partamonni ollut näkymättömissä vuoden
Valvoja: Moderaattorit
-
- Starting Member
- Viestit: 3
- Liittynyt: 20:52, 29.04.2015
- Sukupuoli: Nainen
partamonni ollut näkymättömissä vuoden
Hei .Meillä on 100 litrainen akvaario jossa 6 neontetraa, 2 kuparimonnista, 2 sukarapua ja monneja. Ostimme pari vuotta sitten tosi pienen partamonnin, joka aina katosi yhtäkkiä pitkäksi aikaa ja tuli harvoin esiin. Katosi viimeeksi n. vuosi sitten ja ei ole näkynyt sen jälkeen ollenkaan ja ajattelin että se olisi kuollut. Tuli hankittua muutama viikko sitten n.5cm pitkä uros partamonni ja tänään n.3cm naaras.Kun kävin katsomaan akvaariota löysin hyvin huomaamattomassa paikassa yhden monnin ja tajusin ettei se ole kumpikaan noista lähiaikoina hankituista. Näin kaikki samaan aikaan eli niitä on ilmeisesti nyt siis kolme. Voisikohan olla se vuosi sitten kadonnut monni??? Mutta kun ei ole tullut nähtyä sitä ja teimme ison siivouksen jossa otimme kaikki kasvit, puut, koristeet jne. pois eikä näkynyt silloinkaan missään. Onko siis mahdollista että se olisi vain piilotellut koko ajan jossakin?? Nytkin on vain yhdessä puussa ollut (ainakin siitä lähtien kun huomasin sen äsken) liikkumatta ja heiluttelee vain väillä eviä ja pyrstöään. Se ei tule missään vaiheessa edes syömään tai ollenkaan esille.
-
- Katalysaattori
- Viestit: 366
- Liittynyt: 11:14, 31.03.2013
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Heinola
Re: partamonni ollut näkymättömissä vuoden
Voi partikset piiloutua hyvinkin pitkäksi aikaa.
Etsinnän aikana se on voinut olla kiinni jossain somisteessa, jäävät helposti huomaamatta. Partikset yleensä liikkuvat aktiivisemmin öisin, joten se voi selittää, että et ole kyseistä kalaa nähnyt.
Sivuhuomiona sitten, että partamonni on hyvin reviiritietoinen kala, ja minimisuosituksena pidetään 100l/partis. On olemassa luonteita, joita ei mahdu kahta edes kuuteensataan litraan.
Partamonnit myös lisääntyvät holtittomasti sille päälle sattuessaan, ja ne sattuvat olemaan sillä päällä lähes aina. Jos seuraat AW:n lahjoitetaan-palstaa, huomaat, että partamonnin lapsista voi olla vaikea päästä eroon.
Eli en missään nimessä suosittelisi pitämään 100l akvaariossa useampaa yksilöä. koska tuloksena on joko reviiririidat (joita voidaan käydä kuolemaan asti) tai poikasinvaasio.
Suosittelisin siis pitämään vain yhden partamonnin, ja kasvattamaan neonien ja kuparimonnisten parvia. Ne arvostaisivat lajitovereita. Satalitraiseen partisen kaveriksi menisi ainakin parikymmentä neontetraa ja kuparimonnisiakin kymmenkunta

Ja niin - kuten jo itsekin sanoit - kalaa ei ole näkynyt vuoteen, mutta nyt näkemäsi kala ei ollut kumpikaan vastikään hankkimistasi, eli täytyyhän sen silloin olla mahdollista, että kala on piilotellut Ei niitä tyhjästäkään ilmesty.
Tosin partamonneja, noita itsensä jemmaamisen mestareita, on kyllä kulkeutunut akvoihin salamatkustajina esimerkiksi kantojen ja somisteiden mukana. Ei ole mitenkään tavatonta, että partis pärjää kuivilla tuntikausia.

- Viestit: 4
- Liittynyt: 18:12, 07.01.2015
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Vantaa
Re: partamonni ollut näkymättömissä vuoden
Meillä akvaarion muuton yhteydessä olin nostanut kannot kuiville ja siinä saatuani kalat haavittua ämpäriin ihmettelin missähän meidän partis on. Kävit sit kannot läpi ja siellä yhdessä kolossa se möllötti, ja kun yritin saada sitä kalaämpäriin niin sillä ei ollut edes mikään kiire pois, päinvastoin, harasi vastaan minkä ehti Rölli (partis) kerkesi olemaan puolisen tuntia siellä kannonkolossa "kuivilla" jos akvassa on piiloja niin ne osaa kyllä jemmata itsensä erinomaisen hyvin
-
- Starting Member
- Viestit: 3
- Liittynyt: 20:52, 29.04.2015
- Sukupuoli: Nainen
Re: partamonni ollut näkymättömissä vuoden
Tarkemmin muisteltua akvaario onkin tuplasti isompi. Sijoituspaikka pienille monneille alustavasti mietitty.
Re: partamonni ollut näkymättömissä vuoden
No niin no, itellä "ennätys" 2mm syvässä vedessä ~18h -> takaisin altaaseen eikä mitään ongelmaa, tästä reilu vuosi aikaa ja vieläkin herra tyytyväisenä tuolla 140l polskiiMaji kirjoitti:Ja niin - kuten jo itsekin sanoit - kalaa ei ole näkynyt vuoteen, mutta nyt näkemäsi kala ei ollut kumpikaan vastikään hankkimistasi, eli täytyyhän sen silloin olla mahdollista, että kala on piilotellut Ei niitä tyhjästäkään ilmesty.
Tosin partamonneja, noita itsensä jemmaamisen mestareita, on kyllä kulkeutunut akvoihin salamatkustajina esimerkiksi kantojen ja somisteiden mukana. Ei ole mitenkään tavatonta, että partis pärjää kuivilla tuntikausia.
Nykyään tarkastan kannot aika tarkasti jos akvaariosta pois nostan, sattuneesta syystä
40+140+530 litraa
-
- Katalysaattori
- Viestit: 366
- Liittynyt: 11:14, 31.03.2013
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Heinola
Re: partamonni ollut näkymättömissä vuoden
Korostan sitä seikkaa, että niitä pieniä monneja tulee sitten kymmeniä kerrallaan, aika usein, ja sitten ne pienet monnit ovat aika nuorina lisääntymiskykyisiä keskenään
Partikset ovat sellaisia tapauksia, että ne lisivät urakalla. Niiden edelleensijoitus on hankalaa. Esim. läheskään joka akvaarioliike ei ota niitä vastaan edes ilmaiseksi.
Mitkä ovat altaasi mitat? Ei siihen kaksisataalitraisenkaan välttämättä sovi kuin yksi partis, kaksi tuurilla, jos ovat sopuisia (mitä eivät todellakaan aina ole) ja samaa sukupuolta

- Junior Member
- Viestit: 108
- Liittynyt: 15:37, 17.10.2014
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
Re: partamonni ollut näkymättömissä vuoden
Jeps. Juuri näin. Mulla on yli 400-litrainen akvaario, jossa kaksi partamonnia eivät tule toimeen keskenään. Kasveja, luolia, kantoja ymv piiloja on paljon. Silti tulee tukkapöllyä milloin sattuvat kohtaamaan. Kaiken lisäksi ovat näennäisesti eri sukupuolta. Tosin tätä olen alkanut viime aikoina hieman kyseenalaistaa, koska eivät ole kuteneet tai sitten joku muu pohjaimuri syö kaiken kudun (myöskään yleisesti helposti lisääntyviä timanttitetroja ei ole ilmestynyt lisää). Kuitenkin vain toisella on iso parta, toisella muutama hassu millin mittainen haiven. Voisiko kuitenkin olla, että molemmat ovat uroksia, mutta vaan dominoivampi yksilö on kasvattanut parran?