Mittasin arvot äsken ja ne olivat:
pH 7,5
no3 n.1
dH 10
NH3 -
no2 -
Lämpötila altaassa 22,6
Vedenvaihto 1-2vko välein, viimeksi sunnuntaina. Kalastona 10 täplämonnista, kolme aasianmutakalaa, 15 kardinaalikalaa (alunperin 20kpl, ovat vähitellen harventuneet) ja nyt 3kpl paratiisikaloja (alunperin 5kpl) sekä partamonni.
Ensimmäinen paratiisi kuoli alkukesästä, se pöhöttyi selkeästi, oli haluton uimaan ja lopetettiin. Samoihin aikoihin toiselle paratiisille ilmestyi verestävän näköinen jälki kylkeen ja ensin arvelimme kalojen tapelleen. Jälki kuitenkin on ollut ja pysynyt siitä lähtien ja kala on käyttäytynyt täysin normaalisti. Kesän aikana putosi säännöllisen epäsäännöllisesti noita kardinaaleja, parin kohdalla en osaa sanoa ulkopuolista syytä, kahden kohdalla oli hyvin erilaisen oireet. Toisella suu oli ikäänkuin jumittunut auki. Se ui muuten normaalisti mutta kita ammollaan niinkuin ei olisi pystynyt sulkemaan sitä. Yritti syödä jne. Toisen oireet vaikuttivat taas siltä kuin sen takapää olisi osittain halvaantunut eli pyrstö toimi ponnettomasti eikä se pystynyt kunnolla uimaan.
Nyt kuolleessa paratiisikoiraassa ei näkynyt mitään vikaa. Se oli reipas, tuli eilen lasille kerjäämään ruokaa sekä oli hyvissä väreissä ja vielä alkuviikosta puuhaili kuplapesää. Naaras jolla on verestävä jälki kyljessään on edelleen elossa ja ollut mukana kutupuuhissakin.
En tiedä luulenko vaan, vai ovatko mutakalatkin muuttuneet jotenkin passiivisimmaksi. Yksi niistä vaikuttaa hieman kuihtuneelta, kardinaalit uivat ja kisailevat normaalisti ja monniset ovat hyvinvointisia ja pirteitä. Partamonni senkun kasvaa ja lihoo. Mitä tässä voi tehdä? Mikä akvaariossa on vikana? Koitin valita kalat veden ja lämpöjen mukaan sopiviksi, mutta tuntuu ettei tämä nyt toimi





