Allas on pyörinyt nyt n. kuukauden ja ensimmäiset kalat kolmatta viikkoa. Kasvien istutuksen jälkeen hain n. 7cm partamonnin ja tuon sinisen uros taistelukalan. Täällä Ruotsin rajalla Torniossa asuessa lähin eläinkauppa on Djurmagazinet Haaparannalla. Kyseessä suurehko ketju, jossa on kyllä valtavat valikoimat ja hyvät puitteet. Ja henkilökuntakin puhuu Suomea.
Monni ja taisto oli liikkeessäkin samassa altaassa ja kotiin tuodessa näyttivät olevan jo vanhoja tuttuja. Söivät pohjalta yhdessä ja vierekkäin kiehnäsivät välittämättä toisistaan. Taisto-uros oli kyllä upea yksilö (kirjoitan imperfektissä koska kaikki muuttui, kun akat tuli taloon), vaikkakin lyhyehköillä hunnuilla, mutta käyttäytyminen lähenteli koiran luonnetta. Tuli aina lasia vasten tuijottelemaan ja sormea tökkimään jos pinnan alle työnsi. Monnikin löysi nopeasti omat lempi-piilonsa ja viihtyy suurimman osan ajasta juuren alla täysin näkymättömissä.
Sitten saapui nartut... Ajatuksena alunperin oli, että hallitsevin kala tulee olemaan taistelukalat. Yksi uros jolle muutama naaras. Reilu viikko sitten hain kolme kauniinpunaista naarasta Taistolle kaveriksi ja siitähän se hulapalo sitten alkoi. Uros kiinnostui nartuista välittömästi ja muutamassa minuutissa allas oli naaraille todellinen kauhukammio! Taisto ei antanut hetken rauhaa vaan jahtasi naaraita todella agressiivisesti ja yritti purra jos suinkin ehti. Tilanteen sain rauhoittumaan ainostaan laittamalla ruokatabletin altaaseen, mitä tämä Taisto tykkää kovasti syödä. Hetken se mutusti tablettia ja taas jatkoi narttujahtiaan. Tätä jatkui pari päivää ja olin jo vähällä viedä naaraat takaisin kauppaan.
Taisto aloitti kuitenkin kuplien puhaltelun, eli alkoi keräämään tyyneen paikkaan pinnalle kuplia "pesäksi". Kuplia se puhalteli muutaman päivän ja herkeämättä vahti niitä alapuolella välillä käyden naaraita jahtaamassa, mutta tällä kertaa vain hetken kunnes palasi kuplien puhaltelun pariin. Naaraat kiinnostuivat hieman kuplista ja rohkein näistä kävi kuplia ihmettelemässä ja jopa uskalsi näykkiä niitä, jos Taisto ei ollut lähettyvillä (se oli silloin jahtaamassa muita narttuja).
Muutama päivä sitten tulin kotiin ja tutkailin kaloja. Ei löytynyt kuin 2 naarasta, yksi oli hukassa. Hetken piti kierrellä ja tutkia piilot, mutta ei näkynyt missään. Sitten tajusin nostaa kannen ja huomasin, että naaras oli suodattimen sisällä! Se oli todennäköisesti taas käynyt kuplien lähettyvillä, jolloin Taisto oli ehkä raivoisasti hyökännyt tämän kimppuun ja narttu oli hypännyt suodatinkotelon laidan toiselle puolelle. Onneksi huomasin ajoissa, eikä naaras sen suurempaa stressiä vaikuttanut tapauksesta saavan.
Nyt tilanne on jo rauhoittunut. Kuplat on hävinneet ja Taisto on tainnut todeta naaraat pihtareiksi, joilta ei vaan heru. Vierekkäin pystyvät jo syömään ja omissa oloissaan rauhassa oleilemaan, vaikka kyllä se Taisto välillä antaa eukoille kyytiäkin, tosin ei niin agressiivisesti.
Seuraavaksi vähän altaan tekniikasta...
Suodatinkotelo. Toimii mainiosti. Kuvassa vasemmalta alhaalta veden sisäänotto. Ohuessa väylässä veden lämmitin, mikä ei tosin ole päällä näillä helteillä. Veden lämpötila 27 astetta. Vesi siirtyy yläkautta suodatin-osioon jossa päällimmäisenä tuommoinen vanulappu (kuvassa juuri vaihdettu, siksi kirkkaan valkoinen) Se kerää hyvin pientäkin paskaa ja muuttuu ajanmittaan ruskeaksi. Vaihtoväli vanulapulla 2-4 viikkoa, vaihdon yhteydessä päälle bactozym kapseli. Seuraavana karkeampi suodatin ja alimmaisena hienompi. Näiden välissä on Fluval biomax pökäleitä hiuspussissa. Nämä on ne joihin suurin osa hyvistä bakteereista kerääntyy. Erittäin helppoja, puolen vuoden välein puolet pökäleistä vaihtoon. Viimeisenä 2w vesipumppu, siirto 300L/h. Pumppu pistää veden kiertoon altaan vastakkaiseen nurkkaan josta vesi painuu sopivasti tuon mayaleijonakoiran molemmin puolin.
Meilllä hanaveden ph on aika tasan 7, riippumatta ottaako kylmää vai lämmintä. Ph ei ole kuukauden aikana muuttunut tippaakaan, muista aineista en tiedä, kun ei ole testejä niihin. Kalat voi kuitenkin hyvin, se on pääasia.
Altaan käynnistyksen yhteydessä käytin Tetran AquaSafea ja Bactozym kapseleita. Tuohan on normaalihommaa, mutta ruotsalaisittain lisäsin altaaseen 3rkl merisuolaa ennen Taiston ja monnin tuontia.
Altaan siivoan kerran viikossa (nyt olen sen tehnyt 2 kertaa). Samassa tulee vaihdettua n. 20 % vedestä. Pari ämpärillistä moskaa tulee vaihdettua. Lappoamisen jälkeen kaadan uutta vettä ämpärillä altaaseen johon sekoitan AquaSafea ennen kaatamista. Kun vedet on vaihdettu laitan taas suolaa n. ½ ruokalusikallista altaaseen. Suolan jatkuva käyttö altaassa on kuulemma ihan normijuttu (ruotsalaisen punapäämyyjättären mukaan, mutta häntä uskon koska omistaa 7 allasta).
Jatkosuunnitelmista sen verran, että joku pienehkö parvikala-poppoo olis kiva. Taistelukalat kun tykkäävät pohjia tutkia ja muutenkin viihtyvät enemmän piiloissa/kasvien seassa niin aika hyvin uimatilaa olisi jollekin pienelle kalaparville. Olisko ehdotuksia? Tiedän ettei ainakaan miljoonakaloja tai muita huntupyrstöjä, Taisto tappaisi ne varmasti. Kalojen oston yhteydessä vien altaan vettä testattavaksi niin näkee onko nitriitit ja raatit kohillaan...
Kertokaahan mielipiteitä ja sanokaa ihmeessä jos joku on täysin vinksallaan.
Jori

