Nuorin viherniilinhauki, Loviisa, on ollut alusta saakka arka, mutta viime aikoina sen kammo kaikkea kohtaan on mennyt yhä pahemmaksi. Se piileskelee akvaarion päädyssä, mattosuodattimesta sojottavassa saniaisten massassa, enkä ole välillä edes nähnyt sitä viikkoon tai kahteen. Se ei tule syömään muiden kanssa ja jos ruokaa kaataa sen päälle, se pakenee syömään tulevia muita kaloja yrittämättäkään ottaa osuuttaan. Käytin todella paljon aikaa sen opettamiseksi syömään kädestä (mitä se ei koskaan täysin tajunnut), mutta sitten se yhtäkkiä alkoi pelätä myös käsiä, kaikkia äkillisiä liikkeitä sekä altaan sisä- että ulkopuolella.
Ymmärtäisin sen pelon muita kaloja kohtaan, jos joku käyttäytyisi sitä kohtaan aggressiivisesti, mutta ei. Päin vastoin, silloin harvoin kun se suvaitsee liittyä muiden niilinhaukien seuraan altaan pohjalle, iso naaras ei ole sitä huomaavinaankaan ja molemmat koiraat kohtelevat sitä kirjaimellisesti kuin kukkaa kämmenellä. Liikkuvat hyvin rauhallisesti sen lähellä ja hakeutuvat makaamaan sen viereen tai sujauttavat suorastaan hellästi pyrstönsä Loviisan leuan alle.
Ja kaiken kukkuraksi, kun ruokaa joskus harvoin onnistui sen naaman eteen laskemaan, se on liian typerä edes löytääkseen sitä. Eilen koettiin pohjanoteeraus. Loviisan pää oli puolittain näkyvillä pusikossa pinnan lähellä. Sulatin kiireen kaupalla palan seitiä ja hyvin hitain liikkein onnistuin kuin onnistuinkin laskemaan palan veteen sentin päähän Loviisan nenästä. Se nuuskii kalapalaa pitkään ja hartaasti sieraimet kiinni siinä, kunnes haukkaa - ohi.
Sitten se onneton elukka säikähtää itse aiheuttamaansa loiskausta niin, ettei jää yrittämään uudelleen vaan pakenee pikavauhtia tiheikköön.Alan tietenkin olla aika huolissani siitä, ettei hauki voi näin niukalla ruokinnalla kovin kauaa pysyä terveenä. Tänään juttelin kaloja ruokkiessa miehelle, että pitäisi olla vara-allas, johon Loviisan voisi siirtää lihotettavaksi ja selitin ruokinnan viimeaikaisia ongelmia. Mies nousi mitään sanomatta ylös, otti minulta katkaravun ja ilmestyi hetken päästä takaisin improvisoidun kalanruokintakoukun kanssa. Se oli reilu kymmensenttinen pätkä sähköjohtojen sitomiseen tarkoitettua jäykkää, taivuteltavaa nauhaa, jonka pää oli kietaistu löyhälle mutkalle katkaravun ympärille. Koukun pystyy ujuttamaan kasvien sekaan suoraan hauen silmän korkeudelle ilman, että käsiä tarvitsee tuoda sen lähelle, eivätkä muut kalat ainakaan aluksi tajua sitä syötäväksi. Saimme kuin saimmekin Loviisan kitaan kokonaisen ison katkaravun.
Tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun kaloista tyystin kiinnostumaton mieheni osoittaa tavatonta oivaltavuutta niiden käyttäytymisen suhteen. Ja erityisesti juuri Loviisan: tämä oli jo kolmas sitä koskeva ongelma, johon mies keksii lennosta lievästi sanoen innovatiivisen ratkaisun.
!
![[;)]](./images/smilies/icon_wink.gif "Wink"){kind=icon}
