessa satojen eurojen edestä. Siihen saa myydä melko monta neontetraa ennenkuin se on katettu. Että ei, ei siinä ole ahneudesta kyse. Nimim. vuosi sitten oman akvaarioliikkeensä pakettiin pistänyt.
-
- Member
- Viestit: 431
- Liittynyt: 18:33, 19.10.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kangasala
- Viesti:
Re: Loppuunmyynti Leppävaariossa
^ Enpä tiedä, kuinka korrektia näistä on puhua, mutta alle tuplakatteella ei kyllä ole mitään järkeä myydä näinkin erikoistuotteita. Esim. juuri ulkosuodattimia menee niin epätasaisesti, harvoin + asiakkaille joutuu usein neuvomaan käytön perusteellisesti. Tältä pohjalta ajateltuna naurettavalla katteella menevät :/
Re: Loppuunmyynti Leppävaariossa
Itseasiassa kate-% ei ollut ehkä se mitä piti kirjoittamani vaan pikemminkin hinnoittelukerroin sisäänostohinnalle.. myyntikatehan ei voi olla yli 100%. Tai voihan se tietysti olla jos joku maksaa kauppiaalle tavarasta jonka hän myy eteenpäin.. 

-
- Elite Member
- Viestit: 6450
- Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Espoo, HAS
Re: Loppuunmyynti Leppävaariossa
Joo, kuivatavaralle kakkosen kerroin on se minimi, että on mitään järkeä. Siis alvin sisältävä sisäänostohinta x 2, joskin juurikin juttelin yhden tukkurin kanssa että sekään ei enää oikein nykyisillä vuokrilla riitä, vaan pitäisi olla yli kakkosen tuo kerroin. Tällä hetkellä suodattimet myydään 1,1 - 1,3 kertoimella kun on pakko. Ei mitään järkeä. Se ei kata edes varastointikuluja.
En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
-
- Junior Member
- Viestit: 61
- Liittynyt: 22:28, 14.10.2008
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Loppuunmyynti Leppävaariossa
Höh no voi harmi, joskus alkukesästä kävin viimeksi hakemassa kalanmuonaa sieltä.
Ei taida pienyrittäminen kannattaa suomessa.
Ehkä pitäisi/kannattaisi liikettään markkinoida enemmän.
Saa siinä paljon myydä että maksaa vuokran ja saisi itselle vielä palkan.
Koko ajan saa investoida että on jotain myytävää myös.

http://saatiedot.com livekuvaa
400L = 3x Helmirihmakala, 2x partamonni, 10x kuparitetra
n.50x sinineontetra, 8x palettikala.
400L = 3x Helmirihmakala, 2x partamonni, 10x kuparitetra
n.50x sinineontetra, 8x palettikala.
-
- Member
- Viestit: 431
- Liittynyt: 18:33, 19.10.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kangasala
- Viesti:
Re: Loppuunmyynti Leppävaariossa
^ Sen verran vaan kommentoisin, että ei se markkinoinnista ole kiinni tällä alalla. Kaikkea tuli kokeiltua tuon kahdeksan vuoden aikana mitä itsekin vastaavaa pyöritin, ja todettua että ei edes sanomalehden rivi-ilmoitus maksa itseään takaisin. Joskus tuli sitten räväytettyäkin ja osteltua noita nelinumeroisen summan maksavia mainoksia ja sitä kautta meni kalliit oppirahat. Viimeksi vuosi sitten kesällä jaettiin vapaa-aikanamme neljän ihmisen poppoolla tuhansia alennuskuponkeja suoraan ihmisten postiluukkuihin/-laatikoihin ---> yhtäkään kuponkia ei palautunut takaisin.