Eilen kaivoin tontille kohtalaisen noin 30 x 25 m luokkaa olevan lammen, jossa syvyyttä on syvällä yli kolme metriä ja keskimäärin, ehkä joku 1,7 m.
Tuli vaan mieleeni, että mikähän on lammen minimikokovaatimus, jotta se toimisi luonnollisesti. Kalathan pärjää lammissa ja pienissä järvissä ilman ilmastuksia talvella ja kesälläkin.. Japanissa katselin erilaisia rakennettuja lampia ja olivat aika suuria, osaan laski luonnonpuoroja, joka tottakai toimii ilmastimena kesät-talvet. Mutta kaikkiin ei tullut vettä, tai sitä ei edes kierrätetty ja silti lammissa oli kaloja.
Kalasto tulisi olemaan 6 karppia + 5 kultakalaa (ovat isossa akvassa odottamassa lammen valmistumista). Mahdollisesti lapset ui altaassa kesällä

ps. Tämä siis pohdiskelua, miten pääsisi vähemmällä tekniikalla. Tarkoitus ei välttää sitä kokonaan, koska tarkoitus on antaa kaloille hyvä elämä. Vettä siis tullaan ilmastamaan pienellä keinopurolla ja suodattamaan altaaseen nähden alamittaisella suodattimella, mutta kuormitukseen nähden isolla. Altaan vettä tulen myös lämmittämään aurnkokeräimillä talviajan, keväisin ja syksyisin, jotta altaan talvi olisi mahdollisimman lyhyt.
Sillä kuinka tehokkaasti koko altaan vesi vaihtuu ei minusta ole merkitystä, vaan sillä millainen kuormitus altaaseen hajoavaa ravinetta pääsee ja kuinka se hoidetaan. Talvella ajattelin pitää altaassa "ilmastusaukon", kaasujen kpoistumisen ja ilman lisäämisen takia, mutta olen ymmärtänyt sellaisen jäähdyttävän vettä jonkin verran ja siksi näitä pohdin.