Olen miettinyt jo pidempään akvaarioprojektia, jossa laittaisin isohkon akvaarion sisään yhden tai useamman hyllyn sellaisille kasveille, jotka eivät kasva kovin korkeiksi. Näin saisi vehreyttä akvaarion taustalle tai laidoille ja samalla suojapaikan sellaisille kaloille, jotka viihtyvät tiheässä kasvistossa ja matalassa vedessä (=lähellä pintaa), esim. taistelukala. Ideana olisi tehdä joko akvaariolasista tai vihreästä tai läpinäkyvästä pleksilasista ehkä 3-7 cm korkea (tai oikeastaan matala) "laatikko" jonka liimaisin akvaariosilikonilla akvaarion lasiin. Alle yksi tai hyllyn koosta riippuen useampia kolmionmuotoisia tukikappaleita samasta materiaalista. Sitten laatikko täyteen pohjahiekkaa ja kasvit sinne. Jos hifistellä haluaisi, voisi ehkä pohjan tehdä osittain läpäisevästä materiaalista (reiällinen levy tai ritilä), jolloin juuret pääsisivät kasvamaan osin pohjan läpi ja peittäisivät edelleen rakennetta. Jos kasvit kasvaisivat reunan yli, ei ehkä hyllyn reunaa näkyisi enää ollenkaan. Tuollaisen voisi tehdä myös kulmaan tai mikseipä niitä voisi laittaa useamman kuin yhden päällekkäin jos oikein innostuu. Koko takaseinän pituinen hylly voisi myös olla kiva ja sen alle voisi virittää mattosuodattimenkin
Mahtaako olla tällaisesta mitään kokemuksia? Voiko rakennelma aiheuttaa jotain ei-toivottuja jännitteitä laseihin, eli onko riskiä vuodoista? Luulisi että ei voi olla iso ongelma, koska häkkyrä on joka tapauksessa aika kevyt ja veden alla tietty kevyempi. Silikoni joustaa jonkin verran lasia vasten, eli pehmentää sitäkin puolta.
Liitteenä karkea hahmotelma rakennelmasta. Ei saa nauraa piirustustaidolle

. Mustat viivat merkkaa lasin rajoja ja sininen vedenpintaa. Laatikko on ruskea siksi että hiekka näkyy läpi. Mustat reunat ovat liioitellut tietenkin, lasiahan ne tai pleksiä.
The plural of anecdote is not data.