Luonnonsuojelualue olohuoneeseen?

[ristiakva]

Onko kalojen kasvattamisella akvaariossa mitään tietoista paikkaa luonnonsuojelussa? Onko mitään verkostoa, joka pyrkisi esim. kasvattamaan kaloja, joiden kotivedet ovat uhattuina?

[Leiarius]

Se on kuule vähän sama kuin kävis hakemassa parit liito-oravat olkkariin "luonnonsuojelun" nimissä.

[kirahvi1]

Kyllä se minun mielestäni tuo harrastukseen tiettyä mielekkyyttä, jos valitsee kalajeja, jotka ovat vaarassa hävitä luonnosta patohankkeiden vuoksi. Tosin eihän sillä ole merkitystä kokonaisuuden kannalta, jos lajia esiintyy enää akvaarioissa. Ei niitä kukaan täältä Suomesta sinne luontoon enää koskaan palauta. Tuo liito-orava ei ole muuten uhanalainen kuin EU:n alueella. Tuollaisten lajien kuin liito-orava ja valkoselkätikka suojeleminen tulee yhteiskunnalle erittäin kalliiksi. Niitä suojellaan Suomessa vain sen tähden, että ne ovat täällä esiintymisalueensa äärilaidalla. Lajina niillä ei ole mitään hätää.

[ristiakva]

Ajatus lähti alunperin siitä, kun korallikalojen ystävänä (vaan en vielä käytännön syistä harrastajana - ehkä vähään aikaankaan) suren jo etukäteen sitä ennustetta, että hiilidioksidipäästöistä johtuva ilmaston ja merien lämpeneminen toisaalta ja merien happamoituminen toisaalta ovat saattaneet koralliriutat kahden tulen väliin (lämpeneminen päiväntasaajalta navoille päin ja happamoituminen päinvastaiseen suunteen eteneviä), ja että ne voivat jo minun elinaikanani hävitä kokonaan, jos ja näemmä kun, päästöjä ei saada kuriin. Nyt, kun joitakin merikaloja, esim. suosikkejani vuokkokaloja, on saatu akvaariossakin viljeltyjä, ja korallitkin parhaimmillaan kasvavat, aloin miettiä jotain mahdollisimman laajamittaista harrastaja- ja ammattilaisakvaristien sekä mahdollisesti lisäksi esim. yliopistojen verkostoa, joka yrittäisi kuitenkin säilyttää mahdollisimman paljon korallielämää - ehkä jopa ylläpitäen esim. niistä vuokkokaloista sen verran laajaa geeniperimää, että jos vaikka sadan vuoden päästä ilmasto saataisiin normaalimpaan tilaan, jotain takaisinistutuksia voitaisiin aloitella.

Samoihin aikoihin näiden mietteiden kanssa vanhasta akvaariolehdestä osui silmään maininta joistakin akvaarioharrastuksen vuoksi henkiinjääneistä makeanveden kalalajeista. Yhdeltä tuhoutui elinympäristö jonkun öljyfirman "ansiosta". Makean veden akvaariot ovat itselleni tällä hetkellä realistisempia, ja toisaalta makean veden elinympäristöjä lienee helpompi myös ennallistaa (esim. erilaisia puroja), joten kaloille riittäisi lyhyempi "evakko"aika, kun hommaan saataisiin akvaristiverkoston lisäksi mukaan myös luonnonsuojelujärjestöjä, jotka toimivat ko. kalojen kotiseuduilla juurikin vaikka niitä puroja ennallistaen.

Ajatus on kieltämättä siitäkin syystä mielenkiintoinen, että yleensähän akvaarioharrastuksen merkitystä pohdiskellaan korkeintaan toiseen suuntaan, eli että onko siitä pelkkää haittaa. Sen tiedän, että joitain lintulajeja on saatu palautettua vankeudesta takaisin luontoon. Eiväthän nämä tietenkään mitään semmoisia asioita ole, joissa yksi akvaristi (ellei satu asumaan sen puron vieressä) voisi mitään yksinään tehdä. Mutta tämmöinen suojeluverkostoajatus on kiehtova. Pidemmän evakkoreissun yhteydessä harrastajat sitten myös sekoittaisivat kalakantojaan keskenään, jotta geenipooli pysyy elinkykyisenä.

[hippikala]

Erittäin hienoja ajatuksia! Kyllähän monia killejä "suojellaan" kotioloissa ja hommaa harrastavat porukat pitävät erittäin tarkkaa kirjaa kalakantansa suvusta ja hankkivat täydennyksiä tarkkojen kriteerien mukaan. Tuossa asiaa helpottaa kummasti se, että kalojen lepotilaisia munia saa lähetettyä postissa.

Toinen tietämäni suojeluporukka on hohtomiljoonakalat, esim täältä voi selailla enemmän juttua http://endlers-usa.com/index.php?sid=b0 ... 806d5714ec . Suomessa vaan ei taida olla tällä hetkellä ollenkaan näitä "kantakirjavillejä" hohtomiljoonakaloja.

Näissä molemmissa on mm. se etu, että kyse on varsin pienistä kaloista, eli periaatteessa jo 500 litralla vettä saa muodostettua erittäin pitkälle mietityn allaskokonaisuuden eri ikäisille ja eri sukupuolta edustaville kaloille. Ja toinen etu on tosiaan se, että urokset ja naaraat on mahdollista erottaa toisistaan, joten on helppo vahtia ettei lähisukulaisia naiteta keskenään.

Itse toivon, että tämän tyyppinen asennoituminen lisääntyisi akvaariopiireissä. Pitäisi olla paljon tarkempaa tietoa siitä, mistä kalat tosiasiassa tulevat ja mikä tarkalleen ottaen on luonnonkannan tilanne. Jos kalalajin kannan kestävyydestä ei ole luotettavaa tietoa, sitä ei pitäisi omaan kotiin hankkia. Sitä toivoisi näkevänsä enemmän sellaisia projekteja, missä akvaariokaloja viljelemällä hankitaan rahoitusta villien kalojen elinympäristöjen suojeluun. Mutta kuka sitten viitsii maksaa "ylimääräistä" suojelurahaa hienosta kalasta kun se on niin upea ja värikäs ja just sopiva mun altaaseen ja kun mä haluu-uu-uuun!

[ristiakva]

Onko sulla jotain lisätietoja noista killeistä?

[kirahvi1]

http://www.proyectonothobranchius.net/p ... iones.html

http://nothos.webnode.cz/fotogalerie/

http://www.killipark.com/

http://www.terra.es/personal8/916131019/htm/

http://www.mkka.net/articles/Introducti ... lifish.pdf

http://nothos.org/

http://eggersi.blogspot.fi/

[Tilpehööri]

Ajatus lähti alunperin siitä, kun korallikalojen ystävänä (vaan en vielä käytännön syistä harrastajana - ehkä vähään aikaankaan) suren jo etukäteen sitä ennustetta, että hiilidioksidipäästöistä johtuva ilmaston ja merien lämpeneminen toisaalta ja merien happamoituminen toisaalta ovat saattaneet koralliriutat kahden tulen väliin (lämpeneminen päiväntasaajalta navoille päin ja happamoituminen päinvastaiseen suunteen eteneviä), ja että ne voivat jo minun elinaikanani hävitä kokonaan, jos ja näemmä kun, päästöjä ei saada kuriin. Nyt, kun joitakin merikaloja, esim. suosikkejani vuokkokaloja, on saatu akvaariossakin viljeltyjä, ja korallitkin parhaimmillaan kasvavat, aloin miettiä jotain mahdollisimman laajamittaista harrastaja- ja ammattilaisakvaristien sekä mahdollisesti lisäksi esim. yliopistojen verkostoa, joka yrittäisi kuitenkin säilyttää mahdollisimman paljon korallielämää - ehkä jopa ylläpitäen esim. niistä vuokkokaloista sen verran laajaa geeniperimää, että jos vaikka sadan vuoden päästä ilmasto saataisiin normaalimpaan tilaan, jotain takaisinistutuksia voitaisiin aloitella.

Jos ilmastonmuutosta voida pysäyttää, niin mitä iloa kenellekään on vuokkokalojen säilymisestä? Käsittääkseni ne tarvitsevat oman biotooppinsa jossa voivat elää elämäänsä. Ihanko oikeasti olet säilömässä suuren valliriutan harrastajien/oppilaitosten altaisiin ja sieltä palauttamassa takaisin kunhan ekokatastrofi on taaksejäänyttä?

aikoihin näiden mietteiden kanssa vanhasta akvaariolehdestä osui silmään maininta joistakin akvaarioharrastuksen vuoksi henkiinjääneistä makeanveden kalalajeista. Yhdeltä tuhoutui elinympäristö jonkun öljyfirman "ansiosta". Makean veden akvaariot ovat itselleni tällä hetkellä realistisempia, ja toisaalta makean veden elinympäristöjä lienee helpompi myös ennallistaa (esim. erilaisia puroja), joten kaloille riittäisi lyhyempi "evakko"aika, kun hommaan saataisiin akvaristiverkoston lisäksi mukaan myös luonnonsuojelujärjestöjä, jotka toimivat ko. kalojen kotiseuduilla juurikin vaikka niitä puroja ennallistaen.

Jos laji häviää sukupuuttoon elinympäristön tuhoutumisen takia niin en jaksa uskoa, että pari kaadettua lahopuuta sitä ympäristöä enää pelastaa. Luonnonsuojelujärjestöt taas keskittyvät enemmäkin propagandan levittämiseen kuin käytännön toimiin. Sitäpaitsi toiminnan pitäisi olla ennakoivaa eikä alkaa vinkumaan vasta kun joku puronpätkä on ollut puoli vuosisataa padottuna.

on kieltämättä siitäkin syystä mielenkiintoinen, että yleensähän akvaarioharrastuksen merkitystä pohdiskellaan korkeintaan toiseen suuntaan, eli että onko siitä pelkkää haittaa. Sen tiedän, että joitain lintulajeja on saatu palautettua vankeudesta takaisin luontoon. Eiväthän nämä tietenkään mitään semmoisia asioita ole, joissa yksi akvaristi (ellei satu asumaan sen puron vieressä) voisi mitään yksinään tehdä. Mutta tämmöinen suojeluverkostoajatus on kiehtova. Pidemmän evakkoreissun yhteydessä harrastajat sitten myös sekoittaisivat kalakantojaan keskenään, jotta geenipooli pysyy elinkykyisenä.

Mieli tekisi kaikenlaista, mutta ymmärrys kokonaisuuden suhteen puuttuu täysin. Tyypillistä viherstalinistista toimintaa - valitettavasti..

[Ruma mies]

Myös minun täytyy paljastaa inhottava luonteeni ja olla ääriskeptinen. Jos liito-orava ei kelpaa malliksi, niin miten olisi raakku? Se on ymmärtääkseni uhanalainen kaikkialla. Jos on hyvä ajatus ottaa uhanalainen trooppinen kala "akvaariossa suojeltavaksi", niin onko hyvä ajatus myös ryhtyä kasvattamaan raakkuja akvaariossa? Jos ei ole, niin miksi ei?

[Aqualung]

Jos on hyvä ajatus ottaa uhanalainen trooppinen kala "akvaariossa suojeltavaksi", niin onko hyvä ajatus myös ryhtyä kasvattamaan raakkuja akvaariossa? Jos ei ole, niin miksi ei?

Onhan se ei siinä mitään. Mutta kumpa itse mieluummin katsoisit olohuoneessasi, uskomattoman monimuotoista elävää ja värikästä riuttaa planktonista selkärangattomien ja korallien kautta eläväisiin ja värikkäisiin kaloihin vaiko simpukoita kivikossa (silmiä oikein kovin kun siristää saattaa siitä erottaa ihan vihreän ja sinisen sävyjä) ilman mitään toivoa simpukoiden lisääntymisestä (toki aina voi ne lohet lisätä sinne akvaarioon myös, mutta taitaa perus kotipaljuista loppua ne kuutiot kesken)?
Myönnän puolueellisuuteni, itselläni on riutta ja vielä >2v jälkeen samasta altaasta löytyy välillä uusia eliölajeja.

[Leiarius]

Olen ehkä yksin mielipiteeni kanssa, mutta luonnonsuojelu tapahtuu vain ja ainoastaan LUONNOSSA.
Tämä ketju on mielestäni virheellisesti siirtynyt lajisuojelun puolelle..

Luonnon jatkuva muuttuminen, lähinnä ihmisen puolesta johtaa/on johtanut lukemattomien lajien tuhoon.
Ruvetaanko siis toimiin Kiinan malliin?

Kun pandojen elinalueet ovat riistetty ja Pandat ovat siirretty omiin aitauksiinsa (akvaarioihin), lakkaa panda lisääntymästä.
Ei hätää, eläimet nukutetaan ja sitten neulojen avustuksella siirretään siittiöt naaraaseen. Onpa hienoa...

Joten esim. uhanalaisten kalalajien lajien kasvatus omassa olkkarissa on yhtä kyseenalaista, tapahtui se kuteminen luonnostaan, taikka Kiinan malliin. Minne ne lajit enää laitat kun ei ne enää luonnossa pärjää...

[ristiakva]

No, lajisuojelua sitten. Tuntuu vain siltä, ettei ole meikäläisen vallassa pysäyttää tai edes hidastaa ilmastonmuutosta, mutta akvaristiverkosto voisi suojella edes noita korallilajeja.

[Mika Sandell]

onko hyvä ajatus myös ryhtyä kasvattamaan raakkuja akvaariossa?

Ei.

Jos ei ole, niin miksi ei?

Ensinnäkin koska laji on rauhoitettu, ja kotiin kantaminen saattaa aiheuttaa ongelmia virkavallan kanssa. Toisena ja tärkeämpänä syynä jättää paikoilleen on, että laji on uhanalainen lisääntymisen vaikeuden vuoksi, ja lisääntymisen järjestäminen kotiakvaariossa on hankalaa (toukkana elää loisena lohen tai taimenen kiduksissa). Parempi tässäkin suojella luonto siellä luonnossa.

[7330]

Mielenkiintoisia näkökulmia hankalaan asiaan.

Itse näkisin, että vaikka koko Maapallo räjähtäisi ja ihmiset lähtisivät tähtialuksilla avaruuspakolaisiksi, olisi silti jokainen alukseen pakattu, säästetty laji arvokas. Vaikka sitten se miljoonakalaparvi aluksen kapteenin työpöydällä. Eivät eliöt ole arvokkaita vain osana ekosysteemejä, vaan niillä on oma itseisarvonsa.

Vankeudessa kasvattaminen on jo nyt tärkeä luonnonsuojelun työkalu. Monta sukupuuton partaalla käynyttä lajia on pelastettu eläintarhoihin turvaan, ja myöhemmin palautettu luontoon (przewalskinhevonen, visentti, mustajalkahilleri, kaliforniankondori, valkobeisa...). Osa näistä lajeista on omien ekosysteemiensä avainlajeja, joiden olemassaolo mahdollistaa monen muunkin lajin säilymisen. Samalla nämä suuret ja karismaattiset lajit toimivat kokonaisten ekosysteemien suojelun lippulaivoina: ei voi olla pandoja ilman bambumetsiä, mutta pandojen lisäksi niissä metsissä elää tuhansia muitakin. Kyse ei tosiaan ole vain yhden lajin suojelusta, vaikka se siltä näyttääkin.

Mutta on myös ihan totta, että jos elinympäristöt tuhoutuvat pysyvästi, ei kertakaikkiaan ole enää paikkaa, johon eläimiä palauttaa. Uhanalaisia lajeja on aivan liikaa, jotta maailman eläintarhat tai edes valveutuneet kotikasvattajat voisivat ylläpitää kaikista elinkelpoista kantaa. Tai edes siitä murto-osasta, joille eläintarhoilla tällä hetkellä on meneillään kasvatusprojekteja. Sisäsiitos ja vankeuteen sopeutuminen laskevat niiden elinkykyä vähitellen (tavoite on muistaakseni pitää lisääntymiskyvyn lasku alle 25 % vuosisadassa). Sisäsiitos vaivaa myös luontoon jääneitä pirstaleisia populaatioita.

Tällä hetkellä luonnonsuojelun tulevaisuus nojaa väestömalleihin, jotka ennustavan Maapallon väestön kääntyvän laskuun tämän vuosisadan aikana. Jos samalla pahimmat ympäristöongelmat saadaan kuriin, voitaisiin väestön vähentyessä ja pakkautuessa kaupunkeihin alkaa ennallistaa kertaalleen tuhottuja elinympäristöjä. Meistä tulisi sellaisia planetaarisia puutarhureita, joista transhumanistit haaveilevat. Se ei ole suinkaan mahdotonta, sitä on jo tehtykin, mutta melkoista optimismiahan tällaiseen luottaminen vaatii. Etenkin, kun ilmaston lämpeneminen uhkaa lähteä käsistä ja sotkea loputkin suunnitelmat.

Silti, näkisin että kaikki toimet, mitä edes yhden lajin pelastamiseksi voidaan tehdä, ovat arvokkaita. Pienistä puroista kertyy isompia virtoja. Se, joka vain istuu valittamassa kuinka kokonaisuuteen ei voi vaikuttaa, tuomitsee kaiken epäonnistumaan jo ennalta.

Joten esim. uhanalaisten kalalajien lajien kasvatus omassa olkkarissa on yhtä kyseenalaista, tapahtui se kuteminen luonnostaan, taikka Kiinan malliin. Minne ne lajit enää laitat kun ei ne enää luonnossa pärjää...

Ei ole lainkaan itsestäänselvää, etteivät pärjäisi. Tarkkuutta ja taitoa luonnossakin elinkelpoisen kannan ylläpito kuitenkin vaatii, eikä onnistu loputtomiin. Mutta vaikkapa muutamia vuosikymmeniä, ehkä vuosisadan? Toki.

Sitäpaitsi toiminnan pitäisi olla ennakoivaa eikä alkaa vinkumaan vasta kun joku puronpätkä on ollut puoli vuosisataa padottuna.

Mentiinköhän nyt jo vähän kohtuuttomuuden puolelle? Käsittääkseni suomalaisetkin harrastajat ovat jo suunnitelleet Belo Monten patohankkeen myötä elinympäristönsä menettävien kalalajien järjestelmällistä viljelyä - jo ennen kuin padon rakentamista ehdittiin aloittaa. Pakkohan se on olla ennakoivaa: puoli vuosisataa patoamisen jälkeen ei yksinkertaisesti olisi jäljellä mitään suojeltavaa.

Tuo liito-orava ei ole muuten uhanalainen kuin EU:n alueella. Tuollaisten lajien kuin liito-orava ja valkoselkätikka suojeleminen tulee yhteiskunnalle erittäin kalliiksi. Niitä suojellaan Suomessa vain sen tähden, että ne ovat täällä esiintymisalueensa äärilaidalla. Lajina niillä ei ole mitään hätää.

Nämä paikallisesti uhanalaiset lajit ovat tosiaan hankala juttu. Kuuluuko niiden olla uhanalaisia, koska niiden elinalueen ydin on ihan muualla? Vai olisivatko ne täällä yleisempiä, jos vaikkapa metsien talouskäyttö ei olisi niin tehokasta? Tokihan kukin valtio on Rion biodiversiteettisopimuksessa sitoutunut suojelemaan alueellaan eläviä lajeja - olivatpa nämä yleisiä muualla tai ei. Samalla se ainakin periaatteessa palvelee usein huomiotta jäävää, mutta olennaista tavoitetta: on paljon helpompaa (ja halvempaa) estää lajia alkujaankaan tulemasta uhanalaiseksi kuin pelastaa se sukupuuton partaalta.

Herppiharrastajien keskuudessa on edetty tässä asiassa vähän pidemmälle, ja Euroopassa on jo oma kantakirjarekisterinsä (European Studbook Foundation) joka pitää matelijoista ja sammakkoeläimistä kirjaa. Tarkoitus on nimenomaan ylläpitää uhanalaisten lajien geneettistä monimuotoisuutta vankeudessa eräänlaisena lajin henkivakuutuksena.

[Ruma mies]

onko hyvä ajatus myös ryhtyä kasvattamaan raakkuja akvaariossa?

Ei.

Jos ei ole, niin miksi ei?

Ensinnäkin koska laji on rauhoitettu, ja kotiin kantaminen saattaa aiheuttaa ongelmia virkavallan kanssa. Toisena ja tärkeämpänä syynä jättää paikoilleen on, että laji on uhanalainen lisääntymisen vaikeuden vuoksi, ja lisääntymisen järjestäminen kotiakvaariossa on hankalaa (toukkana elää loisena lohen tai taimenen kiduksissa). Parempi tässäkin suojella luonto siellä luonnossa.

Varmaan ilmaisin itseni huonosti, kun kirjoituksestani syntyy käsitys, että raakkujen pitäminen akvaariossa olisi mielestäni hyvä ajatus. Näin ei ole. Koetin esittää, että alkuperäisen kirjoittajan ajatus ryhtyä tarhaamaan akvaariossa uhanalaisia kaloja on verrattavissa siihen, että joku ryhtyisi tarhaamaan raakkuja akvaariossa.

Sanotaan siis asia suoraan eikä kiertäen: Uhanalaisten kalojen pitäminen harrasteakvaariossa lajinsuojeluun vedoten on minusta yhtä huono ajatus kuin raakun pitäminen harrasteakvaariossa lajinsuojeluun vedoten. Jos jotain lajia koetetaan pitää hengissä tai elvyttää tarhaamalla, se on tehtävä ammattimaisesti ja sen on tukeuduttava pitkäjänteiseen resursointiin.

[Tilpehööri]

Sitäpaitsi toiminnan pitäisi olla ennakoivaa eikä alkaa vinkumaan vasta kun joku puronpätkä on ollut puoli vuosisataa padottuna.

Mentiinköhän nyt jo vähän kohtuuttomuuden puolelle? Käsittääkseni suomalaisetkin harrastajat ovat jo suunnitelleet Belo Monten patohankkeen myötä elinympäristönsä menettävien kalalajien järjestelmällistä viljelyä - jo ennen kuin padon rakentamista ehdittiin aloittaa. Pakkohan se on olla ennakoivaa: puoli vuosisataa patoamisen jälkeen ei yksinkertaisesti olisi jäljellä mitään suojeltavaa.

Saattoi olla vähän turhan kärjistävä kommentti. Silti seison sen takana. Jälkiherännäisyys tuntuu valitettavasti vaivaavan jokaista asianosaista mitä luonnonsuojeluun tulee.

Mitä tuohon brassien patohankkeeseen kommentoisi - suomalaisetkin harrastajat ovat suunnitelleet viljelevänsä kalalajeja jotka ovat menettämässä elinympäristönsä.. Saattaa ajatuksen tasolla toteutua muutaman kaupallisesti tunnetuimman lajin kohdalla mutta ei muuten. Yksinkertaisesti siitä syystä, että tila ja taidot loppuvat kesken.

[Aqualung]

Ja se muutama lajia on millä tasolla selkeästi huonompi homma kuin ei yhdenkään lajin säilyminen?

Esimerkkinä vaikka sinihuulikirjoahventa löytyy harrastajien akvaarioista ympäri maailmaa moninkertaisesti luonnon omaan häviävään populaatioon nähden, ruman miehen mielestä nämä kauniit ja helppohoitoiset kalat pitäisi poistaa kotiakvaarioista ja kantaa ylläpitää vain ammattimaisesti pitkäjänteisillä resursseilla? Tyhmä kysymys, mutta mikä helkutin järki tuossakin mahtaa piillä takana? Varmistutaan siitä että kaikki toimet on mitoitettu väärin, ovat myöhässä ja kaatuvat loppupeleissä puutteelliseen rahoitukseen ja sitten on hyvä kun on ihan komiteatasolla päätetty ryssiä koko touhu?

[7330]

Saattoi olla vähän turhan kärjistävä kommentti. Silti seison sen takana. Jälkiherännäisyys tuntuu valitettavasti vaivaavan jokaista asianosaista mitä luonnonsuojeluun tulee.

Käytännön toimenpiteissä valitettavasti kyllä. Suojelutoimien taakse ei useinkaan saada rahaa eikä poliittista tahtoa ennen kuin on jo melkein liian myöhäistä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö alan asiantuntijat usein olisi siinä vaiheessa jo vuosikymmeniä huudelleet, että jotain olisi tehtävä. Se ei vain yleensä näy julkisuudessa, ja niinpä suuri yleisö kuulee ongelmista vasta kovin myöhään.

Saattaa ajatuksen tasolla toteutua muutaman kaupallisesti tunnetuimman lajin kohdalla mutta ei muuten. Yksinkertaisesti siitä syystä, että tila ja taidot loppuvat kesken.

Aivan totta. Mutta eikö se muutamakin laji ole parempi kuin ei yhtään? Volta Grandessa on viitisentoista endeemistä lajia. Jos niistä vaikkapa kolme tunnetuinta ja helpointa säilyisi, se tarkoittaisi viidentoista sijaan kahtatoista kadonnutta lajia. Eihän se voitto ole, mutta pienempi tappio sentään kuin maailma ilman seepraplekoa. Ehkä näille kolmelle lajille voidaan etsiä jokin toinen joenmutka, jossa olosuhteet ovat riittävän lähelle samat, ja siirtoistuttaa niitä.

Akvaariokasvatus saattaisi siirtoistutuksissa toimia jopa kalojen eduksi: muutama sukupolvi vankeudessa tekisi niistä generalistisempia, eivätkä pienet erot elinympäristössä enää olisi niille yhtä kriittisiä. Kalojen lyhyt sukupolvenväli on myös tässä eduksi, koska jo aika lyhytaikaisella ja halvalla sopeutusprojektilla voitaisiin kertaalleen akvaarioelämään sopeutunut kanta totuttaa uudelleen luonnonvesien oloihin.

Kullanhuuhdonnan vuoksi katoavat kalalajit olisivat vielä helpompia pelastaa. Kullanhuuhdonnassa käytetty elohopeahan myrkyttää joet, mutta kun kaivos on tyhjennetty, ei elohopea siellä loputtomiin pysy, vaan huuhtoutuu pian alavirtaan. Vuosikymmenen tai parin evakko varmasti riittäisi hyvin.

Tietenkään tällaiset projektit eivät onnistuisi ihan kenen tahansa harrastajan kotipurnukassa. Tarvittaisiin kantakirjayhdistys, tarkasti säännöstellyt olosuhteet ja kansainvälistä yhteistyötä. Kun kalojen viljely ei tunnu olevan oikein muotia alkujaankaan, tuntuisi riittävän laaja harrastajapiiri suojeluprojekteihin aika kaukaa haetulta ajatukselta.

Kasvullisesti lisääntyvien otusten, kuten korallien kohdalla saattaisi menestystä syntyä helpomminkin.

[Tilpehööri]

Saattoi olla vähän turhan kärjistävä kommentti. Silti seison sen takana. Jälkiherännäisyys tuntuu valitettavasti vaivaavan jokaista asianosaista mitä luonnonsuojeluun tulee.

Käytännön toimenpiteissä valitettavasti kyllä. Suojelutoimien taakse ei useinkaan saada rahaa eikä poliittista tahtoa ennen kuin on jo melkein liian myöhäistä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö alan asiantuntijat usein olisi siinä vaiheessa jo vuosikymmeniä huudelleet, että jotain olisi tehtävä. Se ei vain yleensä näy julkisuudessa, ja niinpä suuri yleisö kuulee ongelmista vasta kovin myöhään.

Sama on omaan korvaani särähtänyt. Asiantuntijat tietävät ja varoittelevat tuuleen huudellen, mutta kukaan ei suostu kuulemaan. Nyt pitää esittää tarkentava kysymys sekä luonnonsuojelujärjestöistä että asiantuntijoista.

1. Mitä ovat nämä tässä topicissa puhutut luonnunsuojelujärjestöt

2. Entä alan asiantuntijat?

Tämä vain varmisteekseni, että puhumme samoista asioista niiden oikeilla nimillä.

Saattaa ajatuksen tasolla toteutua muutaman kaupallisesti tunnetuimman lajin kohdalla mutta ei muuten. Yksinkertaisesti siitä syystä, että tila ja taidot loppuvat kesken.

Aivan totta. Mutta eikö se muutamakin laji ole parempi kuin ei yhtään? Volta Grandessa on viitisentoista endeemistä lajia. Jos niistä vaikkapa kolme tunnetuinta ja helpointa säilyisi, se tarkoittaisi viidentoista sijaan kahtatoista kadonnutta lajia. Eihän se voitto ole, mutta pienempi tappio sentään kuin maailma ilman seepraplekoa. Ehkä näille kolmelle lajille voidaan etsiä jokin toinen joenmutka, jossa olosuhteet ovat riittävän lähelle samat, ja siirtoistuttaa niitä.

Jos löytyy joenmutka ja jos siirtoistutus onnistuu. Ja jos lajit saadaan säilymään X vuotta etsiessä sitä joenmutkaa.. Hieman liikaa jossittelua ja muuttuvia tekijöitä omasta mielestäni toteutuskelpoiseksi suunnitelmaksi mutta en sitä lähde tyrmäämäänkään.

saattaisi siirtoistutuksissa toimia jopa kalojen eduksi: muutama sukupolvi vankeudessa tekisi niistä generalistisempia, eivätkä pienet erot elinympäristössä enää olisi niille yhtä kriittisiä. Kalojen lyhyt sukupolvenväli on myös tässä eduksi, koska jo aika lyhytaikaisella ja halvalla sopeutusprojektilla voitaisiin kertaalleen akvaarioelämään sopeutunut kanta totuttaa uudelleen luonnonvesien oloihin.

Lainauksen alkuosa vaatii perusteelisempaa tarkastelua. Lyhytaikaiseen ja halpaan sopeutusprojektiin liittäisin lisäyksen lähellä luonnollista asuinpaikkaa, koska täällä pohjanperällä se ei sitä todellakaan ole.

Kullanhuuhdonnan vuoksi katoavat kalalajit olisivat vielä helpompia pelastaa. Kullanhuuhdonnassa käytetty elohopeahan myrkyttää joet, mutta kun kaivos on tyhjennetty, ei elohopea siellä loputtomiin pysy, vaan huuhtoutuu pian alavirtaan. Vuosikymmenen tai parin evakko varmasti riittäisi hyvin.

Tähän sanoisin että helpompaa/kustannustehokkaampaa olisi ohjeistaa kullanhuuhtojia siten, että myrkkyvalumia luonnonvesistöihin ei tule. Kustannuksia tullee muutama kymppi lisää, samalla säästyy vuosikymmen tai pari aikaa ja jumalaton määrä sinänsä hyödytöntä eestaaspuljausta.

[kirahvi1]

Killiharrastajilla on ajantasaisia rekistereitä harrastajista ja heidän pitämistään lajeista. Samalla tavalla lienee mahdollista, että täällä AquaWebissä julkaistaisiin lista niistä endeemisistä lajeista, jotka ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon. Tämän jälkeen harrastajat voisivat ilmoittaa pitävänsä kyseistä lajia altaassaan. Tällä tavalla suojelutoiminnan perusedellytykset olisivat ainakin turvatut.

[hippikala]

Ohhoh tämmöinenkin teksti ilmestynyt, täyttä asiaa tuntuu olevan! http://aqua-web.fi/2012/12/14/amazonian ... levaisuus/

Olen ollut varsin vaikuttunut näistä killiharrastajien systeemeistä. Samanlaista toivoisi monelle muullekin kalaryhmälle, siis että lajin harrastajat verkostoituisivat, pitäisivät tarkkaa kirjanpitoa kaloistaan, vaihtaisivat kaloja jne toimisivat järjestelmällisesti ja sisäsiittoisuutta välttäen. Killit ja miljoonakalat lienevät sikäli helpoimmasta päästä, että kyseessä on pienet kalat ja vieläpä sellaiset, joilla on helppo erottaa naaraat ja koiraat toisistaan. Suhteellisen pienellä vesilitramäärällä saa jo asiallisen viljelylaitoksen omaan olohuoneeseen. Teepä sitten sama jollain kirjoahvenilla...

Mutta joka tapauksessa komppaan 7330:sta, vaikken kaikkia asianhaaroja täysin ymmärräkään.

[7330]

Sama on omaan korvaani särähtänyt. Asiantuntijat tietävät ja varoittelevat tuuleen huudellen, mutta kukaan ei suostu kuulemaan. Nyt pitää esittää tarkentava kysymys sekä luonnonsuojelujärjestöistä että asiantuntijoista.

1. Mitä ovat nämä tässä topicissa puhutut luonnunsuojelujärjestöt

2. Entä alan asiantuntijat?

Tämä vain varmisteekseni, että puhumme samoista asioista niiden oikeilla nimillä.

Muista en tiedä, mutta itse olen tarkoittanut luonnonsuojelujärjestöillä, tuotanoin, luonnonsuojelujärjestöjä. WWF, Durrell Wildlife Conservation Trust, Birdlife, Greenpeace ja kokonainen lista muita. Järjestöjen koko, tavoitteet ja uskottavuus tietenkin vaihtelevat.

Alan asiantuntijoilla taas tarkoitin sitä sekalaista kokoelmaa luonnonsuojelubiologeja, ekologeja, geneetikkoja, luontokartoittajia, riistanvartijoita, ympäristösihteereitä ja muita luonnonsuojelun parissa työskenteleviä, joilla on joko alan erikoisasiantuntemusta tai pääsy seuraamaan tilannetta lähietäisyydeltä, tai yleensä sekä että.

Jos löytyy joenmutka ja jos siirtoistutus onnistuu. Ja jos lajit saadaan säilymään X vuotta etsiessä sitä joenmutkaa.. Hieman liikaa jossittelua ja muuttuvia tekijöitä omasta mielestäni toteutuskelpoiseksi suunnitelmaksi mutta en sitä lähde tyrmäämäänkään.

Niinhän näissä projekteissa aina on. Tarvittaisiin asiantuntija, joka nyt nopsaan selvittäisi, onko tällaisen projektin toteutus ylipäätään mahdollista ja löytyykö sellaista joenmutkaa. Kantakirjarekisterikin kaloille pitäisi perustaa, jotta geneettisen monimuotoisuuden säilytys onnistuisi. Totta kai koko juttu täytyy suunnitella kunnolla. Jo nyt tehdään aivan liikaa innolla, mutta säheltäen toteutettuja luonnonsuojeluprojekteja, jotka yleensä päättyvät surkeasti.

Lainauksen alkuosa vaatii perusteelisempaa tarkastelua. Lyhytaikaiseen ja halpaan sopeutusprojektiin liittäisin lisäyksen lähellä luonnollista asuinpaikkaa, koska täällä pohjanperällä se ei sitä todellakaan ole.

Niin vaatii: se oli vain oma arveluni. Ja toki sopeutusprojekti olisi tarkoitus toteuttaa lähellä luonnollista asuinpaikkaa, mieluiten kasvattaen kaloja niiden tulevan kotijoen vedessä ja ilmastossa. Pohdin jotakin samansuuntaista kuin Kalifornian yliopiston miljoonakalaprojekti, jossa kalojen evoluutiota tutkitaan rakentamalla niille kokonaisia keinotekoisia puroja Trinidadissa. Ja kalat tosiaan kehittyvät niin nopeasti, että tutkimuksen tähän mennessä kuluneissa viidessä vuodessa on nähty selvää geneettistä sopeutumista kunkin purosen oloihin.

Juuri halpuus olisi myös harrastajien ylläpitämien kalakantojen etu, vaikka epäammattimaisella kasvatuksella on melkoisesti haittapuoliakin. Luonnonsuojelujärjestöille tai valtiollehan se ei maksaisi mitään, kun tavalliset kansalaiset ylläpitäisivät uhanalaisten lajien populaatioita harrastuksenaan.

[Ruma mies]

... sinihuulikirjoahventa löytyy harrastajien akvaarioista ympäri maailmaa moninkertaisesti luonnon omaan häviävään populaatioon nähden, ruman miehen mielestä nämä kauniit ja helppohoitoiset kalat pitäisi poistaa kotiakvaarioista ja kantaa ylläpitää vain ammattimaisesti pitkäjänteisillä resursseilla? Tyhmä kysymys, mutta mikä helkutin järki tuossakin mahtaa piillä takana? ...

Oletpa sinä ehdoton ja äksy. Ennen syntymääsi oli sanonta "poikkeus vahvistaa säännön". Sillä tarkoitetaan, että yleinen väittämä tai sääntö ei muutu epätodeksi sen johdosta, että siitä on yksi tai useampikin poikkeus.

En sanonut missään, että sinihuuliahvenet tai mikään muukaan laji pitäisi poistaa kotiakvaariosta. Sen sijaan uhanalaisten lajien pyydystäminen luonnosta kotiakvaariossa pidettäväksi ei ole hyväksyttävää. Sinäkin varmaan ymmärrät, jos vähän mietit asiaa, että jos perustettaisiin uhanalaisia lajeja tarhaava verkosto, ainakin osa tarhattavista lajeista hankittaisiin luonnosta. Jos vahinko on jo tehty (uhanalaista lajia on jo alettu pitää akvaariossa) ei tietenkään ole järkevää poistaa niitä akvaarioista. Uusien yksilöiden pyytäminen luonnosta kuitenkin on estettävä.

...Varmistutaan siitä että kaikki toimet on mitoitettu väärin, ovat myöhässä ja kaatuvat loppupeleissä puutteelliseen rahoitukseen ja sitten on hyvä kun on ihan komiteatasolla päätetty ryssiä koko touhu?

Winston Churchillin mukaan sillä joka ei nuorena ole radikaali, ei ole sydäntä ja sillä, joka ei vanhana ole konservatiivi, ei ole järkeä. (En löytänyt alkuperäistä sanontaa, joten sanonta ei ehkä ole aivan täsmällinen.) On värisyttävän ihanaa ajatella nuorten aktivistien joukkoa, joka kulkisi maailmalla pelastamassa sukupuuttoon kuolevia lajeja sillä aikaa kun komiteat vain ryssivät touhua. Oikeasti komiteat ovat kuitenkin parempia kuin sankariharrastajat.

Epäilemättä onkin niin, että yksittäiset aktivistit ovat joskus saaneet ihmeitä aikaan eri elämänaloilla. Nekin tapaukset ovat kuitenkin yksittäisiä poikkeuksia, jotka eivät muuta epätodeksi yleissääntöä.

[Debugger]

Tuo liito-orava ei ole muuten uhanalainen kuin EU:n alueella. Tuollaisten lajien kuin liito-orava ja valkoselkätikka suojeleminen tulee yhteiskunnalle erittäin kalliiksi. Niitä suojellaan Suomessa vain sen tähden, että ne ovat täällä esiintymisalueensa äärilaidalla. Lajina niillä ei ole mitään hätää.

Lukaiseppa liite WWF:än luonnon monimuotoisuuden olemassaolosta maailmassa joka koskee biodiversiteetin kokonaiskuvaa (Engl.). Kyse ei ole siitä onko jokin laji ääri tai keskilaidalla jne. Eläimen sukupuuttoon kuolemisen uhka biodiversiteetin eri osa-alueilla on yhtä haitallista alueelle, sijaitsi se missä hyvänsä. Jokaisella eliöllä on lokeronsa paikallisessa ekosysteemissä ja jos se häiriintyy, on alueen ekologinen tasapaino uhattuna.

Näitä uhkatekijöitä ei tunneta läheskään heti, ne tulevat viiveellä ja yleensä jonkin luonnon osa-alueen köyhtyminen havaitaan vasta kun useampi porras ekolokeroista on poistunut. Läheskään kaikki sukupuuttoon kuolemiset eivät edes välity ihmiselle, eliölajeja on miljoonia, eikä niitä edes kaikkia tunneta. Niiden muutokset ovat piilossa ja yleensä näkyvän eliöstön katoaminen aiheuttaa havaintoja, joiden perusteella aletaan toimia, tai sitten ei.

Esimerkki: Suomalaisen maatalouden muuttuminen tehokkaaksi, peltojen avo-ojien poistuminen salaojituksen myötä, ketojen ja luonnontilaisten laitumien supistuminen sekä viljelyalojen tehokas yksipuolistuminen.

Seuraus: Peltolintujen hiljainen kato ja häviäminen = Erillaisten tuhohyönteisten massa esiintymät = myrkyttäminen=lisää sukupuuttoja mikrobiologisella tasolla = kasvitautien lisääntyminen ja mutatoituminen.

Valkoselkätikka voi hyvin vielä 1940 luvulla suomessa. Valkoselkätikka pesii vain nuorissa koivikoissa, joskin niiden katoamisen myötä hyväksyy myös vanhempia puita. Sotien jälkeen koivua pidettiin roskapuuna ja 1950 luvulla koivikoita kaskettiin, kynnettiin ja aurattiin sekä ajettiin kahden telakoneen väliin viritetyn ketjun avulla tasaiseksi. Tämän ympäristörikoksen vuoksi valkoselkätikka on erittäin uhanalainen. Väärät ympäristö teot ovat kostautuneet ja nyt maksetaan siitä tyhmyydestä.

Liito-orava on vanhojen metsien laji, lehtometsää ja korpea. Vanhoja metsiä ei ole jäljellä kuin itä-lapissa, jos kohta enää sielläkään. Liito-oravaa on istutettu kansallispuistoihin, huonolla menestyksellä. Liito-orava kärsii niin ikään 1950 luvulla suomessa aloitetusta selluteollisuuden "puupelto" politiikasta. Nämä kumpikin laji on paikoin elpynyt, mutta on edelleen uhanalainen ja voimakkaan suojelun tarpeessa.

Terveisin Debugger. Itä-Hämeen luonnonsuojeluyhdistys Ry hallituksen jäsen

[kirahvi1]

On ihan totta, että lajin häviämisestä on seurauksia alueen muulle eläimistölle. En tiedä mihin WWF:n liitteeseen viittaat, mutta luulen tietäväni mitä se sisältää. Minun pointtini on, että luonnonsuojelu ei saa mennä niin pitkälle, että moottoritie- tai rakennushanke torpataan, jos alueelta löytyy liito-oravan papanoita (joita kuulemma viedään tarkoituksella "strategisiin paikkoihin") tai valkoselkätikan pesäkolo. Suomesta on hävinnyt lajeja ilman ihmisen väliintuloakin. Tottakai se aina vaikuttaa muuhunkin eliöstöön. Onko se hyvä vai huono asia on taas pelkkää retoriikan piiriin kuuluvaa väittelyä näiden kahden lajin kohdalla. Joskus sitä miettii, että onko meillä oikeutta suojella lajia, joka ei pysty täällä nietosten ja maanteiden keskellä selviämään muutenkaan? Emmekö me silloin tee hallaa jollekin muulle lajille, joka pystyisi täällä paremmin menestymään?