uusi akvaario ja reissuun lähtö
Valvoja: Moderaattorit
-
- Starting Member
- Viestit: 36
- Liittynyt: 21:59, 13.12.2014
- Sukupuoli: Nainen
uusi akvaario ja reissuun lähtö
Terve!
Täällä tuntuu olevan varsin kokenutta ja viisasta väkeä. Osaisittekohan neuvoa minua? Akvaariokuume paukahti tähän syksyn pimeimmän kauden virkistykseksi, ja tilattiin uusi Juwel Rio 180l, kun paikallisessa lemmikkiliikkeessä oli juuri tarjous parahiksi. Varjon kirjatkin on postimiehen kyydissä tulossa, ja täältä olen lukenut tietoa niin paljon kuin olen ehtinyt (joka ilta..).
Ensin ajateltiin, että ei laiteta tuonne vettä kuin vasta tammikuussa, koska ollaan lähdössä melko pian joulun jälkeen reissuun kahdeksi viikoksi. Nyt kun tuo loota möllöttää tuossa olohuoneen nurkassa, niin ihan hirveästi tekisi mieli sisustella tuota edes jotenkin jo tulevalla viikolla, olisihan se joulunakin kivempi, jos olisi edes jotain sisällä.
Kaloja ei uskalla laittaa, mutta entä kasveja? Olisiko joku sellainen kypsyttelytaktiikka mahdollinen, että laitettaisiin sinne hiekat, vedet ja jotain sisustusjuttuja sekä kasveja, ja jätettäisi se kypsyilemään sitten pariksi viikoksi itsekseen? Mitään vesiarvoja mittailemassahan täällä ei ole ketään.
Toki hirvittää, että tuo tankki valaa vedet lattialle sillä aikaa, mutta kai se tässä parin viikon aikaan sen tekisi, jos siinä jotain vikaa olisi. Sukulaisia käy täällä kuitenkin usein, voisin pyytää käymään jopa päivittäin.
Kaikki vinkit ja ehdotukset otetaan lämmöllä ja kiitollisuudella vastaan! Toki järkevää olisi tyytyä laittamaan tuonne vaan led-valot ja alkaa puuhastus vasta reissun jälkeen, mutta mutta.. ei malttas millään.
Kalaston suunnittelu on vielä ihan vaiheessa, aiotaan lukea lasten kanssa tarkkaan ne akvaariokirjat, ja mietiskellä kaikessa rauhassa.

Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
Toki voit sen valmiiksi sisustaa ja jotain kestäviä kasveja sinne laittaa.
Laitat sitte bakteeriampullit sinne ku tuut reissusta takas ja sulla on valmis allas heti.
Laitat sitte bakteeriampullit sinne ku tuut reissusta takas ja sulla on valmis allas heti.
-
- Starting Member
- Viestit: 36
- Liittynyt: 21:59, 13.12.2014
- Sukupuoli: Nainen
Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
Kiitos tästä rohkaisusta! Olisiko hyviä vinkkejä niistä kestävistä kasveista?
Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
Keihäslehdet, jaavansaniainen, karvalehti, vedensuosikki, melalehdet, miekkakasvit jne.
-
- Elite Member
- Viestit: 6209
- Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
Kannattaa laittaa pari kalanruokahiutaletta bakuille ruoaksi kun laitat bakuampullit (todella vähän). Myös vedenparannusaineet joukkoon.
Kalanruokaa vain pari hiutaletta. Usein laitetaan koko purkki, se taas on katastrofi.
Pioneerikasveiksi suositellaan nopeakasvuisia köynnöksiä (karvalehti, vedensuosikki yms.).
Itse pidän vallisneriaa jokapaikanhöylänä ja viihtyy lähes lätäkössä kuin lätäkössä. Hyvä kasvi taustalle. Monia eri kokoja (lajeja), joten sekin huomioitava.
Ja toki pohjaravinteet ja veteen ravinteita, jotka akvakamaa.
Ja nimenomaan biodigest -start -versio varmaan se parempi. Pitkällä matkalla pelkkä bakuvalmistekin ok, mutta Biodigest -startissa mukana myös stop ammo. Kannattaa ostaa reilusti. Ne säilyvät ja talvellakaan eivät mene piloille.
Itse tilannut akvaarioon.fi:stä 30 satsit aina
.
Itse ostaisin harrastajalta edullisesti, jos saisi. Mukaan voi tulla helposti roskakotiloita, jotka huomioitava sekä kalatauteja. Pitkä matka ja kasvit yksin kipossa tosin estää kalatauteja, jos parikin viikkoa pitää ilman kaloja. Tai kalakaupan taimet, jotka omassa altaassa, eikä kalojen joukossa.

Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
-
- Starting Member
- Viestit: 36
- Liittynyt: 21:59, 13.12.2014
- Sukupuoli: Nainen
Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
Kiitokset taas vinkeistä!
Semmoinen mutka tuli nyt suunnitelmiin, että lueskeltuani taas lisää tietoa, haluan pohjamateriaaliksi JBL Manadoa, eikä sitä täältä meidän tanhuvilta tietenkään saa. Näin ollen ajattelin tilata jostain nettikaupasta (jostain mistä löytäisin kaikki, ehkä peräti Saksasta asti) kasan tarvikkeita nyt valmiiksi, ja sitten heti reissusta palattua alan kypsytyshommiin.
Listani on nyt tällainen, vinkatkaa ihmeessä jos ja kun jotain olennaista puuttuu:
-JBL tippatestit (ainakin nitriitti, nitraatti, GH?)
-JBL Manado 25l säkki vai vielä lisäksi 10l? Akvaario Juwel Rio 180l 100×40
-Tuon Manadon alle JBL aquabasis, vai onko liioittelua?
-se kypsyttelupaketti jota suosittelitte, se biodigest start
-haavi
-apuvälineistö vedenvaihtoon (onko suositella joku hyvä, vai onko ihan sama mikä?)
-imukuppilämpömittari
-kasvipinsetit (kuulemma tarpeen tuon Manadon kanssa)
-kalanruokaa
-heijastimet noihin Juwel Rio lamppuihin? Toiveena saada oikein kasvirikas akvaario
-jotain vedenparannusainetta (mikä olisi hyvä?)
No aikamoinen lista oli jo siinä.

JBL:n nitriitti ja nitraattitippatestit hyvä. Jos kypsytät vasta akvaariota, niin ammoniakkitesti (JBL) suotavaa, koska silloin kuin ammoniakki nolla, nitriittikin laskenut nollaan lähes ja nitraattia alkaa kertyä akva on kypsä. Ammotestiä harvemmin muuten tarvitsee, mutta kypsyttäessä muuten menee arvailujen puolelle milloin kippo on kypsä.
Jos kovetat vettä, GH-testi tarpeen. Muuten näet vesilaitoksesi tiedoista veden kovuuden ja jos pohjamatsku ei vapauttele mitään joka nostaisi kovuutta, testi ei välttämätön.
Sitä vastoin ph/kh-testit ihan hyvä hankkia. Ph-testi minulla Tetran (vertaa asteikko), kh-testi JBL:n.
Aqua-safe ainakin suosittu. Aquaristic.netistä n. 30 euroa 5 litran pönikkä. Muuten aika tyyristä kamaa. Mutta kehuttu ja pääasia, että poistaa kloorin, kloramiinin ja raskasmetallit ainakin....FMM:ää moni käyttää. Varmaan ok, mutta zeoliitti lopulta alkaa tukita suodattimiakin....Seachem prime riittois ja rikille haiseva tuota. Moni käyttää sitä, koska on riittoisakin.
Mutta varmin valinta mielestäni Aqua-safe, suosittelen:).
Akvaarion hyvät suodattimet/riittävät ja mahdolliset ilmastimet minusta supertärkeitä. Niissä en pihistelisi. Ne olisi hankelistalla hyvin korkealla:).
Jos kovetat vettä, GH-testi tarpeen. Muuten näet vesilaitoksesi tiedoista veden kovuuden ja jos pohjamatsku ei vapauttele mitään joka nostaisi kovuutta, testi ei välttämätön.
Sitä vastoin ph/kh-testit ihan hyvä hankkia. Ph-testi minulla Tetran (vertaa asteikko), kh-testi JBL:n.
Aqua-safe ainakin suosittu. Aquaristic.netistä n. 30 euroa 5 litran pönikkä. Muuten aika tyyristä kamaa. Mutta kehuttu ja pääasia, että poistaa kloorin, kloramiinin ja raskasmetallit ainakin....FMM:ää moni käyttää. Varmaan ok, mutta zeoliitti lopulta alkaa tukita suodattimiakin....Seachem prime riittois ja rikille haiseva tuota. Moni käyttää sitä, koska on riittoisakin.
Mutta varmin valinta mielestäni Aqua-safe, suosittelen:).
Akvaarion hyvät suodattimet/riittävät ja mahdolliset ilmastimet minusta supertärkeitä. Niissä en pihistelisi. Ne olisi hankelistalla hyvin korkealla:).
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
Jos kypsytät akvaarion noilla ampulleilla, on toi ammoniakkitesti tarpeeton. Akvaariohan on välittömästi kypsä ampullien lisäämisen jälkeen. Ja sellainen huomio vielä noista testeistä, että jos nitriittitesti näyttää muuta kuin nollaa ei nitraattitesti näytä oikein.
Vedenparannusaineista olen itse käyttänyt niin aquasafea, ffm:ää, aquatania kuin haloexiakin mutta käytännössä parhaaksi on osottautunut jbl:n biotopol. Ainetta on helppo annostella mukana tulevan "monitoimikorkin" kanssa ja mukavan riittoisaa ja edullistakin se on.
Akvaariossasi on todella hyvä suodatin joten sen suhteen ei tarvitse murehtia. Ilmastimet taas ovat lähinnä koristeita, happea niistä ei veteen imeydy eli ei nouse listan kärkipäähän.
Noilla JBL:n tuotteilla on todella laaja edustus ympäri suomen, eli sitä manadoakin varmasti saa.
Sulla on sen verran kunnioitettavan pitkä toi ostoslista, että ennenkuin lähdet nettikaupoista tilaamaan, kannattaa pyytää tarjousta paikallisista liikkeistä. Luultavasti tulee edullisemmaksi kokonaisuutta ajatellen vaikka euroja kuluisikin muutama enemmän
Vedenparannusaineista olen itse käyttänyt niin aquasafea, ffm:ää, aquatania kuin haloexiakin mutta käytännössä parhaaksi on osottautunut jbl:n biotopol. Ainetta on helppo annostella mukana tulevan "monitoimikorkin" kanssa ja mukavan riittoisaa ja edullistakin se on.
Akvaariossasi on todella hyvä suodatin joten sen suhteen ei tarvitse murehtia. Ilmastimet taas ovat lähinnä koristeita, happea niistä ei veteen imeydy eli ei nouse listan kärkipäähän.
Noilla JBL:n tuotteilla on todella laaja edustus ympäri suomen, eli sitä manadoakin varmasti saa.
Sulla on sen verran kunnioitettavan pitkä toi ostoslista, että ennenkuin lähdet nettikaupoista tilaamaan, kannattaa pyytää tarjousta paikallisista liikkeistä. Luultavasti tulee edullisemmaksi kokonaisuutta ajatellen vaikka euroja kuluisikin muutama enemmän

-
- Starting Member
- Viestit: 36
- Liittynyt: 21:59, 13.12.2014
- Sukupuoli: Nainen
Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
Kiitos taas hyvistä neuvoistanne! Haluan toki kannattaa paikallista liikettä, siksi ostin sieltä akvaariopaketinkin, enkä tilannut Helsingistä, josta olisin sen saanuthieman halvemmalla kotiovelle kuljetettuna. Soitinkin liikkeeseen tänään, ja kuulemma joskus vuosia vuosia sitten oli joku asiakas sitä Manadoa tilannut, ja tilaamalla olisi saanut nytkin. Hinta oli vaan tässä tapauksessa niin tolkuttoman kallis, että nyt lähti sitten Saksaan kaverin kanssa kimppatilaus. Tilasin sitä Manadoa ja aquabasis plussaa ja tippatestejä ja vedenparannusainetta ja sen start up-ampullipaketin. Ammoniakkitestejä testipaketissa ei ollut. Jätin kuitenkin ostelemista vielä paikalliseen liikkeeseenkin. Kompromissi oli tämä.. Nyt vaan ootellaan, että kusti polkee tuolla jouluruuhkassa!
Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
Vielä ei ollut tätä huomiota tullu esiin tai en ainakaannhuomannut joten lisään sen itse: manadolla on taipumus ainakin alkuvaiheessa nostaa veden kokonaiskovuutta. Sillä ei varmaan useimpien lajien kanssa ole suurta merkitystä, mutta gh-testi voi silti olla hyvä hankkia.
-
- Junior Member
- Viestit: 167
- Liittynyt: 19:56, 05.08.2013
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Espoo
Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
Mites kun mä olen kaikkialta lukenut että Rio akvaarioihin pitää hankkia lisäksi ulkosuodatin ja akvaariokeskuskin sitä suosittelee...?Teemu Salonen kirjoitti: ...Akvaariossasi on todella hyvä suodatin joten sen suhteen ei tarvitse murehtia.
96l, 240l, 3 hiirtä, koira, hevonen
-
- Starting Member
- Viestit: 36
- Liittynyt: 21:59, 13.12.2014
- Sukupuoli: Nainen
Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
Hyvä pointti, kerttu! Minäkin luin tuon manadon veden kovuusarvo-asian jostain aiemmin, mutta siinä tilaamis-hässäkässä sitten unohdin. Olikos se nyt niin, että GH ja KH oli sama asia, vai sekoilenko taas? Siinä jbl testipaketissa, jonka tilasin, oli siis ph, KH, NO2, NO3 sekä fe. Ihan ei vielä kristallinkirkasta nämä hommat, mutta jospa se siitä kun saan tarvikkeet ja kirjat. Ja suodatin-asia ymmärtääkseni riippuu kalastosta. En vielä tiedä, mitä kaloja hankitaan, ja aluksi ajattelin pärjätä tuolla Rion omalla suodattimella. Sitten jos alkaa näyttää siltä, ettei se riitä, niin voin hankkia lisäksi jonkun toisen.
Myyjä sanoi, että hänellä on itsellään Rio, ja hyvin on pärjännyt sillä Rion omalla suodattimella.
Myyjä sanoi, että hänellä on itsellään Rio, ja hyvin on pärjännyt sillä Rion omalla suodattimella.
-
- Starting Member
- Viestit: 36
- Liittynyt: 21:59, 13.12.2014
- Sukupuoli: Nainen
Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
No niin vastaan itse itselleni, että eihän toki GH ja KH ole sama asia.. Eli nyt tuli asiaa paikalliseen kauppaan, jospa sieltä saisi sitä GH-testiä..
Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
Juweleissa mukana tuleva suodatin riittä suodatustehonsa puolesta vaikka mihin. Oletusarvoisesti mitään lisäsuodatusta tai kierrätystä ei tarvita. Toki ovela ja moraaliton myyjä myy tietämättömille vaikka mitä välittämättä siitä, tarvitseeko ostaja tuotetta vai ei.Aquariel kirjoitti:Mites kun mä olen kaikkialta lukenut että Rio akvaarioihin pitää hankkia lisäksi ulkosuodatin ja akvaariokeskuskin sitä suosittelee...?Teemu Salonen kirjoitti: ...Akvaariossasi on todella hyvä suodatin joten sen suhteen ei tarvitse murehtia.
-
- Starting Member
- Viestit: 36
- Liittynyt: 21:59, 13.12.2014
- Sukupuoli: Nainen
Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
APUA APUA!!
Minä pöljä innostuin nyt sitten laittamaan vesiä akvaarioon.. Ajatuksena saada sinne pari kasvia jouluksi. No, laitoin sinne pohjalle sen Jbl Aqua basis-lannoitteen, ja sitten päälle huuhdellun manadon. Ja sitten vettä. JESTAS!! Vesi on ihan ruskeaa!!!
Manadoa huuhtelin kyllä sen verran, että vesi oli sitten kirkasta, mutta selvästikään en tarpeeksi. Lisäksi pinnalla killuu semmoista turvehötöä (sitä lannoitesettiä on tullut siis pintaan). Täytin altaan noin puoleenväliin, ja sitten luovutin.. Otin vähän ruskeaa vettä poiskin, nyt vettä on 1/3, odotan jos laskeutuisi.. Mutta en usko. On siis niin sameaa, että ei läpi näy..! Isä ja mies vain naureskelivat, että voithan tehdä tuosta semmoisen perinteisen suomalaisen suolammen, kesällä sammakonkutua sinne, ja siinä on lapsille ihmeteltävää. Just!
Nyt olisi hyvä neuvot kalliit. Mitä ihmettä teen?!? Ei tuota manadoa voi enää poiskaan ottaa, kun se aquabasis on siellä pohjalla nyt, sekoittuisi kaikki ihan turvemömmöksi. Jos laitan kipon täyteen ja suodattimen päälle, niin veikkaan että suodatin on tukossa alta aikayksikön. Tää on niin tätä!! Hyvää Joulua silti kaikille!! Laitan tuohon liejuloodan päälle punaisen liinan jouluksi..

- Advanced Member
- Viestit: 2102
- Liittynyt: 11:59, 01.09.2006
- Akvaarioseurat: HAS, SMAS, @#merivesi.fi
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Espoo
Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
Manadoa on luultavasti liian vähän. Sitä tarvii olla aika paksu kerros jos lannoitepohjan laittaa.
-
- Starting Member
- Viestit: 36
- Liittynyt: 21:59, 13.12.2014
- Sukupuoli: Nainen
Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
Manadoa on edessä 5cm ja takana 8cm. Paljonko pitäisi olla?
Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
Hei!
Vastaan nyt, kun kaikki muut harrastajat ovat kinkunpaistohommissa. En kyllä ole kokeillut käyttämiäsi pohja-aineksia. Mutta olen myllännyt akvaariossani, ja Juwelin oma sisäsuodatin kyllä putsaa sitä vettä tosi tehokkaasti. Aina suuremman kasvien siirtelyn yhteydessä Nature Soilit tekevät vedestä ihan ruskeaa, mutta tunnissa vesi kirkastuu.
Sinuna laittaisin vettä pönttöön ja suodattimen päälle. Ja huuhtelet sitten sitä suodattimen päällimmäisenä olevaa valkoista vanulappua.
Kyllä se siitä vielä riemuksi muuttuu!

Tällä hetkellä enemmän kasveja kuin kaloja.
-
- Starting Member
- Viestit: 36
- Liittynyt: 21:59, 13.12.2014
- Sukupuoli: Nainen
Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
Kiitos kaikau! Rupesin miettimään, että koskapa taas itselleni tyypillisesti lähdin touhuamaan liian nopeasti (minulla ei ole edes lappoa vielä..), voipi ollaettä vedenlaittotekniikkani (!?!) pahensi sitä lannoitteen nousua. Laitoin vettä semmoisella partaäijäjogurtti-pikkusankolla kippaamalla.. Kylläkin tosi arovasti, mutta väkisinkin se painoi ne manadot siitä sivuun ja lannoitteet on nousseet toki ylös
Voi äly hoi, älä jätä. Mutta onko se sillä letkulla sen hellävaraisempi homma? No, letkun saan huomenna. Taidan ottaa vielä noita ruskeita vesiä pois ja sitten vähän lisää sitä manadoa päälle, ja uusi yritys vaikka joulupäivänä..tai huomenna, jos ehtii. Siinä on Joulupukille ihmettä kerrakseen! Kuraloota olohuoneessa.

Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
Laita lautanen pohjalle siihen kohtaan mihin vettä kippaat ja kaada hitaasti vettä siihen. Näin pohjan pitäisi pysyä paikallaan, eikä pohjalannoitteet sun muut lähde niin herkästi leijumaan.
Letkulla veden poisto on nopeampaa ja helpompaa, mutta täytön kanssa saa edelleen varoa, ettei vesi osu liian kovalla paineella pohjaan, tai taas pöllyää. Itse käytän ämpäreitä täyttöön ja yleensä pidän toista kättä vesivirran alla, vähän pinnan alla, kun kaadan uutta vettä altaaseen. Näin ei tule pohjaan pistemäistä virtausta, joten hiekat ja kasvit pysyy paikoillaan.

Katastrofialtis 128l sekasoppa, minkä lisäksi 3 islantilaista kavioeläintä... Sinne ne rahat sitten menikin. :P
-
- Starting Member
- Viestit: 36
- Liittynyt: 21:59, 13.12.2014
- Sukupuoli: Nainen
Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
Kiitos Icecube, yritän neuvomallasi tavalla! Sain juuri letkun, ja poistan sillä nuo liejuvedet ensin, sitten lautasen kanssa uudet vedet, ja suodatin päälle. Toivotaan parasta!!
-
- Starting Member
- Viestit: 36
- Liittynyt: 21:59, 13.12.2014
- Sukupuoli: Nainen
Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
Hei pitkästä aikaa!
Siis tässä minun akvaarioprojektissani meni kuta kuinkin kaikki mahdollinen pieleen (paitsi ettei akva hajonnut- ainakaan vielä- siitä iloitsen!). Ensin siis meni se vesi sameaksi sen manadon kanssa. Sitten kaapin kasauksessa oli pari mutteria (juuri ne, jotka jäävät altaan alle) jäänyt ihan millin koholle, ja siitä johtuen akvaario oli kummallisesti ihan tosi vähän mutta kuitenkin "etukenossa", onneksi huomasin eikä ollut vesiä siinä vaiheessa.. Lopulta tyhjensin purkin reissun ajaksi (pakastin pohjamatskut lasten ammeeseen autotalliin..) ja sitten palattua uusi yritys!
No, ensin kaikki meni hyvin ja mieli oli tyyni. Vatupassin kanssa suoristelin uudestaan tason ja tarkistin vielä pienellä kuulalla, että akvaarion pohja ei viettänyt mihinkään suuntaan. No, sitten vaan sisutukset ja vedet paikoilleen. Täyttämisen edetessä katsoin, että ei ole todellista, akvaario on ihan vinossa! Veden pinta oli selvästi silmillä havaittavasti ylempänä oikeassa, kuin vasemmassa laidassa. Olin jo heittää hanskat tiskiin, mutta sitten kuitenkin tulin mitanneeksi matkan alareunan muovikehuksestä yläreunan muovikehykseen, ja kas, se ylä reunan kehys on vinossa!! Siksi näytti, että koko akvaario olisi vinossa.
Liikkeessä tästä sanoin, ja ei pitäisi kuulemma vaikuttaa käytettävyyteen. Sehän siinä vaan on, että se maksimivesiraja tulee nyt oikeassa reunassa vastaan aiemmin. Mutta tämän kanssa nyt eletään. En jaksa alkaa uutta vaatia enkä jaksaisi tuota enää tyhjentääkään.
Viime lauantaina siis vedet, kasvit ja startupit laitoin ja kauhun sekaisin tuntein hain kaverilta sinne 5 monnista. Että jos ne saisin nyt hengissä pidettyä kuitenkin! No sekään ei tietysti ihan kuin strömsössä mennyt, vahingossa pussiin tuli 4 täplämonnista ja yksi kuparimonninen (piti tulla 5 täplämonnista..). No kupari matkaa takaisin kotiinsa kunhan pakkaset hellittävät, ja se yksi täplä tulee meille sitten. Maanantaina kävin eläinkaupasta 2 täplämonnista lisää. Eli monnisia on yhteensä kuusi.
Innokkaasti puuhastavat tuolla ja ovat saaneet kivasti väriäkin. Eli hengissä ovat, jes! Lasten kanssa niitä ihastuksissamme seuraamme.
Muutama kysymys on nyt pulpahtanut mieleen, osaisikohan joku viisaampi neuvoa?
Laitoin siis silloin vajaa viikko sitten ne ampullit ohjeen mukaan 180l altaaseen (3 ampullia niitä bakuja ja 3 stop ammoa). Veden mukana laitoin aquasafe-vedenparannusainetta. Olen mittaillut jbl tippatesteillä nitriittiä ja nitraattia, kumpaakaan ei ole. KH 3. GH-testiä minulla eiole, kaupassa ei ollut.
Ph oli kuitenkin korkea, mutta niin oli hanavedessäkin. Ihan mahdottomuus tulkita siitä testistä, että onko 7,5 vai 8, mutta jompi kumpi. Vedessä on yksi iso mangrovejuurakko, liekö siitä apua ajan myötä vai pitäisikö turveuutetta harkita?
Sitten suodattimenkin kanssa meni pieleen, laitoin ohjeen mukaan sinne ne "sienet" mitä paketissa tuli, myös sen mustan
Ja tänään otin pois, kun akvaliikkeessä neuvoi täti, että laita sinne vain kaksi niitä hienompia sieniä ja kaksi karkeampia, molemmat sinisiä. Ja että mitään muuta ei pidä laittaa, ei myöskään sitä valkoista lappua. Eli mitä minä tuonne nyt laitan ja montako, että suodatus olisi mahdollisimman hyvä?!? Nyt siellä on yksi hieno, yksi karkea ja sitten se vihreä sieni. Manado likaa sitä suodatinta hirveästi, kaksi umpiruskeaa valkoista lappua olen vajaan viikon aikaan seltä poistanut. Se ruskea settihän tukkii koko masiinan. Veden pinnalla on paljon pientä "pölyä" ja taitaapa olla ihan ohuen ohut kalvon tapainenkin.
Virtaus on mielestäni yllättävän kova, voiko sitä mitenkään pienentää? Putken olen suunnannut vinosti ylöspäin etulasia kohti. Haluaisin pitää veden tosi puhtaana, koska minulla on allergista taipumusta, ja jos on likainen akvaario, siitä ei välttämätää hyvä seuraisi. Suunnittelen vaihtavani vettä kerran viikossa.
Manado on kyllä aika haasteelliselta tuntunut kun likaa suodattimen ja leijuu ympäri lootaa niitä murusia, miten tuota pohjaa voi puhdistaa..? Ei ole lappoakaan vielä, millainen minun kannattaisi hankkia? Vähänkin imua niin manadot lähtee matkaan.
Sitten kaloihin. Voisinkos hakea tuonne jo viikonloppuna lisää porukkaa? Ja laittaisinko sinne lisää niitä ampulleja sitten, vai eikö tarvitse? Toiveissa olisi joku värikäs tetraparvi, voi olla että kardinaalitetrat lähtisivät matkaan jos kaupassa olisi. Montako voisin hankkia 180 litraiseen? Vähintään 10 haluaisin,jos se olisi mahdollista.
Pääkala vielä hakusessa, sitä ehtii miettiä, mutta ehdotuksia ottaisin mielelläni vastaan. Joku pariskunta olisi kiva. Rihmakaloista tykkäisin, mutta arveluttaa tuo lujasti virtaava vesi ja sitten ne tetrat, että söisikö ne niiden rihmakalojen rihmat suihinsa. Erityisesti kääpiörihma ja hunajarihma miellyttävät, mutta lukemani mukaan ovat herkkää porukkaa, en taida uskaltaa ihan heti sellaisiin kajota.
Barbit voisivat olla vaihtoehto tetroille, mutta niille tuo purkki taitaa olla liian pieni, ja eikös nekin saattaisi kiusata niitä rihmoja?
Partamonnin voisin myös hankkia tuonne siivoustehtäviin, yhden.
Ja sitten vielä kasvilannoiteasia. Kaupasta tarttui mukaan pieni pullo tuollaista Tetra PlantaMin- lannoitetta. Sitä meinasin tuikata tuonne sekaan nyt lauantaina vedenvaihdon yhteydessä. Laitanko siis sen annostuksen ainoastaan sen vaihtamani veden määrän mukaan, vai koko akvaarion vesimäärän mukaan?!?
Kiitos jos jaksoitte lukea ja ihanaa jos voisitte neuvoa, elän toivossa että tämä homma lähtisi tästä nyt jotenkin toimimaan..! "Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo" on nyt mottoni.
Siis tässä minun akvaarioprojektissani meni kuta kuinkin kaikki mahdollinen pieleen (paitsi ettei akva hajonnut- ainakaan vielä- siitä iloitsen!). Ensin siis meni se vesi sameaksi sen manadon kanssa. Sitten kaapin kasauksessa oli pari mutteria (juuri ne, jotka jäävät altaan alle) jäänyt ihan millin koholle, ja siitä johtuen akvaario oli kummallisesti ihan tosi vähän mutta kuitenkin "etukenossa", onneksi huomasin eikä ollut vesiä siinä vaiheessa.. Lopulta tyhjensin purkin reissun ajaksi (pakastin pohjamatskut lasten ammeeseen autotalliin..) ja sitten palattua uusi yritys!
No, ensin kaikki meni hyvin ja mieli oli tyyni. Vatupassin kanssa suoristelin uudestaan tason ja tarkistin vielä pienellä kuulalla, että akvaarion pohja ei viettänyt mihinkään suuntaan. No, sitten vaan sisutukset ja vedet paikoilleen. Täyttämisen edetessä katsoin, että ei ole todellista, akvaario on ihan vinossa! Veden pinta oli selvästi silmillä havaittavasti ylempänä oikeassa, kuin vasemmassa laidassa. Olin jo heittää hanskat tiskiin, mutta sitten kuitenkin tulin mitanneeksi matkan alareunan muovikehuksestä yläreunan muovikehykseen, ja kas, se ylä reunan kehys on vinossa!! Siksi näytti, että koko akvaario olisi vinossa.
Liikkeessä tästä sanoin, ja ei pitäisi kuulemma vaikuttaa käytettävyyteen. Sehän siinä vaan on, että se maksimivesiraja tulee nyt oikeassa reunassa vastaan aiemmin. Mutta tämän kanssa nyt eletään. En jaksa alkaa uutta vaatia enkä jaksaisi tuota enää tyhjentääkään.
Viime lauantaina siis vedet, kasvit ja startupit laitoin ja kauhun sekaisin tuntein hain kaverilta sinne 5 monnista. Että jos ne saisin nyt hengissä pidettyä kuitenkin! No sekään ei tietysti ihan kuin strömsössä mennyt, vahingossa pussiin tuli 4 täplämonnista ja yksi kuparimonninen (piti tulla 5 täplämonnista..). No kupari matkaa takaisin kotiinsa kunhan pakkaset hellittävät, ja se yksi täplä tulee meille sitten. Maanantaina kävin eläinkaupasta 2 täplämonnista lisää. Eli monnisia on yhteensä kuusi.
Innokkaasti puuhastavat tuolla ja ovat saaneet kivasti väriäkin. Eli hengissä ovat, jes! Lasten kanssa niitä ihastuksissamme seuraamme.
Muutama kysymys on nyt pulpahtanut mieleen, osaisikohan joku viisaampi neuvoa?
Laitoin siis silloin vajaa viikko sitten ne ampullit ohjeen mukaan 180l altaaseen (3 ampullia niitä bakuja ja 3 stop ammoa). Veden mukana laitoin aquasafe-vedenparannusainetta. Olen mittaillut jbl tippatesteillä nitriittiä ja nitraattia, kumpaakaan ei ole. KH 3. GH-testiä minulla eiole, kaupassa ei ollut.
Ph oli kuitenkin korkea, mutta niin oli hanavedessäkin. Ihan mahdottomuus tulkita siitä testistä, että onko 7,5 vai 8, mutta jompi kumpi. Vedessä on yksi iso mangrovejuurakko, liekö siitä apua ajan myötä vai pitäisikö turveuutetta harkita?
Sitten suodattimenkin kanssa meni pieleen, laitoin ohjeen mukaan sinne ne "sienet" mitä paketissa tuli, myös sen mustan

Virtaus on mielestäni yllättävän kova, voiko sitä mitenkään pienentää? Putken olen suunnannut vinosti ylöspäin etulasia kohti. Haluaisin pitää veden tosi puhtaana, koska minulla on allergista taipumusta, ja jos on likainen akvaario, siitä ei välttämätää hyvä seuraisi. Suunnittelen vaihtavani vettä kerran viikossa.
Manado on kyllä aika haasteelliselta tuntunut kun likaa suodattimen ja leijuu ympäri lootaa niitä murusia, miten tuota pohjaa voi puhdistaa..? Ei ole lappoakaan vielä, millainen minun kannattaisi hankkia? Vähänkin imua niin manadot lähtee matkaan.
Sitten kaloihin. Voisinkos hakea tuonne jo viikonloppuna lisää porukkaa? Ja laittaisinko sinne lisää niitä ampulleja sitten, vai eikö tarvitse? Toiveissa olisi joku värikäs tetraparvi, voi olla että kardinaalitetrat lähtisivät matkaan jos kaupassa olisi. Montako voisin hankkia 180 litraiseen? Vähintään 10 haluaisin,jos se olisi mahdollista.
Pääkala vielä hakusessa, sitä ehtii miettiä, mutta ehdotuksia ottaisin mielelläni vastaan. Joku pariskunta olisi kiva. Rihmakaloista tykkäisin, mutta arveluttaa tuo lujasti virtaava vesi ja sitten ne tetrat, että söisikö ne niiden rihmakalojen rihmat suihinsa. Erityisesti kääpiörihma ja hunajarihma miellyttävät, mutta lukemani mukaan ovat herkkää porukkaa, en taida uskaltaa ihan heti sellaisiin kajota.
Barbit voisivat olla vaihtoehto tetroille, mutta niille tuo purkki taitaa olla liian pieni, ja eikös nekin saattaisi kiusata niitä rihmoja?
Partamonnin voisin myös hankkia tuonne siivoustehtäviin, yhden.
Ja sitten vielä kasvilannoiteasia. Kaupasta tarttui mukaan pieni pullo tuollaista Tetra PlantaMin- lannoitetta. Sitä meinasin tuikata tuonne sekaan nyt lauantaina vedenvaihdon yhteydessä. Laitanko siis sen annostuksen ainoastaan sen vaihtamani veden määrän mukaan, vai koko akvaarion vesimäärän mukaan?!?
Kiitos jos jaksoitte lukea ja ihanaa jos voisitte neuvoa, elän toivossa että tämä homma lähtisi tästä nyt jotenkin toimimaan..! "Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo" on nyt mottoni.
-
- Starting Member
- Viestit: 36
- Liittynyt: 21:59, 13.12.2014
- Sukupuoli: Nainen
Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
Ainiin lämpötila altaassa n 25 astetta, nyt pakkasella aamuisin 24, puutalon seinät fuskaa ja kun lamppu ei lämmitä yöllä,lämpötila laskee.
-
- Starting Member
- Viestit: 36
- Liittynyt: 21:59, 13.12.2014
- Sukupuoli: Nainen
Re: uusi akvaario ja reissuun lähtö
Niin ja hanavesi on pehmeää, tämä tiedoksi jos joku innostuisi kalaehdotuksia heittelemään 