Sekoparvi

[Sisso]

Joo, vertaus pupuihin ei ollut pätevä, etenkin kun tiedetään millaisia selviytymisen mestareita nököhampaat ovat, mutta lähinnä ajatukseni oli visioida, mihin loputon risteytyminen (joka ei käytännösä ole edes mahdollista) voisi johtaa: yhteen "lajiin", joka ei ole sopeutuvainen mahdollisesti yhtäkkiä muuttuviin olosuhteisiin. Pohdin, mikä etu on useilla lajeilla verrattuna yhteen enemmän tai vähemmän homogeeniseen populaan ja miksi puhtaiden lajien olemassaoloa pitäisi kunnioittaa.

[Riveriana]

Hmm, tavallaan et ajattele risteytymistä lainkaan, vaan geenipoolin kaventumista ja homotsygotian kasvua. Vähän niinkuin tietyt labrahiirien kannat käsittääkseni. Täysin toimivia tietyssä ympäristössä, mutta sitten kun tulee jotain uutta (vaikka niitä uusia bakteerikantoja) niin sopeutumiskyky ei riitäkään.

Mutta joo, ymmärrän ajatuskulun.

[Deicide]

Voisinko mä perustaa jonkin liikkeen, millä tuo R_R saataisiin helvettiin koko sivustolta, kun ei sanomisista ole ikinä enempää kuin haittaa? Tai voisi ujuttaa leikattua nurmea niihin suodattimiinsa. [sensuroitu]!

[Mika Sandell]

Meinasin pudota tuolilta, kun mieleeni välähti mahdollisuus tätä lukiessa, että nuo tuolla voisivat risteytyä keskenään. Tuskin sitä tekevät, mutta musta se olisi aika huono homma.

Tarkoitatko kaloja vai tähän ketjuun kirjoittaneita?

Ajattelenko jotenkin virheellisesti, että eri lajit ovat syntyneet erilaisissa olosuhteissa erilaisiin olosuhteisiin, jotta luonnon monimuotoisuus säilyisi ja tällä olisi se kirjoittamaton tarkoitusperä, että jonkin katastrofin, luonnonmullistuksen tai miksi sitä nyt haluaakin kutsua, takia osa lajeista katoaisi, jolloin jäljelle jääneistä lajeista joku kehittyisi korvaamaan kadonneen tai ennen kaikkea kykenisi sopeutumaan uuteen muuttuneeseen ympäristöön.

Jos ajatellaan asiaa evoluution näkökulmasta, niin sikäli virheellinen ajatus, ettei evoluutiolla ole tarkoitusperiä, vaan parhaiten pärjäävä valtaa parhaat paikat. Sukupuuton iskiessä, katastrofin tai muun syyn seurauksena, löytyy seuraava laji valtaamaan tyhjäksi jäänyt tila. Eli puhutaan ekologisesta lokerosta. Kaukaisilla saarilla, keskellä valtamerten ulapoita, tämä näkyy mielenkiintoisella tavalla. Kun alunperin on ollut vain hyvin pieni määrä lajeja, eikä kaiken tyyppisiä kuten suurilla mantereilla, on osa tarjolla olleista lajeista kehittynyt varsin erikoisiksi.

Jos risteytymistä voisi jatkua loputtomiin, olisi lopputuloksena vain yksi "laji" joka olisi niin tasalaatuista tavaraa, että olosuhteiden muuttuessa se ei ehkä kykenisikään sopeutumaan tai yksikään "lajin" edustaja ei omaisi ominaisuuksia, joilla selvitä muutoksesta.

Tuo jos vaatisi, että kaikki eläisivät yhdessä suuressa yhteisössä, ja kaikilla olisi mahdollisuus lisääntyä kaikkien kanssa. Se että eri yksilöt elävät eri populaatioissa, joilla ei ole kontaktia toisiinsa, pitää huolen siitä, että on olemassa eri lajeja.

lajien runsautta ja puhtautta tulee kunnioittaa

Kyllä.

[JukkaV]

Itsekin ymmärrän suurinta osaa tähän kirjoittaneista. Ymmärrän Deiciden huolen. Itsekin olen epäillyt omien sihtimonnisteni olevan/olleen osittain hybridejä, koska joillakin niistä esiintyi mm. kirjo- ja punamonnisilla esiintyviä kuvioita. Voin kyllä pitää akvaarioissani hybridejä, mutta en kyllä myisi niitä. Kuten en muutenkaan myy kalojani. Mikään kala ei ole lisääntynyt itselläni liiaksi asti.

[Mika Sandell]

Itsekin olen epäillyt omien sihtimonnisteni olevan/olleen osittain hybridejä, koska joillakin niistä esiintyi mm. kirjo- ja punamonnisilla esiintyviä kuvioita.

Nuo kaikki lajit ovat vaihtelevia väritykseltään, ja vaikeita määrittää. Eivätkä ihan helpoimpia lisääntymään. Ja mahdollisuushan on myös, että sinulla on tai on ollut useampaa kuin yhtä lajia.

[Sisso]

MHS: Tarkoitan kaloja. Toinen ajatus on liian pelottava. Ensimmäinenkin riittävän.... Niin,siksi kirjoitinkin että kirjoittamaton, koska ei ole mitään tarkoitusperiä. Se oli vain kontekstina sille, että hävitettäisiin tarkoituksella, tai huolimattomuudella, puhtaat lajit. Niin, nimenomaan jos. Ja siksi ei muutaman harrastajan touhut, tai kenelle hyvänsä sattuneet vahingot, maailmaan kaadakkaan, kunhan tuntee vastuunsa.

Mulle tuli tästä alkuperäisestä aiheesta mieleeni, että kun Krissellekin nyt on nousemassa ihan hyvän kokoinen pytty, olen melkoisen varma, että tulevaisuudessa hän nauttisi enemmän parvista, joissa on korkeintaan muutamaa sopivasti valittua lajia, vaikka juuri nyt ajatus "sadan monnislajin altaasta" voi tuntua hauskalta.

[Mika Sandell]

Mulle tuli tästä alkuperäisestä aiheesta mieleeni, että kun Krissellekin nyt on nousemassa ihan hyvän kokoinen pytty, olen melkoisen varma, että tulevaisuudessa hän nauttisi enemmän parvista, joissa on korkeintaan muutamaa sopivasti valittua lajia, vaikka juuri nyt ajatus "sadan monnislajin altaasta" voi tuntua hauskalta.

Yhden monnislajin valitseminen on ainakin luonnollisempi vaihtoehto. Linkissä esimerkki parvesta luonnonvesissä:
http://www.youtube.com/watch?v=cWIVCdLOImw

Hybrideistä vielä sen verran, että nykyisin kun ihminen toiminnallaan vaarantaa jatkuvasti uusia alueita luonnossa, niin lajien sukupuutot lisääntyvät, varsinkin pienellä alueella elävien. Jos tulevaisuudessa jokin monnislaji häviää luonnosta, ja harrastajien kalat ovat lisääntyneet vapaasti risteytyen, niin se on sitten sen lajin loppu.

[-Tetratar-]

Mustaselkä- ja safiirimonniset ovat minun silmissäni monnismaailman kaunottaret.
Ilmeisesti molemmat vaan on helpohkoja lisääntymään, onko pelko ko. lajien risteytymisestä ihan aiheellinen?

[Riveriana]

Kiitos linkistä. Tuo video kyllä selkiytti. Monniset varmaan itse pitäisivät minimiparvena kahtakymmentä yksilöä.

[JukkaV]

Toisaalta luonnossa parveiluun liittyy se, että toivotaan lajitovereiden olevan se pedon uhri. Itse olen huomannut, ettei 10 kappaleen parvi vielä johda parvikäyttäytymiseen.

[Sisso]

Ja lajeissahan on, ainkin akvaolosuhteissa, eroja. Toiset tuntuvat tuskin kavereitaan huomaavan, mitä nyt välillä moikkaillaan ja lepäillään yhdessä kun taas toiset näyttävän tarvitsevan lajikumppania, tai mieluusti monta, vierelleen jatkuvasti ja (laji)parvet kokontuvat yhteen hyvinkin hanakasti.

[Mika Sandell]

Toisaalta luonnossa parveiluun liittyy se, että toivotaan lajitovereiden olevan se pedon uhri. Itse olen huomannut, ettei 10 kappaleen parvi vielä johda parvikäyttäytymiseen.

Luulen että akvaario-oloissa parvikäyttäytymiseen vaikuttaa muu kalasto. Niinhän se on, että petojen vuoksi siinä parvessa liikkuvat. Meillä kun ei ole saalistajiksi laskettavia kaloja joukossa, monniset vipeltää kuka missäkin.

[Deicide]

Meinasin pudota tuolilta, kun mieleeni välähti mahdollisuus tätä lukiessa, että nuo tuolla voisivat risteytyä keskenään. Tuskin sitä tekevät, mutta musta se olisi aika huono homma.

Tarkoitatko kaloja vai tähän ketjuun kirjoittaneita?

Paras vastaus ikinä!

---------------------

Parvikäyttäytymistä on aika hankala mielestäni toteuttaa sadan litran purkissa. Jonkin verran monnisia seurailleena olen huomannut, että mitä isommassa altaassa ovat, niin sitä helpompi sitä käyttäytymistä on havaita? Oleskellaan saman näköisten kaverien kanssa, hengaillaan samassa päädyssä, tai saman kannon alla, jne. Myös parven minimi 6kpl. tuntuu mielestäni vähältä. Tosin sekaparvissakin monniset voivat oleilla oikein mainiosti, kunhan ikäviä risteytyksiä ei saada aikaan.. Mainittu allas seura vaikuttaa todella paljon.

Nykyisin itsellä kylläkin yhtä allasta vailla kaikki muut ovat täynnä Corydoraksia, joten pelotteita ei juuri ole. Pyöreäkuonoiset kuitenkin parveutuvat helpommin, kuin teräväkuonoiset, mutta tästähän on ollut puhetta aiemminkin. Tähän on varmasti syynä teräväkuonoisten agressiivisuus. Esim. C. semiaquilukset ovat ajaneet hengiltä itselläni muutaman koiraan. Pyöreäkuonoisilla en ole tavannut moista käytöstä. Myös pyöreä kuonoisissa on helposti havaittavia eroja. Lajien arkuus näyttäisi toimivan jonkinlaisena mittarina, vaikkakin itselläni parhaiten parveutuu C. davidsansi, mutta niitä onkin parikymmentä ja on todella rohkea, ainakin isommassa parvessa. Samassa altaassa B. splendens on liki aina eri päädyssä, ja omassa parvessaan, sekä huomattavasti arempi. C. weitzmani sekä C. oiapoquensikset taas liikuvat pelottavan paljon samassa sakissa. Eli lisää altaita! Niitä olisikin 12kpl. tuossa, mutten ole kiireiltäni ehtinyt, ja taas tulee syksy...

"Metajoen" altaani oli kenties liian ahdas, ja liian pienet parvet helposti kutevia monnisia? Eräs harrastaja Norjasta kyllä väittää, että C. axelrodin selkäevässä voisi olla tummaa nuorena? Joten, jos hyvin käy, niin olen vain kudettanut yhden lajin lisää! Pitäisi vaan saada niitä kuvia ja lajit erilleen.

Altaalla kun voisi aina olla mittaa ainakin pari metriä, niin olisi helpompi arvioida asiaa, mutta 2,5m 825ltr. altaassani reilu kymmenen parvi C. sodaliksia liikkuu erillään pienemmästä C. haralzultsi parvesta? Ruoka aikaa ei tietenkään lasketa. Altaassa pelotteja riittää, liki 40cm purjepleko, veitsikaloja, kissamonni, ja pienempiä plekosia. On muuten hupaisan näköistä, kun pienet monniset syövät purjeplekon kanssa melkein samaa pellettiä, mutta leväbarbit ajavat monniset poissa. IP taas ajaa leväbarbit kauas.

Toisaalta luonnossa parveiluun liittyy se, että toivotaan lajitovereiden olevan se pedon uhri.

En usko aivan noin pitkään ajattelu malliin, vaan ennemmin pakenemiseen liityvää refleksin omaista toimintaa.

Tulipas sekavaa tekstiä, mutta yö-vuoro veloittaa!

---------------------

Olen Mika useampia C. metae parvia kasvatellut, joten tiedän, ettei ne niitä ole ainakaan. Raitoja kyljissä, kuten C. axelrodeilla, mutta tumma selkäevä...

Tarkoituksella tehdyt risteytykset eivät ole vaara kalalajille, koska niitä harrastavat kalankasvattajat tietävät mitä tekevät. Sitten on sellaisia joilla on akvaariossaan sekalaista seurakuntaa, he eivät tiedä mitkä ovat hybridejä eivätkä tiedä edes sitä millainen on luonnonmukainenlaji. Sitten nää akvaario "tieteilijät" myy niitä kovaan hintaan jonain erikoisina monnisina.

Voi voi Road_racer.. Osta monnisia nimeltä x ja maksa niistä vielä tukku rahaa? Mistään et kuvia löydä, etkä kuvausta lajista? KVG. Jos ostaja on noin tyhmä, niin ei siitä ole haittaa akvaarioharrastukselle. Tollainen umpitampio ei saa kenties kengän nauhojaan yhteen, saati monnisia kutemaan ja mä pelkään, että sulla on tarralenkkarit?

[Sisso]

Meinasin pudota tuolilta, kun mieleeni välähti mahdollisuus tätä lukiessa, että nuo tuolla voisivat risteytyä keskenään. Tuskin sitä tekevät, mutta musta se olisi aika huono homma.

Tarkoitatko kaloja vai tähän ketjuun kirjoittaneita?

Paras vastaus ikinä!

Mulla onkin oma lehmä ojassa....

[Deicide]

En S. mitään negatiivista sulle tarkoittanut, päin vastoin. Eikä MHS:kään sinua tarkoittanut viestissään.

[Sisso]

Hei kato, mä olen jo täällä hoitanut oman osuuteni maapallon täyttämisestä... Repesin kun tajusin, mitä olin kirjoittanut. Lisääntykää te muut vaan rauhassa, keskenänne tai ei, multa on jo pillit pussissa ja sekoparvi kasassa. Monnisilta sen sijaan on keskenään lisääntyminen kielletty. Paitsi tietty samanlajisten kanssa.

[7330]

Mielenkiintoinen keskustelu. Tässä pari lukiessa mieleen tullutta ajatusta soppaa sekoittamaan.

Hybridi ei kuulosta kivalta. Ei steriiliyden eikä käyttäytymisen kannalta. Miten voi oppia luonnosta, jos seuraa sellaista mikä ei luonnossa esiinny?

Käsitys siitä, etteivät lajit risteydy luonnossa lainkaan (tai jos risteytyvät, kyseessä on onneton vahinko) on peräisin biologi Ernst Mayrilta, joka itse asiassa määritteli lajit yksiköiksi, jotka eivät risteydy keskenään. Risteytymisen esiintymättömyydestä luonnossa tuli siis määritelmällisesti totta: jos risteytymistä esiintyy, kyseessä eivät ole lajit.

Todellisuushan on tietenkin monimutkaisempi kuin Mayrin (sinänsä nerokas) yhden lauseen määritelmä. Monetkin lähisukuiset lajit risteytyvät säännöllisesti luonnossa ja vaihtavat geenejä, usein kummankin eduksi. Risteytymislajiutuminen, uuden lajin syntyminen hybrideistä, on sekin tätä nykyä biologeille tuttu ilmiö.

Risteytyminen ei siis ilmiselvästi ole mitään täysin keinotekoista tai luonnotonta, mutta sehän ei toki tarkoita, että niitä pitäisi harrastuksenaan tuottaa.

En usko aivan noin pitkään ajattelu malliin, vaan ennemmin pakenemiseen liityvää refleksin omaista toimintaa.

Ei JukkaV tainnut tarkoittaakaan, että monniset tietoisesti toivoisivat lajitoverien jäävän pedon saaliiksi parvessa liikkuessaan. Mutta oman saaliiksi jäämisen minimointi on koko eläinkunnan kattavasti yksi tärkeimpiä syitä siihen, miksi laumoissa ja parvissa ylipäätään liikutaan. Jos olet yksin ja törmäät petoon, saaliiksi jäävä yksilö on 100 % varmuudella sinä. Jos olet sadan kalan parvessa ja törmäät petoon, todennäköisyys romahtaakin yhteen prosenttiin.

Koska tiiviissä parvessa liikkumisessa on haittansakin - esimerkiksi ruuan etsiminen tiiviissä sumpussa muiden kanssa on hankalaa - on aika järkeenkäyvää, että turvallisissa oloissa monen lajin parvikäyttäytyminen heikkenee. Luonnossahan ei ole ruoka-aikoja, jolloin tarpeeksi ruokaa kaikille putoaa kerralla päälle, vaan kukin kala nappaa suupalan sieltä, toisen täältä. Ja luonnonoloihin kalojen käyttäytyminen on sopeutunut, ei akvaarioon. Ainakin aluksi, siis.

Hybrideistä vielä sen verran, että nykyisin kun ihminen toiminnallaan vaarantaa jatkuvasti uusia alueita luonnossa, niin lajien sukupuutot lisääntyvät, varsinkin pienellä alueella elävien. Jos tulevaisuudessa jokin monnislaji häviää luonnosta, ja harrastajien kalat ovat lisääntyneet vapaasti risteytyen, niin se on sitten sen lajin loppu.

Tämä taitaa olla yleisin perustelu risteymien välttämiselle akvaarioharrastuksessa: jos kala kuolee luonnosta sukupuuttoon, on jäljellä silti puhtaana pysynyt populaatio, josta sen voi kenties palauttaa luontoon. Harmi vain, että viljely tapahtuu pääosin viljelylaitoksilla, joita ei geneettisen monipuolisuuden ja elinkelpoisuuden säilyttäminen kiinnosta tippaakaan. Lisäksi geneettistä sopeutumista vankeuteen tapahtuu väkisinkin, haluttiinpa sitä tai ei. On perin epätodennäköistä, että vuosikymmeniä viljelyssä ollut kalakanta on enää kelvollinen selviämään kotiseuduillaan, olipa se kuinka puhdasverinen hyvänsä. Käsittääkseni tämä on se syy, miksi tulipyrstöä ei istutettu takaisin Thaimaan luontoon silloin, kun sen luultiin olevan luonnosta sukupuuttoon kuollut, ja samaan aikaan Thaimaa tuotti niitä myyntiin miljoonittain. Nyt on ilmeisesti löydetty vielä pieni säilynyt populaatio, josta suunnitellaan viljellyn kannan kehittämistä varta vasten istutuksia varten.

Tietenkin voidaan ajatella, että luonnosta kadonneen lajin säilyttäminen on arvokasta silloinkin, kun sitä ei voi enää koskaan palauttaa luontoon. Ehkä se onkin. Pelkäänpä, että monistakin lajeista - eikä pelkästään kaloista - on lähivuosikymmeninä tulossa tällaisia "lemmikkilajeja".

[Riveriana]

No, tässä vielä yksi "hiirihybridi":

http://uutiset.msn.hs.fi/ulkomaat/artik ... 5268439409

Aika mielenkiintoinen juttu.

[Mika Sandell]

Käsitys siitä, etteivät lajit risteydy luonnossa lainkaan (tai jos risteytyvät, kyseessä on onneton vahinko) on peräisin biologi Ernst Mayrilta, joka itse asiassa määritteli lajit yksiköiksi, jotka eivät risteydy keskenään. Risteytymisen esiintymättömyydestä luonnossa tuli siis määritelmällisesti totta: jos risteytymistä esiintyy, kyseessä eivät ole lajit.

No, tässä vielä yksi "hiirihybridi":

Tuossa on tämän ketjun kannalta tärkeä kohta se, että risteytyminen nimenomaan luonnossa ei onnistu eri lajeilta. Useinhan eri lajit elävät niin kaukana toisistaan, ettei tilaisuutta risteytymiseen osu kohdalle, vaikka muuten pystyisivät tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Vähän kuin noiden hiirien kanssa, jollei ihmisen mukana olisi kulkeutunut yksilöitä "väärän lajin" elinaluelle, eivät olisi päässeet risteytymään. Eli ovat siksi kaksi eri lajia.

On perin epätodennäköistä, että vuosikymmeniä viljelyssä ollut kalakanta on enää kelvollinen selviämään kotiseuduillaan, olipa se kuinka puhdasverinen hyvänsä.

Niin, ja kun kanta on hävinnyt kotiseuduiltaan, on siellä todennäköisesti olosuhteet sellaiset, että selviäminen ei onnistuisikaan. Olosuhteiden muuttuminen lajille elinkelvottomiksi, syystä tai toisesta, olisi todennäköisesti se syy luonnosta katoamiseen.

Harmi vain, että viljely tapahtuu pääosin viljelylaitoksilla,

Yleisimmillä lajeilla, mutta esimerkiksi monnisia harrastaa niin moni, ja lajeja on niin paljon, ettei viljelylaitoksilla ole mitään tekemistä isossa osassa harrastettavia lajeja.

Olen Mika useampia C. metae parvia kasvatellut, joten tiedän, ettei ne niitä ole ainakaan. Raitoja kyljissä, kuten C. axelrodeilla, mutta tumma selkäevä...

Saatko kuvaa aikuisista, uteliaisuuttani vaan mietin...

[7330]

Käsitys siitä, etteivät lajit risteydy luonnossa lainkaan (tai jos risteytyvät, kyseessä on onneton vahinko) on peräisin biologi Ernst Mayrilta, joka itse asiassa määritteli lajit yksiköiksi, jotka eivät risteydy keskenään. Risteytymisen esiintymättömyydestä luonnossa tuli siis määritelmällisesti totta: jos risteytymistä esiintyy, kyseessä eivät ole lajit.

No, tässä vielä yksi "hiirihybridi":

Tuossa on tämän ketjun kannalta tärkeä kohta se, että risteytyminen nimenomaan luonnossa ei onnistu eri lajeilta. Useinhan eri lajit elävät niin kaukana toisistaan, ettei tilaisuutta risteytymiseen osu kohdalle, vaikka muuten pystyisivät tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Vähän kuin noiden hiirien kanssa, jollei ihmisen mukana olisi kulkeutunut yksilöitä "väärän lajin" elinaluelle, eivät olisi päässeet risteytymään. Eli ovat siksi kaksi eri lajia.

Edellisessä viestissäni kyllä jo sanoin, että lajienvälinen risteytyminen on luonnossa normaali ja yllättävän yleinen ilmiö. Lähisukuiset lajit nimenomaan usein elävät lähellä toisiaan (ihan jo historiallisista syistä: nehän ovat kehittyneet yhteisestä kantamuodosta hyvin äskettäin). Lajiutuminen on pitkä prosessi, ja me ihmiset vain vedämme keinotekoisesti johonkin viivan, jonka jälkeen kutsumme kahta populaatiota "eri lajeiksi" - todellisuudessa risteytyminen ja sitä kautta geenivirta vähenee vähitellen, eikä yhdellä kerta-askeleella, kuten lajin karkea yhden lauseen määritelmä antaisi ymmärtää. Luonto on siis täynnä "melkein kokonaan lajiutuneita" lajipareja, joiden välillä on enemmän tai vähemmän satunnaista geenivirtaa. Se voi tuottaa kahden lajin levinneisyyksien rajalle hybridivyöhykkeen, tuoda kummallekin lajille uutta geneettistä monimuotoisuutta, tappaa harvinaisemman lajin sukupuuttoon tai tuottaa risteymistä aivan uuden, kolmannen lajin. Kaikkea tätä tapahtuu, eikä pelkästään ihmisvaikutuksen vuoksi. Se on luonnollista.

Kalamaailmasta esimerkkinä kirjomolli, Poecilia formosa, joka on syntynyt kahden lähisukuisen keskiamerikkalaisen mollilajin (P. mexicana ja P. latipinna) risteymänä. Laji on ollut olemassa satoja tuhansia vuosia ennen kuin ensimmäinenkään akvaristi keksi risteyttää hammaskarppeja keskenään. Hybridilajiutumista tunnetaan myös eteläamerikkalaisilta perhosilta, USA:n aavikoilla eläviltä liskoilta ja jopa arktisen alueen kihuilta.

Hybridivyöhykkeitä, joilla risteymät ovat yleisiä, tunnetaan esimerkiksi variksen ja nokivariksen väliltä Keski-Euroopasta (seurausta jääkauden jälkeisestä uudelleenlevittäytymisestä), sinisimpukoilla Atlantin valtamerellä ja Väli-Amerikan tanssijalinnuilla.

Säännöllistä geenivirtaa tiedetään olevan esimerkiksi sinivalaan ja lahtivalaan välillä, ja tiedetäänpä nykyihmisenkin risteytyneen neandertalin- ja denisovanihmisten kanssa viime jääkauden lopulla.

Ja nämä olivat vain sellaisia esimerkkejä, joissa risteymät ovat elinkelpoisia ja lisääntymiskykyisiä. Lisääntymiskyvyttömiä risteymiähän esiintyy vielä enemmän, kotimaisista esimerkeistä tunnetuimpana kenties korpimetso.

En kannata eri kalalajien risteyttämistä tarkoituksella akvaariossa, mutta "se ei ole luonnollista" on huono perustelu.

Edit. täydennetään nyt vielä. Ernst Mayrin muotoilema biologinen lajikäsitys on siis vain yksi hyvinkin tusinasta erilaisesta lajin määritelmästä, ja kaiken kukkuraksi nykytiedon valossa ilmeisen puutteellinen. Populaarilähteissä lukion oppikirjoista alkaen se kyllä esitetään ainoana oikeana määritelmänä edelleen.

[Mika Sandell]

Tuli sitten lyhennettyä edellistä viestiäni liiaksi. Tuossa lainaamassasi kohdassa tarkoitin, että suomalaisen akvaristin kannalta, ja monnisten sekaparvista puhuttaessa, on tärkeää, etteivät luonnossa pääse lisääntymään keskenään etäisyyksistä johtuen. Monnisethan eivät ole mitään vaelluskaloja, vaan liikkuvat hyvinkin pienellä alueella. Sen uskoisin olevan syynä lajirunsauteen, kun erilliset paikallispopulaatiot ajan kanssa pääsevät lajiutumaan, koska geenivaihtoa ei pääse tapahtumaan eri populaatioiden välillä. Jos lajitiedoissa mainitaan, missä joessa laji elää, ja harrastajalla on kaksi samassa joessa elävää lajia akvaariossaan, niin se ei vielä tarkoita, että nämä luonnossa pääsevät tekemisiin toistensa kanssa. Pitää tietää, missä kohtaa jokea lajit elävät. Ja suomalaisen tarjonnan vähyydestä johtuen aika harvoin on tarjolla täsmälleen samoilla alueilla eläviä läheistä sukua olevia lajeja. On toki poikkeuksiakin. Ja niistä poikkeuksistakin osa ei ole aivan niin läheistä sukua keskenään, esimerkkinä teräväkuonoisten ja pyöreäkuonoisten lajien yhteiset elinalueet.

Akvaariossa kun luontoon verrattuna tila on hyvin rajallinen ja parvien yksilömäärät pieniä, saavat tilaisuuden lisääntyä toisilleen vieraat lajit. Esimerkkinä mainittakoon leopardimonnisen, Corydoras trilineatus, ja juovakylkimonnisen, C. boesemani, risteytyminen. CorydorasWorld.com:n forumilta tämä esimerkki. Nämä lajit näyttävät aika erilaisilta, mutta todistettavasti ovat lisääntyneet keskenään, joten sen verran läheistä sukua ovat. Kuitenkin luonnossa elävät hyvin kaukana toisistaan. joten ei ne lähisukulaisetkaan aina ihan vierekkäin elä.

En kannata eri kalalajien risteyttämistä tarkoituksella akvaariossa, mutta "se ei ole luonnollista" on huono perustelu.

Edellinen esimerkki nimenomaan edustaa ei-luonnollista risteytymistä. Se että luonnossa tapahtuu risteytymistä, ja se että jotkin lajit akvaariossa pystyvät risteytymään, ei silti vielä tarkoita sitä, että luonnossa kaukana toisistaan elävien lajien risteytyminen muuttuisi luonnolliseksi tapahtumaksi.

Tuossa kun keskustelu laajeni akvaarioiden ulkopuolelle, niin en malta olla mainitsematta suomalaisia lähellä olevaa lajia. Keltamatara, Galium verum, on vaarassa kadota luonnostamme, koska lähisukuinen paimenmatara, G. album, on levittäytynyt tännekin. Hybridit tunnetaan nimellä piennarmatara, G. x pomeranicum, ja tässä tulee esiin jo aiemmin tässä ketjussa mainittu hybridien vaarallisuus alkuperäiselle lajille. Eli alkuperäinen kasvilaji, keltamatara, on joutunut uhanalaisten lajien listalle, koska toinen laji leviää sen elinalueelle, ja pystyy lisäksi risteytymään sen kanssa.

tiedetäänpä nykyihmisenkin risteytyneen neandertalin- ja denisovanihmisten kanssa viime jääkauden lopulla.

Siinä toinen esimerkki, miten yksi laji valtaa elintilaa, ja samalla tuhoaa aiemmin alueella eläneen lajin.

[-Tetratar-]

Vielä kerran haluaisin tivata onko esim. mustaselkä- ja safiiriminnisten samassa altaassa pitäminen kuinka suuri riski risteytymiselle jos oman lajin kumppaneita kuitenkin on?
Jos näin todella on, sehän mielestäni rajoittaisi monen muunkin helpohkosti lisääntyvän monnisten pitämistä samassa altaassa, eikös?
Jos tai kun kaksi eri lajia risteytyy, tuleeko poikasista yleensä "kirjavia", vai onko ristetymä huomattavissa vain jostain pienemmistä seikoista?
Siis onko jommankumman lajin väritys yleensä dominoiva?

[JukkaV]

Itse asiassa tähän liittyen olisi hyvä saada lista monnisten lisääntymisistä lämpötilojen suhteen. Ainakin risteytyminen lienee varsin epätodennäköistä, jos laji a kutee 25 asteessa ja laji b 19 asteessa.

[-Tetratar-]

Niin, lämpötila, sitäpä en tullut ajatelleeksi.
Varmaankin osaltaan vaikuttaa risteytymisen riskiä mitätöiden.