Onneksi olen saanutkin akvaarioharrastusta jo pikkusen kuriin, nyt ei ole enää ihan joka huoneessa akvaariota, ainoastaan melkein joka huoneessa.

Mutta kallein kala minkä hankin liikkeestä tais olla tulipuikkokala, 40-50 e se maksoi.
Ja yksityiseltä ostettu punapiraijoiden poikasparvi 6 kpl / 120 e oli kallein parvista.
Hyvät kalat kyllä sitten sainkin.
Sopuisia , eivät olleet syöneet edes lajitoveriaan joka jostain muusta syystä kuoli.
Tästä on jo aikaa,kun se löytyi kuolleena, mutta niin ehjänä akvaariosta ettei se ollut toisten hampaista saanut.
Viisi parvesta on yhä elossa , kaikki terveitä ja reippaita.
Tosi ihania ja kauniita kaloja. <3