hei - olen uusi akva-harrastaja (08/13)
ostin elokuulla käytetyn Juvel record 110litraisen akvaarion suoraan käytöstä.
(80x35xk4o)
siinä kiinteä sisäsuodatin-laatikko jossa :(moottori bioflow 400l/h) lämmitinsauva ja kolme sientä päällekäin kehikossaan
-kolme osiota siis ko.laatikossa.
kasvi- ja norm.valoloisteputki muovikannessa (lämmitystä ei tarvitse - pysyy n.26-28c huonelämmityksellä,piikkinä 30c)
hiekkaa n.3-4cm kerros n.3-5mm, kasveja 6-7 (matalia,keskik.)
Akvaario toiminut hyvin mielestäni tänne asti. (kasveista maininta alempana)
Lappoputsaus kerran viikossa 2/3vedestä, huuhdon tällöin myös sienet Omassa vedessään(sanko) likaisuuden mukaan,sekä moottoriosat.
- tarve n.joka toinen vk. Ylin suodatinsieni on ns. vanu mitä vaihdoin alussa muutaman päivän välein - otti isommat roskat vastaan. Neuvojen myötä otin sen pois kokonaan ja nyt ollut ilman. Puhallusteho parempi näin.
Suodatin siis samalla hapettaa puhaltaen vinonokallaan vedenpintaan.(asentosäätömahd.)
Kierrättänyt vettä mielestäni hyvin ympäri - hentolehtiset kasvit liikehtivät kaikenaikaa.
Mutta - Nyt pari pvää sitten moottori sippasi yllättäen ja täysin!
Äkkiä touhusin ulkoaltaan moottorin puhaltamaan ensihätään pinnankautta.
seur.pvänä vanha sisäsuodatin avuksi markkinoilta.
(esikäytin suod.sieniliemivesi-sankossa ja eikun altaaseen)
Nyt pitäisi saada pikaisesti uusi tehokas suodatin että elämä olisi turvattua!
Tavoitteena edelleen YKSI ainut sisäsuodatin, jos mahd. joka hapettaa samalla pinnan kautta.
Pyytäisin neuvoa suodattimen mallin suhteen
Näistä: Eheim pick up 2010-2012 pick up, Jbl cristal profi i100/greenline, Tetra tec in 1000plus, Eheim Biopower 200,Fluval U3,
Miten olisi Sera F1200 - toimisiko sellainen ettei ulkokuorta ollenkaan?
TArvitaanko kuitenkin 2 suodatinta 110l altaaseen? (tuo nytoleva voisi jatkaa rinnalla)
Vesi kantosysteemillä joten en halua isompaa akvaariota.
Akvaarion hankinta oli ns. haaveen täyttymys näin aikuisiällä, ei päähänpisto
- tämä kokoonpano on riittävä ja tyydyttävä, katsella kalojen elämää ja huolehtia niistä.
Kerran viikkoon puhdistus ei paha, kun siihen on nyt tottunut ja sen hallitsee. =)
Suodattimen suuaukon tulisi edelleen kyetä hapettamaan vesi samalla - eli saako suodattimen asettaa Vinoon?
Nyt altaassani olevassa on kannessa 2cm ns. ilmastuspiikki ? mutta se on minulla pinnanalla, että puhallus pintaan onnistuu yläpäästä.
paljon "kuulee" että suodatinrakennelmia muokataan itse, tähän en kykene. Tietty jonkun pehmeän lisänokkaputken jostain voin kehitellä, mutta sisuksia en kykene muuntamaan...=)
Neuvoja myös järkevän Suodatin-sisusmateriaalin hankintaan! Onko riittävä vain ns. pesusieni-rakenne, vai tulisiko olla myös "bio-palikoita"??
Kasveihin on tullut pinta"levää" mustasävyistä nyt vähitellen elokuulta tännepäin (marras-), onko normaalia vedenalaista reaktiota? tästäkin on niin vähän löydettävissä tietoa - kuvia!
aines on siis tiiviisti kasvin pinnalla laikkuina tai pistemäisenä vaihdellen, ei ns. virtauksenmukana huojuvaa, vaan matalaa ainesta. Ei irtoa hivellen. Uusimpaan ohutleht., havumaiseen kasviin se levisi heti laajimmin!
Kasveja en lannoita säännöllisesti. Pari kertaa tänä aikana kiinteitä lannoitepallon palasia juureen.
Hiekkapinta puhdas, samoin 3 juurakkoa (kukin 25-35cm) esim. ruukunpintaan tullut vihertävää ainesta vain muutamia täpliä kolmessa kuussa.
Lasit pysyvät silmälle puhtaana (magn.palalla kerran viikossa) +teräsvillaskrapa (harvoin)
Olen viimeiset pari pvää käyttänyt vapaa-ajat netin tutkimiseen jo "pääsekavana" suodatinten suhteen,
malleista on kovin vähän tietoa suomeksi ja mallikokemuksia varsinkin ja niitten voimakkuuksien paikkansapitävyydestä ja mikä tärkeintä - huolto-ominaisuudet ja sen vaivattomuus! Harvoista näkee sisuksia.
(Alkeet-osiossa täällä voisikin olla tekniikkavertailu-aihe!) - "isompien" puolellakaan ei ollut kuin muutamia malleja..
ja se hirveä keskustelusivujen meri - siihen hukkuu pieni ihminen! =).
Lähin akvakauppa 35km päässä ja siellä kallista! Ajattelin siis tilata netin kautta(zooplus,suomi),
mutta antakaa mielipideapua mikä on se järkevin ja tarpeeksi tehokas oikeasti eikä vain lukema-arvoina! Hintaraja 59e.
Ulkosuodatinta en halua ainakaan vielä, eikä sille ole tilaa.
Akvaariossani 3rihmakalaa 8cm, maatiasmonnit 2, nuoliaiset2,bandamonnit2,mustatetraa6.
Ruokin aamu/ilta - pohjalle kertyy "irtoroskia" viikossa, (lappoaminen),
vesi pysyy siistinä - tosin nyt uusi mopanijuurakko rusehtaa veden(esiliotin sitä vesissä 3pvää) - kauanko muuten värjää vettä?
Testaan veden pikatestiliuskalla monesti ennen ja jälkeen vedenvaihdon.
ph/kh meinaa nousta liikaa, alussa alensin ph.ta aineella, mutta sitten ajattelin että on vain sopeuduttava siihen mikä se on viikkosiivouksen ansiosta - ei ole väriylärajoissa.
Nitriitti punertuu viikossa, jolloin myös puhdistus (ei hälyrajaan koskaan). Nitraatti ei reakoi.
Käytän vedenvaihdon jälkeen(viikottain) Easy Life( tai Aqua Safe) Ja Tetran Aqua Balancea ohjeen mukaan.
kiitos.
Sisäsuodatin 110Litraiseen -mielipideapua!
Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.
Valvoja: Moderaattorit
Vastaa Viestiin
1 viesti
• Sivu 1/1
Hyppää
- Aqua-webin omat
- ↳ Uutisaiheet, artikkelit ja kommentit
- ↳ Bugit ym. ongelmat
- ↳ Etusivun uutiset
- Aqua-webin keskustelualueet
- ↳ Akvaariopäiväkirjat ja projektit
- ↳ Alkeet
- ↳ Monnit ja nuoliaiset
- ↳ Tetrat
- ↳ Särkikalat
- ↳ Labyrinttikalat
- ↳ Hammaskarpit
- ↳ Kirjoahvenet
- ↳ Kiekkokalat
- ↳ Malawi ja Tanganjika
- ↳ Malawi ja Tanganjika - Ostetaan
- ↳ Malawi ja Tanganjika - Myydään
- ↳ Malawi ja Tanganjika - Lahjoitetaan
- ↳ Meri- ja murtovesi
- ↳ Merivesi - Ostetaan
- ↳ Merivesi - Myydään
- ↳ Merivesi - Lahjoitetaan
- ↳ Lammikot, karpit, kultakalat ja kotimaiset kalat
- ↳ Muut kalat ja eliöt
- ↳ Hoito, ongelmat ja kalataudit
- ↳ Kasvit ja sisustus
- ↳ Tekniikka
- ↳ DIY, eli tee se itse
- ↳ Bongauksia
- ↳ Viljely
- ↳ Valokuvaus
- ↳ Yleistä keskustelua (akvaario)
- ↳ Discussion in English
- Aqua-webin kauppa
- ↳ Ostetaan
- ↳ Ostetaan - Kalat ja muut elävät
- ↳ Ostetaan - Kasvit
- ↳ Ostetaan - Akvaariot, akvaariopaketit ja tekniikka
- ↳ Ostetaan - Muuta
- ↳ Ostetaan - Merivesi
- ↳ Ostetaan - Malawi ja Tanganjika
- ↳ Myydään
- ↳ Myydään - Kalat ja muut elävät
- ↳ Myydään - Kasvit
- ↳ Myydään - Akvaariot, akvaariopaketit ja tekniikka
- ↳ Myydään - Muuta
- ↳ Myydään - Merivesi
- ↳ Myydään - Malawi ja Tanganjika
- ↳ Vaihdetaan
- ↳ Lahjoitetaan
- Aqua-webin testit, äänestykset ja OT
- ↳ "Off-Topic" ja äänestykset
- ↳ Testit ja räpellykset
- Aqua-webin erityisryhmät ja yhteistyökumppanit
- ↳ Aqua-Web yhteistyökumppanit
- ↳ Helsingin Akvaariokeskus
- ↳ Aapelin Akvaario - Akvaarioon.fi
- ↳ Lemmikkieläinliike Faunatar
- ↳ Siniriutta Ky
- ↳ Rallen Riutta
- ↳ Seurat, ryhmät ja järjestöt
- ↳ Labyrinttiyhdistys
- ↳ Nurmijärven Akvaarioseura
- ↳ Tampereen akvaarioseura
- ↳ Lahden Akvaarioseura
- ↳ Helsingin akvaarioseura
- ↳ Porin Akvaariokerho
- ↳ Jyväskylän Akvaarioseura
- ↳ Ciklidistit ry
- ↳ Turun Akvaarioystävät ry
- ↳ Riihimäen akvaristit
- ↳ CorydoradinaeFinland
- ↳ Heinolan Akvaariokerho