Uuden lajin kuvaamalla pääset antamaan tieteellisen nimen, et suomenkielistä.MA7xGE kirjoitti:"Kalabiologi MA7xGE kuvaa lajit, ja saa keksiä näille suomenkieliset nimet!"
Tämä "gold, green, red..." -porukka on nykytiedon mukaan itseasiassa ihan omansa, ja yhtä kaukana sekä kuparimonnisesta (C. aeneus) että kultakylkimonnisesta (C. melanotaenia). Läheisempää sukua ovat hepomonninen (C. eques), ruostemonninen (C. rabauti) ja seepiamonninen (C. zygatus).
Kuitenkin viljeltyjä kaloja ei pidä miettiä tuon mukaan, niistä iso osa on joko risteytysten kautta tai lisääntymään pääseviä kaloja valikoimalla saatu näyttämään normaalia erikoisemmilta. Kalojen muoto kertoo, että ne ovat lähempänä kuparimonnista kuin luonnosta tuotuja "raidallisia". Jalostettuja kaloja on turha yrittää määrittää luonnon kalojen mukaan.
Ja noista otsikossa mainituista hinnoista sen verran, että noin kympin kappalehinnalla saa jo vähän erikoisempiakin monnisia. Yleensä niitä vaan ei ole tarjolla, koska kysyntää on lähinnä niistä halvimmista lajeista. Silloin kun jotain erikoisempaa on tarjolla, niin herkästi se jää kaupan altaaseen vanhenemaan. Ostamalla niitä hiukan erikoisempiakin lajeja saataisiin kauppias huomaamaan, ettei niille tarvitse varata tilaa ikuisuutta lähenteleväksi ajaksi, ja siten ehkä jopa hinnat hieman tippuisivat jatkossa.