Vähäiseksi käynyt kalaporukka siirtyi eilen 90-litraiseen altaaseen, joka on ollut tuossa jonkun aikaa kypsymässä. Olen todella yrittänyt pitää tuon 90-litraisen kotilottomana, mutta jostain niitä kotiloita on sinne päässyt kaikesta huolimatta. Alusta lähtien olen kuitenkin nyppäissyt jokaisen näkemäni heti pois, eikä tuolla ole näkynyt kuin yksittäisiä pieniä kotilonalkuja, joten elättelen toivoa, että yksikään ei ehtisi lisääntyä, että ehtisin tappaa ne sukupuuttoon ennen kuin ne ovat kunnolla asettuneet taloksi.
Laitoin 90-litraiseen myös poikashäkin, johon meinasin siirtää monnisten munia. Tuo poikashäkki on ollut viimeksi käytössä useampi kuukausi sitten kotilollisessa akvaariossa, sen jälkeen se on hinkattu puhtaaksi pesuaineiden kera ja säilytetty kaapissa. Nyt kun laitoin sen veteen, niin huomasin sen rungossa useita kotilon munaryppäitä

Tärkeintä on, että saan 250-litraisen pysymään kotilottomana (90-litrainen on vain väliaikainen asumus kaloille). Olen nyt tyhjentänyt ison altaan kokonaan. Millä myrkyillä voisin pestä sitä, jotta saisin kaikki mikroskooppisetkin kotilot ja kotiloiden munat tapettua, mutta en vahingoittaisi silikonisaumoja? Ja miten ylipäätään voisin varmistaa sataprosenttisesti sen, että yksikään kotilo tai muna ei säily elossa?
Toivottavasti tähän löytyy jotain ratkaisuja. Olen vähitellen oppinut vihaamaan noita kotiloita niin sydämeni pohjasta, että jos ne vielä uudelleen voittavat ja kansoittavat ison altaan, niin saatan kyllä räjäyttää koko akvaarion
![Evil or Very Mad [}:)]](./images/smilies/icon_evil.gif)
