Eli akvaariostani alkoi viime maanantaina veden vaihdon jälkeen kuulumaan "naksahtelua" ja sellaista ääntä jota ei voi nyt kuvailla, aina kun "läträän" akvaarion kanssa niin sen jälkeen alkaa kuulua taas naksahtelua ja sellaista ääntä, myös kun akvaarion etulasia painaa kevyesti kädellä ääntä kuuluu jälleen.
Onko akvaarioni silikonit alkaneet heikkenemään, voiko akvaarioni alkaa vuotaa ja mitä pitäisi/kannattaisi tehdä?
Akvaario on siis 8 vuotta vanha.
Akvat: 350l, 50l + erilaiset karvatassut:) Blogini
Minulla on kerran alkanut akvaario vuotamaan, ja se oli vähemmän dramaattisempi tapahtuma kuin voisi luulla:) Nyt lopeta lasien painelu, tyyliin vieläkö ne napsuu. Ja ota rauhallisesti, hommaa itsellesi joku vara-astia ym. mihin voit laittaa kalat tarvittaessa asustelemaan hetkeksi jos vuoto tulee.
Sen on hyvä olla käsillä, ja jos paha tapahtuu kalat sinne ja akvan uudelleen saumaamiseen. Täältä löydät ohjeet kalojen ym. säilytykseen ja silikoonien uusimiseen. Se mitä oman vuotamisen kohdalla tein, laitoin akvan ympärille ihan kiinni pohjareunoihin sanomalehti suikaleet, silloin oli helppo havaita vuodon määrä ja kohta. Jos vuoto on kauniisti soliseva pikku tai vähän isompikin puro, sitten heti akvaa tyhjentämään. Ajattele tämä asia niin, että jos vuoto tulee, olet yhtä kokemusta viisaampi. Ja jos ikinä tulee toinen niin silloin tiedät mitä tehdä.
Ja jos jossain vaiheessa olet tyhjäämässä akvaa jostain muusta syystä, niin muista silloin tarkistaa kunnolla ko.tilanne. Ennenkuin sitä uudelleen täyttelet. Ja jos pelko vuotamisesta ei jätä rauhaan, uusi silikoonit ilman vuotamista. Mulle tulee kuun lopussa käytössä oleva 600 litrainen, ja ennenkuin itse sen täytän uusin silikoonit siitä jotta voin olla sen suhteen turvallisin mielin.
Akvaarion kehyksen ja lasin väliin on voinut mennä hiekkaa vedenvaihdon yhteydessä tai jo akvaariota perustettaessa (alakehyksen yläreunan kohdalta). Lasin puristuminen kehystä vasten paineen vaihtelun takia selittäisi naksumisen. Toinen juttu on, miten hiekan saa sieltä välistä pois. Todennäköisesti kuitenkaan niin isoja murikoita kehyksen väliin on mahtunut, että aiheuttaisivat lasin halkeamisen vaaraa. Itsekin olen jossain akvaariossani havainnut samaa, enkä tehnyt asialle sen kummempia. Akvaarion saumoissa tuskin on vikaa. Jos saumat naksuisivat, se tarkoittaisi, että lasit olisivat ihan kiinni toisissaan, mutta akvaariohan kuuluu rakentaa niin, että lasien väliin jätetään pieni tila silikonia varten, jotta laseille jää hieman tilaa liikkua toisiinsa nähden.
Komppaan Kiksua tässä, koska itselläni on ollut tasan yksi kokonaan kehystetty akvaario vuodelta tikku ja kivi. Uusin siihen itse silikonit ennen uudelleen käyttöönottoa, kun pytty oli ollut rapiat viisi vuotta tyhjillään varastossa. Koeponnistettiin, piti vettä koko senhetkisen käyttörupeamansa (eli noin pari vuotta, kunnes vaihdettiin suurempaan) ja tämä on ainoa allas, joka mulla on ikinä pitänyt mitään nitinöitä. Hiekaksi kehysten välissä minäkin sen tulkitsin, silikonit oli upouudet, eikä tuo koskaan vuotanut. Paha ääni se kyllä on, jos ei arvaa syytä. Itsekin alkuun hiukan sydän syrjällään tilannetta seurailin.
Lepo vaan. Tällä hetkellä omassa malawissa alkaa olla silikonien vaihdon paikka, ja sen kyllä huomaa! Vanha silikoni on alkanut repsottaa reunoista niin, että sinne saa kynnen alle. Kesän aikana siis remppa tiedossa. Jos silikonit ovat tiivisti lasissa kiinni joka reunasta, ei ainakaan niiden takia kannata vuotoa pelätä. Mahdollinen lasin halkeaminen on eri juttu, mutta käsittääkseni sitä on kohtalaisen paha ennakoida. Yleensä kai pohjalasi on se arin paikka, jos siihen kohdistuu suoraan pistepainoa painavien koristeiden tms. takia. Nämäkin onnettomuudet ovat ilmeisesti vähentyneet, kun sen solumuovin/styroksin laittaminen pohjalasin alle taitaa olla nykyisin enemmän sääntö kuin poikkeus.