Kalat tulivat altaaseeni vanhemmilta 128l altaasta, siellä kutivat kymmeniä kertoja. Aina oli kutua luolassa tai poikasia vartioimassa kuopassa, eli parin pitäisi osata hommansa. Kasvillisuutta siellä oli todella vähän sora pohja ja yksi ainoa luola.
Koskaan ketään siellä ei "pelastanut poikasia" tms. jotenkin ihmeen kaupalla yksi poika jäi eloon, joka uiskentelee nyt altaassani piti hommata sille kaveriksi tyttönen. Ikää pojalla vähän alle vuoden, tyttö ehkä muutaman kuukauden vanhempi.
Hulluinta on se että porukoillani akvaarioon lähinnä minä kävin vettä vaihtamassa ehkä kerran kuussa tai parin kuukauden välein mikäli töistä kerkesin, ruokaa ne saivat välillä useasti päivässä ja kuulemma joskus saattoi olla muutamakin päivä ettei ketään muistanut ruokkia. Eli suomeksi sanottuna akvaarion hoito oli vähän niin ja näin laukaisiko se jonkun "paniikki reaktion kutemiselle" vai onko vaan kaikki vaan sattumaa? Vai pitivätkö he "hoitamattomuudesta" ja vähäisestä ruuasta?
Eli 500l pytyssä on 2 pariskuntaa, toinen "vanha jolla todistetusti homma sujuu" ja yksi "tuore" pariskunta puoli vuotta ollut yhdessä.
Paljon paljon kasveja keskellä uima tilaa, 3 isoa kantoa, yksi luola, yksi linna ja yhden kannon alla "piilossa litteä kivi kutupaikaksi.
Olen yrittänyt ruokkia surviaisilla ja kuivaruualla yms. Jopa avaimet tulee kurkkuja syömään.
Eli mitä tehdä ne ei pe**ele vaan kude. Rupee usko loppumaan pikkuhiljaa joten saisinko ideoita?
Pitääkö hommata molemmille "kutuputket", pitääkö ne olla kuinka kapeita? Ruokkia eritavalla? Olla ruokkimatta hetken aikaa? Lämpötiloilla leikkiä? Mitä pitäisi tehdä?
Kaikki vinkit ja kokemukset olisi mielenkiintoista kuulla, niin päästäisi täälläkin yrittämään saada isää ja poikaa pukille
