Minulla on vain semmoista ihan pölymäistä poikasruokaa. Yritin tänään Black Bullista katsoa muuta, mutta siellä oli vain sitä samaa. Sitä artemiaa pitäisi nyt äkkiä saada jostain. On minulla yksi tuollainen 36 litran muoviloota, jos sinne yrittäisin niitä pelastaa. Harmi vain, että kyseinen allas ei ole minulla kotona ja nyt olen vielä huomisesta perjantaihin pois kaupungista

Noh. Nuo kaksi ovat myös sellainen parivaljakko, että eivätköhän yritä myöhemmin uudestaan. Nuoriakin ovat vielä. Kerkeävät aivan mainiosti.
Niissä häkeissä, joita eilen katsoin, oli ne metallin vain jotain 5cm tms. Ne eivät millään yllä kunnolla tuohon kehyksen ympäri. Täytynee tilata vastaisuuden varalle noita häkkejä vaikka netistä.
Juu, tuossa kipossa on tosiaan kevyt suodatus, kun meni niin pitkään niin vähällä kalastolla. Nyt on kalat hiukan lisääntyneet, eivät tosin hurjasti, mutta siirryn mahd pian siihen 720 litraiseen, niin en nyt viitsisi hommata tuohon enää ulkkaria kaveriksi. Ja ihan hyvinä ovat vesiarvot pysyneet, joten en senkään puoleen koe tarvitsevani tuohon uutta enää. Sen ison kipon suodatus taas mietittävä sitten erikseen.
Taistelukaloja mun piti ruveta kasvattamaan eikä haarniskamonneja, mutta nuo otukset päättivät nyt näin

Noh. Josko saisin noita taisto-pentujakin jossain välissä aikaiseksi, kun ensin varustaudun kunnolla. Ostin tänään Black Bullista 2 uutta akkaa. Kamputsealaisen, jonka evät ainakin kaupassa olivat puhtaan punaiset. Lisäksi ostin kokonaan punaisen akan. Tai siltä se ainakin siellä näytti. Toivottavasti pysyykin sellaisena. Täytyy laittaa näistäkin kuvat, jahka kotiutuvat. Lisäksi ostin lämmittimen uuten purtiloon.
Melkoista ihmettelyä nyt näiden kanssa, kun olisi kiva saada noi pennut pysymään hengissä. Sitten on tulossa se uusi allas ja siihen olisi shoppailtava tekniikkaa ja sisusteita. Valo ja hiekat vielä, niin sen saisi pystyyn. Sitten voisi ruveta pohtimaan paremmin suodatusta. Eli tarvitaanko jotain lisää ja jos, niin mitä. Meinasin tökätä sinne tuon Fluvalini ja lisäksi myyjä lupasi edullisesti ulkosuodattimen (JBL CristalProfi Greenline e1501) altaan mukaan. Eli olisivatkohan nuo riittävät? Ja jos jotain lisää, niin mitä tosiaan? Joku hiilarisysteemi olis kanssa kiva. Ja pohjalle joku kiertovesipumppu mahdollisesti... Kun ne sewelliat kiinnostaisi kovin. Ja millainen valaisin olis ok? Paljon haluaisin kuitenkin kasveja. Niin ja minkä verran hiekkaa suunnilleen on >60l kiloina? Hienoa hiekkaa siis olen laittamassa, kun haarniskat.
Johan tuli taas kysymystä joka lähtöön. Kiva, jos joku viitsii/osaa vastailla ^^