Kotiini kannettiin vuoden alussa tuo "vaatimaton" 600L akvaario, asukkeineen: pari Oskaria, pari haarniskamonnia, tummaleväpleko, iso purjepleko, tulievä, tiikerinuolija ja ripsimonni. Välineistö oli aika hanurista, mm. viimeisiään vetelevä project - ulkosuodatin, jossa ei ole hanoja ja jota en itse uskaltanut raskaana ollessani kannella. Onni onnettomuudessa, että se lopulta lipesi avohoito-puolison näpeistä rikkoutuen suihkun lattialle. Nyt tilalla on eheim classic 600 hanoineen ja yksi stressin aihe vähemmän.
Ison mahan tilalle tullut nyt pieni vauva, mutta akvan ronklaaminen tuntuu silti työläältä, kun omistan pygmin mitat ja aina täytyy olla kiipeämässä tuolille, jotta pääsee "sukeltamaan" pohjaa kohti. Oikeita kasveja ei ole oskarien takia ollenkaan, vaan muovisia, joten puhtaanapito on suht helppoa, mutta vauvan kanssa aikaa ja voimia vielä rajallisesti.
Jengi akvassa on uusiutunut jonkun verran, kun lehtikala ja haarniskamonni teki itsemurhan hypäten lattialla. Ikävin kuolema oli Olga-Oskarin menehtyminen akvaarion pohjalle. Nyt pitäisi leskeksi jääneelle Remu-Oskarille hankkia kaveri ja samoin leskeksi jääneelle haarniskamonnille. Lehtikalalla on jo uusi kaveri, sekä tiikerinuolijoitakin on jo neljän parvi. Näiden lisäksi kavereina asustavat nuo edelleen kasvavat plekot, ripsimonni, partamonni, tulievä ja neljän kappaleen miekkapyrstöparvi.
Mielessä pyörii, että miten minä jonain päivänä noiden kanssa muutan ja miten minä sitten joskus vaihdan akvaariota ja kuinka kestäviä nuo ovat ja rikkoutuukohan tuo joku päivä ja kaikki kuolee ja tulee vesivahinko yms yms... onko tuo stressi ihan normia harrastuksen aloittaessa vai onko vielä hormonit sekaisin tuon ensimmäisen lapsen jäljiltä?
![Embarrased [:I]](./images/smilies/icon_redface.gif)
-Niapam ja vauva 3kk-