Riutta 30vee lahjaksi

Meri- ja murtoveden akvaariot, kalat, tekniikka ym.

Valvoja: Moderaattorit

Kalakaverit
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2102
Liittynyt: 11:59, 01.09.2006
Akvaarioseurat: HAS, SMAS, @#merivesi.fi
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Re: Riutta 30vee lahjaksi

Viesti Kirjoittaja Kalakaverit »

Uhkailin päivittää treadia kesälomilla kuvan kera, ja tässä se nyt tulisi.
Allas on toiminut aivan loistavasti kesän yli. Vaikka jäähdytin hurisee kuumina kesäpäivinä pihalla koko päivän jaksoittain, on se pitänyt hienosti lämpötilan 25-26c paikkeilla. Ilman tätä ei olisi ihan helposti uskaltanut lähteä kahdeksi viikoksi lappiin vaeltelemaan jättäen altaan melkein oman onnensa nojaan. Lomareissun aikana oli lomahoitaja ruokkinu kalat kolmen päivän välein, ei muuta. Lasit olivat levättyneet ja yksi Tunzen streameista irronnut pidikkeestään. Siellä se sähköjohtonsa varassa roikkui kuitenkin aika nätisti tuoden kivikkoon vaihtelevaa virtausta. Korallihiekka oli toki vaihtanut hieman paikkaansa ja pohjalla olleet kaksi korallia ottaneet hiekan syövereihin joutuneena osumaa itseensä. Korvausvettä oli jäljellä reilu 1/3, eli näillä lämmöillä kestää tuo korvausvesiastia (180litraa) yli 3vkoa.
Ruotsista keväällä ostettu Echinophyllia chalice on jostain syystä menettänyt kesän aikana levänsä ja on tällä hetkellä miltein kokonaan valkoinen kudokseltaan. Täytyy yrittää ruokkia sitä nyt öisin, jos vaikka saisin sen elvytettyä.
Korallit kasvavat jo toisiinsa kiinni, mutta yllättävän vähän kukaan toistansa polttaa. Muuttelevat hieman kasvusuuntaansa avoimille vesille päin. Vuokon vierestä oli Goniopora siirrettävä pois, kun ei taida tuokaan vuokko pieneksi jäädä.
Tässä pikaiseen hieman sivusta napsastu kuva, kun ei jaksanut alkaa ikkunoita vuoraamaan auringon paisteelta. Sitten jatkamaan lomailua :)
Liitteet
Elokuu 2011.JPG
Elokuu 2011.JPG (185.72 KiB) Katsottu 2126 kertaa
tate
Senior Member
Senior Member
Viestit: 622
Liittynyt: 23:13, 08.02.2008
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Riihikoski

Re: Riutta 30vee lahjaksi

Viesti Kirjoittaja tate »

Komeaksi on allas alkanut kehittymään! Niinkuin hiukan pelkäsinkin :mrgreen: . Hyvä tuuri sen Tunzen kanssa, ettei pahemmin pöllyttänyt pitkin allasta. Joskun nippusiteillä niitä itsekkin varmistelin. Chiller on varmasti ollut hintansa väärti varsinkin tälläisina nihkeinä kesinä. Saapa tosiaan hyvillä mielin vaellella.
Kalakaverit
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2102
Liittynyt: 11:59, 01.09.2006
Akvaarioseurat: HAS, SMAS, @#merivesi.fi
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Re: Riutta 30vee lahjaksi

Viesti Kirjoittaja Kalakaverit »

Päivitystä tiedossa kun altaassa tapahtuu jotain.
Viimeisen 6 vkon aikana on ollut kotiutuksessa altaan pääkala, Scyliorhinus torazame. Pitkän kotiutuksen aikana on lämpötila tasattu 14c -->24c. Kyseistä haita ei ole aikaisemmin pidetty kyseisessä lämpötilassa, tiedossa on vain +22c ollut yksilö maailmalla joten päivä kerrallaan tässä edetään kädet ristissä. Kotiutus sujui mukavasti, vaikkakin hain paastoajat pistivät omistajan huolestumaan. Hai on syönyt hyvin pakaste kalaa, katkarapua sekä mustekalaa... kädestä :roll: Eiköhän tuon pihteihinkin opeta uudestaan.
Altaassa jo olleet kalat reagoivat hain tuloon hieman erikoisesti, tavalla jota en ihan odottanut. Ne eivät uudesta tulokkaasta välittäneet tuon taivaallista suoranaisesti, mutta välskäreiden ja herttuiden välinen kinailu alkoi samantien. Kalat vetäytyivät välillä parveen, menivät yhdessä tuumin hain lähistölle uimaan ja hajaantuivat jälleen pitkin allasta toisiaan takaa-ajaen.
Hain uidessa avovedessä, on sen hiukan varottava eteentulevia koralleja (fragitteli jo niitä) sekä merisiilien piikkejä. Kyseessä on kuitenkin pääasiassa pohjalla oleileva hai-laji, joten uskon että meno rauhoittuu.
Liitteet
S. torazame.JPG
S. torazame.JPG (217.61 KiB) Katsottu 1991 kertaa
Torazame.JPG
Torazame.JPG (210.02 KiB) Katsottu 1991 kertaa
Aqualung
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5530
Liittynyt: 13:54, 06.04.2007
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lieto

Re: Riutta 30vee lahjaksi

Viesti Kirjoittaja Aqualung »

Hiljaiseksi vetää. Siinämäärin überia settiä taas kehissä.
My word's but a whisper - your deafness a SHOUT.
I may make you feel, but I can't make you think.

Liikkuvaa ja liikutettua kuvaa riutastani YouTubessa
tate
Senior Member
Senior Member
Viestit: 622
Liittynyt: 23:13, 08.02.2008
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Riihikoski

Re: Riutta 30vee lahjaksi

Viesti Kirjoittaja tate »

Hieno homma, että hai on päässyt pääaltaaseen ja kaikki hyvin. Taivasteluretki Espooseen on taas ajankohtainen. Mitähän työ vielä keksitte :mrgreen:
ÄmHoo

Re: Riutta 30vee lahjaksi

Viesti Kirjoittaja ÄmHoo »

Just juu; oma hai! Minkä kokoiseksi tuo kasvaa?

M.
Kalakaverit
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2102
Liittynyt: 11:59, 01.09.2006
Akvaarioseurat: HAS, SMAS, @#merivesi.fi
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Re: Riutta 30vee lahjaksi

Viesti Kirjoittaja Kalakaverit »

ÄmHoo kirjoitti:Just juu; oma hai! Minkä kokoiseksi tuo kasvaa?

M.
Poika kyseessä ja kasvaa luonnossa max 50cm. Tällä hetkellä mittaa on melkein 30cm.
ÄmHoo

Re: Riutta 30vee lahjaksi

Viesti Kirjoittaja ÄmHoo »

On kyllä upean näköinen.

M.
K.S
Kim Söderberg
Kim Söderberg
Viestit: 1128
Liittynyt: 14:40, 07.03.2002
Akvaarioseurat: HAS SMAS FOMA #2
Sukupuoli: Mies
Viesti:

Re: Riutta 30vee lahjaksi

Viesti Kirjoittaja K.S »

Kalakaverit
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2102
Liittynyt: 11:59, 01.09.2006
Akvaarioseurat: HAS, SMAS, @#merivesi.fi
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Re: Riutta 30vee lahjaksi

Viesti Kirjoittaja Kalakaverit »

Nyt taitaa olla aihetta päivittää hieman altaan tilannetta.
Muutoksia on tapahtunut jonkin verran erinäisistä syistä, mutta suurin projekti tuli tehtyä eilen eli valaistuksen muutos kokonaan.
Altaassa olleet T5-valaisimet nojailevat tällä hetkellä seinää vasten ja allasta valaisee HQI-valaisin (3 x 150W 16K polttimoilla + 2 x 80W siniputket).
Wateissa valaistusteho putosi 1248W --> 610W. Nyt allas miellyttää omaa silmää todella paljon, huoltotoimet helpottuivat kertoimella kymmenen ja turvallisuustekijät kertoimella 200 volttia.

Aamu altaassa alkaa 2 x 80W sinivaloilla, jonka jälkeen valaisimen keskimmäinen 150W polttimo lisää valotehoa. Päivällä syttyy näiden lisäksi reunimmaiset 150W polttimot.

Olen varautunut, että korallit tulevat reagoimaan muutokseen ja kaloissakin tuo on näkynyt heti ensimmäisenä iltana. Aristelivat hieman pinnantuntumassa uimista ruokintahetkellä, mutta tänään tilanne on jo normalisoitunut.

Nyt 1,5 vuoden jälkeen alkaa harrastus ihan uudelta pohjalta.
Pahoittelen kuvien laatua, sillä kamera ei ole ollut ihan yhteistyökykyinen viime aikoina mutta toivottavasti saatte jotain niistä irti. Ennen ja jälkeen tilannetta.
Liitteet
Allas-T5_Kesäkuu_2012.JPG
Allas-T5_Kesäkuu_2012.JPG (144.7 KiB) Katsottu 1682 kertaa
Sinivalot.JPG
Sinivalot.JPG (141.53 KiB) Katsottu 1682 kertaa
Yksi HQI+putket.JPG
Yksi HQI+putket.JPG (134.43 KiB) Katsottu 1682 kertaa
Kaikki valot.JPG
Kaikki valot.JPG (181.8 KiB) Katsottu 1682 kertaa
Kalakaverit
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2102
Liittynyt: 11:59, 01.09.2006
Akvaarioseurat: HAS, SMAS, @#merivesi.fi
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Re: Riutta 30vee lahjaksi

Viesti Kirjoittaja Kalakaverit »

Lisää kuvia..
Liitteet
Yksi HQI_2.JPG
Yksi HQI_2.JPG (198.18 KiB) Katsottu 1904 kertaa
Simpukkani.JPG
Simpukkani.JPG (190.63 KiB) Katsottu 1904 kertaa
Turbinaria peltata.JPG
Turbinaria peltata.JPG (251.01 KiB) Katsottu 1904 kertaa
Orange tip.JPG
Orange tip.JPG (167.02 KiB) Katsottu 1904 kertaa
Välkettä.JPG
Välkettä.JPG (211.56 KiB) Katsottu 1904 kertaa
Pocillopora_vihreä.JPG
Pocillopora_vihreä.JPG (191.74 KiB) Katsottu 1904 kertaa
Axifuga.JPG
Axifuga.JPG (145.24 KiB) Katsottu 1904 kertaa
Acro riutasta.JPG
Acro riutasta.JPG (216.83 KiB) Katsottu 1904 kertaa
j3nnib3
Junior Member
Junior Member
Viestit: 160
Liittynyt: 17:10, 22.02.2011
Akvaarioseurat: RAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Riutta 30vee lahjaksi

Viesti Kirjoittaja j3nnib3 »

Ihana riutta sulla! :D
Tankit: 18, 80 ja 400 l,
Kalakaverit
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2102
Liittynyt: 11:59, 01.09.2006
Akvaarioseurat: HAS, SMAS, @#merivesi.fi
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Re: Riutta 30vee lahjaksi

Viesti Kirjoittaja Kalakaverit »

Neiti Karvajalka vaihtoi kuorensa, ja lisää tarinaa kuvineen tuolta:

http://forum.merivesi.fi/viewtopic.php? ... p=828#p828
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Meri- ja murtovesi”