
Nyt se purkki on tasapainossa ja pörisee ilman ongelmia olkkarin kulmassa eikä siitä sen enempiä.
Kuten monelle muullekin, iski minuun se pahemmanlaatuinen akvaariokuume, ja tartutin sen lapsiinkin. Kun joulukuussa 2013 kävimme lasten kanssa katsomassa A-linnassa taistelukaloja ja helmimonnisia, jäivät ne pyörimään sekä minun että lasten takaraivoon kuin radiosta tarttunut korvamato.
Jotta tällä kertaa suuremmilta ongelmilta vältyttäisiin, aloitan uuden purkin suunnittelun nyt hyvissä ajoin. Aiomme hankkia olkkariin Juwel Lido 120 -kuutioakvaarion ja sisustaa sen aquascaping-tyyliin pyrkien amanomaiseen lopputulokseen. Pieneen kokoon on pari syytä; liian isoa amanoa en uskalla yrittää ja taistelukalalle piisaa pienempikin. Kulma, johon tämä menee on mitoiltaan 60x60. Suunnittelu alkaa nyt ja hankinta tehdään tod.näk. vk 8 kun olen lomilla ja on aikaa näpertää, antautua harrastuksen vietäväksi

Budjettia tähän olen varannut sellaisen 600 euroa poislukien kalojen hinnat. Kyttään AW:n myyntipalstaa josko sieltä jotain irtoaisi edullisesti.
Speksejä:
Akvaario: Juwel Lido 120 omalla suodattimellaan ja lämmittimellään. Hankintapaikka auki, jostain pk-seudulta.

Valaistus: pitänee ne heijastimet ostaa siihen valaisinkanteen lisäksi
Hiilari: Nutrafin kiljuhiilarikamat alkuunsa. Jos ei piisaa, niin sitten pistän paremmat ja siirän kiljuhiilarin 220 l purkkiin.
Pohja: Laittaako basalttihiekkaa, pyöreää tummahkoa soraa, harmaata hiekkaa? Vaiko Oliver Knottia tai vastaavaa? Pohjalannoite?
Tausta: Juwelin sininen valonkajo yläreunassa

Vesiarvot: pehmeillä mennään elikkäs pH 6–7 lämpötila 28°C ja kovuus kraanasta on 3,7 – 4,7 dH
Kalasto: pääkala taistelukala, iso ja liehuva. Parvi kardinaalitetroja +20 kpl. 6 kpl niitä helmimonnisia ja ehkä pari töyhtökääpiöitä.
Sisustus: kivet harjulta, käppyrä puun tekoa varten kaupasta, kookosluola naamioituna sammaleella

Kasvit:
glossostigmaa tai
Hemianthus/helmiruohoa
jaavansammal tai "christmas moss"(puuhun) x2. Puu suodattimen eteen

palleroahdinparta x3 "pensaiksi", ehkä.
jaavansaniaista kivien läheisyyteen vanhasta
vallisneria nana x 2 taustalle kivien taakse

Toivon etenkin tietoja tuosta Juwelin omasta suodattimesta, sen tehon riittävyydestä ja sen resonoinnista valaisinkanteen. Osa otattaa sen pois jo kaupasta ja osa kehuu maailman parhaaksi. Toki pytty olisi nätimpi ilman sitä mutta if it ain't broken don't fix it.
Nykyisestä pytystä tempaisin Bioboxin pois kuunneltuani vuoden päivät sen räminää, tilalle pistin JBL:n i200 sisäsuodattimen. Loistava peli!
Ulkosuodatinta en ajatellut tässä vaiheessa hommata Lidoon, ehkä sitten jos joskus päädyn sen sisäsuodattimen pois nappaamaan. Villi idea oli sekin, että peittäisin sen sisäsuodattimen sillä sinisellä taustakuvalla, kiinnittäen sen suodattimen pintaan akvaariosilikoonilla jatkamaan yhtenäisenä L:n malliin asetettavan taustakuvan yhtenäisyyttä. Onko kukaan tätä kokeillut?
Pohjamateriaali myös vielä pohdinnassa. Oliver Knottilla näyttää moni menevän. Mutta siellä käyttöohjeessa lukee ettei vesiarvoja saa muokata kovetusaineilla? Entä jos joskus päätämmekin vaihtaa kalastoa ja pistää vaikka hohtomilliksiä sinne? Meneekö sitten pohjakin vaihtoon?
Jotain tummaa pohjalle kuitenkin tulee. Soraan olen tottunut, hiekkapohja vähän hirvittää kun lueskee juttuja. Mitään kotiloita en sinne ota möyrimään. Santaa tulisi ehkä sellaisen noron verran, jokea tai tietä feikkaamaan. Ajan kanssa matskut sekoittuvat ja reeraaminen ei varmaan koskaan lopu.

Kasveista aion hyödyntää nykyisen akvan jaavansaniaispöheikköjä, ehkä anubias nanaa. Muut menevät valitun pohjamatskun mukaan, sammaleita ja heiniä painottaen.
Yksi syy odotteluun on A-linnan pitkittynyt remppa; sieltä olen tottunut ostamaan ja eiköhän ne viimeistään ens vuoden puolella taas avaa ovensa. Tosin myyvätkö Juwelia, en muista? Pitänee mennä jonnekin hiplaamaan noita Lidoja, siinä on vaan aina se riski että retkahdan ostamaan sen jo kättelyssä...
Ja loppuun vielä pari googlattua, muksujen valkkaamaan kalankuvaa:
Betta crown tail tai half moon


Kardinaaleja +20 kpl

Helmimonniset, 6 kpl

Töyhtispariskunta

Tässäpä siis uusi projektipäiväkirja meitin perheen syksyn piristykseksi. Uutta akvaa odotetaan innokkaammin kuin joulua
