Avainkirjoahvenen käytös

Kirjoahventen hoito, ongelmat ym.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Piituliini
Starting Member
Starting Member
Viestit: 3
Liittynyt: 14:42, 30.03.2014

Avainkirjoahvenen käytös

Viesti Kirjoittaja Piituliini »

Olisi kysymys avainkirjoahvenesta. Meillä on Juwelin 240l akvaario sisä- ja ulkosuodattimella. Paljon kasveja, juurakoita, kiviä, koloja ja luolia. Kaloja löytyy kahden avainkirjoahvenen lisäksi palettikalapariskunta, 15 keltabarbia, 6 täplämonnista ja 1 partamonni. Viime päivinä toinen ahvenista (koiras) on muuttunut, kyhjöttää vain piilossa, ei juurikaan ui tai liiku. Myös värit ovat erittäin voimakkaat ja jopa hiukan kellertävä ja näyttää siltä, kuin musta olisi levinnyt musteen tavoin alueille, missä sitä ei ennen ole ollut. En ole nähnyt sen syövän mitään. Toki on voinut silti syödä. Mutta on siis erittäin apaattisen oloinen, lilluu vaan jossain lehden alla tai onkalossa, ikäänkuin haluaisi olla vaan piilossa. Naaras uiskentelee paljon ja on eloisa, vaikkakin luonteensa mukaan rauhallinen. Nämä tulivat meille n. 2kk takaperin täysikasvuisina (n. 5v) pelastettuina huonokuntoisesta akvaariosta, ja koiras on ollut ajoittain jopa agressiivisen oloinen naarasta kohtaan. Koiras on ollut erittäin rohkea ja eloisa. Nyt siis aivan päinvastainen. Ulkoisesti ei näy mitään ihmeellistä, jos ei noita värejä oteta huomioon. Mutta kuuluuko vastaavanlainen käytös lajin ominaisuuksiin, arkoja kun ovat? Vai onko kalalla hätä?
Veden arvot ovat olleet ok ja viikottain vettä vaihdettu n. kolmannes. Piilopaikkoja on runsaasti ja virtaustakin paikoitellen kivasti.
mireea
Junior Member
Junior Member
Viestit: 75
Liittynyt: 17:06, 30.09.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Avainkirjoahvenen käytös

Viesti Kirjoittaja mireea »

Ei oo normaalia että kala päivätolkulla lilluu ja kyhnää nurkassa. Apaattisuus on eri asia kuin arkuus (ja mun mielestä on avainten kohdalla hölynpölyä puhua arasta lajista). Tumma, etenkin hieman raitainen/läikikäs, väritys kertoo stressistä.
Vaikkei avaimet mitään erikoisen herkkiä otuksia olekaan, niin vesiarvojen ja ympäristön muutos (muutto ylipäätään) on aina stressitekijä ja saattaa vaikuttaa kalan yleiskuntoon.
Kokeile tarjota survaria tai muuta herkkua suoraa naaman eteen? Parin päivän paasto ei täyskasvuselle kalalle ole vaaraksi.
Skandali
Junior Member
Junior Member
Viestit: 80
Liittynyt: 16:04, 15.06.2013
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Pori

Re: Avainkirjoahvenen käytös

Viesti Kirjoittaja Skandali »

Mulla molemmat avaimet ressaantuu plekojen läheisyydestä. Tai siis jos plekot menee avainten "kotiin". Molemmat avaimet kyhnöttää kolossaan jos joku isompi kaverus päätyy majailemaan läheisyyteen. Nyt rauhoittunut kun ovat jo tovin olleet. Millaista käytöstä mamma avaimella on?
Reipas 400l seurala + 30l nano ja 2 kääkkää
http://akvaarionpaattymatontarina.blogspot.fi/
Piituliini
Starting Member
Starting Member
Viestit: 3
Liittynyt: 14:42, 30.03.2014

Re: Avainkirjoahvenen käytös

Viesti Kirjoittaja Piituliini »

Valitettavasti tämä avainkirjoahven kuoli =( En edelleenkään tiedä, mikä sillä oli. Voin vain arvailla. Koiraan käytöksen muuttumista ennen, meiltä hajosi altaan pohja ja kalat jouduttiin evakuoimaan kylpyammeeseen, jossa joutuivat olemaan viikon verran. Ammeessa oli luonnollisesti suodattimet, hapetin ja kantoja sekä luolia ja kasveja. Hiekkaa en laittanut. Kaikki muut kalat selvisivät tuosta erittäin hyvin, mutta luulen tuon avaimen tressaantuneen tuosta, koska päästessään takaisin akvaarioon, käytös muuttui muutaman päivän sisällä. Naaras voi edelleen hyvin ja tuntuu viihtyvän :) Ruokin kaloja surviaisilla ja katkaravuilla (mitkä oli ahventen herkkuja aikaisemmin), mutta tuo koiras ei suostunut syömään mitään :( Tästä voisi päätellä, että koiras kuoli nälkään, niin hullulta kun se kuulostaakin, kun ruokaa tiputetaan nenän eteen päivittäin ja usein useammankin kerran päivässä. Ja siis todella nenän eteen laitoin, piiloonsa. Kaikki muut kalat voivat hyvin.
Riippasaarni
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 11:28, 23.07.2014
Sukupuoli: Nainen

Re: Avainkirjoahvenen käytös

Viesti Kirjoittaja Riippasaarni »

Meillä avainkirjoahven koiras nahisteli naaraan kanssa, akka näykki sitä kyljistä, minkä tuloksena koiras nyhjötti pari vuorokautta pumpun päällä. Tällä välin avainakka keskittyi selvittelemään välinsä tulisuuakan kanssa. Nyt akvaario on jaettu kolmeen osaan: Tulisuiden 20 cm reviiriin ja Avainten päinvastaisessa suunnassa olevaan reviiriin joka on noin 30 cm ja välissä on 60 cm yhteismaata jolla kukaan ei näyttele kenellekään kiduskansia. Avaintyttö on myös lakannut näykkimästä agressiivisesti koirasta..sensijaan koiras jahtaa sitä välistä. Tulisuut taas liikkuvat jokapaissa kaksin..ota näistä nyt sitten selvää.
Ahvenia ja monneja.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Kirjoahvenet”